USKOMATON MUISTI

Olemme tulleet siis 18.10. tänne sairaalaan. Hetkessä jysähti valtavat määrät diagnooseja, tutkimuksia ja uusia ihmisiä ympärille. Kaiken tämän pyörityksen keskellä lapsi on rekisteröinyt valtavasti asioita muistiinsa. Sanoja, nimiä ja tapahtumia. Kävimme ensimmäisenä yönä myös röntgenissä. Sinne menemme nytkin varjoainekuvaukseen. Nyt neiti selitti sijainnista ja huoneesta tarkkoja tietoja. Myös sen hän muisti, että ensimmäisenä yönähän sielläkin käytiin. Yhtenä aamuna kyselin puhelimitse kuka hoitaja toi aamupalan. Neiti vastasi. Kun en muistanut henkilöä, Reetta kertoi sen olevan saman hoitajan, joka oli töissä meidän eka yönä. Miten sinä et tuollaista voi muistaa? No siinäpä se, itse menin varmaan sumussa ja shokissa kuin kone. Tarkemmin kun mietiskelen, palautuuhan noita muistikuvia itsellekin. Onneksi. Mutta uskomatonta nuo lapsen muistijäljet. Arjessakin pyrin siihen, että parhaat muistot syntyy päivittäisistä tapahtumista. Eivät lapset tarvitse ostettuja sirkushuveja, kun paras muisto saattaa olla yhteinen metsäretki. Syksyllä kävimmekin tyttöjen ja koirien kanssa usein metsässä. Sieltä muistan Reettan vilpittömän huudahduksen; tämä se on ihanaa elämää!