Aamulla tuntui, että on jos mitä huolta matkassa. Mutta nyt on yhä enemmän ja syvältä kouristaviakin huolia. Olen osan saanut laitoksissa jauhamalla hoidettua, mutta sitten nämä inhimillisyyteen liittyvät huolet. Niihin eivät auta jauhamiset, omat tekemiset ja tekemättä jättämiset. Kummisetäni vietti eilen 43-hääpäiväänsä, mutta tänään ei tiedä onko enää huomista. Mies vietiin suoraan rantteelta ja nyt ovat kriittiset hetket käsillä. Voin vain kuvitella perheessä vellovan epätietoisuuden. Kukaan meistä ei voi auttaa enempää, kuin olemalla mukana, läsnä ja hengessä. Raskasta.
Soittelimme Reetan kanssa iltapusuilut äskettäin. Saman tien Pasi soitti, että Reetta saa kämppäkaverin, jolla on infektiosta aiheutuva kuume. Ei kyllä mennyt läpi! Kuinka voidaan edes kuvitella moista järjestelyä, kun Reetalla on kantasolusiirto ja sen tuoma aikataulu jo muutenkin tiukka. Ja Reetan omat arvothan ovat yhä nollilla. Emme kaipaa yhtään ainoaa ulkopuolista infektiota sotkemaan nykyisiä suunnitelmia. Menin jälleen puhelinlankoja pitkin ja sanoin, että perusteiden on oltava todella vahvat mikäli näin mennään tekemään. Onneksi sielläkin asia oli jo pistetty vakavempaan harkintaan ja olivat päivystäjään yhteydessä. Huoneista on huutava pula, moni tarvitsee eristystä ja osasto on yhä evakossa. Järkyttävä yhtälö tuokin sovellettavaksi. Pakkohan hoitohenkilökunnankin lapset on majoittaa, mutta kun ei ole paikkoja. Ehdotin Reetan antibioottien mulukkaamista, yölääke pois ja kahteen erään. Näin Reetta voisi olla asunnolla yöt ja käydä vain lääkkeillä. Silloinhan vapautuisi huone, sillä Reetta ei ole ollut nesteytyksessä koko viikon aikana. Reetta ei saa olla alhaisista arvoista johtuen osaston käytävillä tai kahvihuoneessa, mutta lääkkeellä voisi käydä vaikka kylppärissä... Niin, no miksi minä täältä asiaa organisoin. Eihän se minun ongelmani ole. Mutta minkäpä sitä luonteelleen voi. Olen heti hakemassa ratkaisua tähänkin ongelmaan. Halki poikki ja pinoon.
Mitäpä muuta, eipä tässä muuta. Aurinko ei ihan pysynyt pois sieltä pilvistä. Siis matalapaine puskee päälle. Lähden keräämään raikkaat ja tuoksuvat pyykkini narulta, ennenkuin sade ripsii. Otan palvovat elikot juttukaveriksi ja imen kesäpihan tuoksuja sieluuni syvälle.
Moi sinullekin Päivi, pitkästä aikaa.
Tämä koneeni on aika tarkka näköjään, kun ei anna aggressiivisimpia kommenttejani julkaista. Ehkä hyvä niin, näinpä tulee otettua aina aikalisä ja kenties vastaukseni hioutuu myös sen myötä... Mutta minäpä kommentoinkin tekstikenttään.
En tiedä yön muutoksista asumisen suhteen. Mutta uskon vakaasti, että ne on hoidettu järkevästi. Emme todellakaan tarvitse tulevien viikkojen ohjelmaan yhtään ulkopuolista ärsykettä, aivan tarpeeksi jänniä kuvioita ollut omastakin takaa. Taidan olla osastolla jo pirttihirmun maineessa, kun en kaikkea natisematta niele. En taida olla ainoa, sillä kukapa siellä lapsiamme puolustaa, ellei omat vanhemmat.
Mutta eipä aiheesta nyt enempää, tunnen kuinka syke alkaa nousta...
Vai teidän mukana niitä sipsejä aina osastolle tulee? Useasti olemme olleet apajilla, mutta emme ole törmänneet.
Kesänautintoja teillekin!
Tiina
Hei!
VastaaPoistaEikö olekkin välillä vaikea käsittää mihin katoaa osastolla maalaisjärenkäyttö?! Kuitenkin kaikkien etu, etenkin lapsen ,että infektioita vältettäisiin viimeiseen asti.Meille Helsingissä Töölön sairaalassa ilmotettiin ett kun amputaatio on tehty,tyttö siirretään osastolle johon tulevat kaikki ns.kadunmiehet,huoneissa maksimissaan 6 potilasta.Olin silleen ett en todellakaan aijo jättää tyttöä tänne jos ei ole muuta osastoa infektioriskissä ja noinkin isossa operaatiossa olevalle potilaalle. No löytyihän se toinen osasto ja yhdenhengenhuone.Kyllä meijän vanhempien on pakko välillä antaa noottia asioista jos maalaisjärki on kateissa.Toivottavasti teillä asia järjestyi parhainpäin!
Oli muuten evakko-osasto aika ankean olonen paikka,eilen ja tänään käytiin polilla,toivottavasti pääsevät pian takasin omalle osastolle.Vietiin tuliaisina Real Snacksin lahjoittama sipsilasti odottamaan "palumuuttajia".