Tuossapa taas tämän aamun sitaatti sairaalaruoasta. Tänään kuulemma on ihan hyvää perunoita ja lihakastiketta. Välillä ruokalista on kummallinen ja ruoat tunnistamattomia. Itse ajattelisin, että sairaalaruokien kuuluisi olla perus tuttuja ja simppeleitä. Välillä sellereillä, vihreillä hipuilla liemissä ja oudolla koostumuksella kikkaillaan turhaan. Harvemmin kotona tehdään kebab- ja makkaralaatikkoa. Kanakeittoa tai perus jauhelihakeittoa, jossa on valtavasti selleriä ja hippuja. Välillä tuntuu, etteikö maailmassa ole muuta tarjottavaa kuin porkkana. Ehkä kerran viikossa on ateria, jossa sitä ei jossain muodossa ole. Yleensä se on manna- tai riisipuuro! Ei sen puoleen, kyllä Reetta syö todella mielellään, mutta on hämmentävää keksiä ruoalle nimiä kun ei itsekään niitä tunnista. Onneksi seinältä löytyy ruokalista, että voi sieltä lukea. Onneksi mamma on täällä mukana, sillä minähän teen tunnetusti maailman parhaan pinaattikeiton ja muutenkin olen loistava kokki! Ainakin Reetta jaksaa suitsuttaa taitojani. Toki nämä tutut ruuat lisäävät turvallisuuden tunnetta muuten niin uudessa maailmassa.
Se aamullinen matikan koe meni kuulemma ihan hyvin, kymppi tuli. Muutenkin olen ilolla seurannut Reetan käsillä tekemistä. Mikäli lapsen mieli olisi kovin musta sairastumisesta, huonosta olosta ja masennuksesta, eipä käsillä tehtäisi kauniita asioita. Taidetta syntyy milloin maalauksina, milloin piirustuksina. Samoin joulukortit ovat todella ajatuksella ja taidolla tehtyä herkkuja. Ja tuo runsaana kukkiva ja rönsyilevä huumori. Meillä juttu lentää aika kieroutuneellakin tavalla. Tänään neiti näyttää kampauksessaan juuri kuoriutuneelta kananpojalta, untuvikolta. Nimi on kuulemma Tipu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti