TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

tiistai 23. marraskuuta 2010

IHANA AAMU!


Tiistai-aamu, aurinko paistaa, pakkasta ja takana hyvin nukuttu yö. Mikäpä tässä! Neitin crp lähtenyt laskuun, antibiootit siis puree. Parhaillaan huoneessa tehdään joululiinaa ja kohta onkin matikan kokeen vuoro. Nukuin kuin tukki. Reetta kyselikin minua ja kaipasi varsinkin perunamuussia ja nakkeja aamupalaksi. Siis kumpi oli se puhelun syy? Näläkä vai äiti? Tänään se kallistu kieroutuneella huumorilla varustettuna tuonne pitopalvelun puolelle... Reetta onkin todennut jo parin viikon hoitojen jälkeen näin: Niin kauan kun minä olen kalju, äiti ja isä ovat minun palveliojoitani. Tähän minä totesin neidillä olevan vielä kaikkien hiusten päässä, eli ei mene pompotus läpi. Reetta täsmensi: No sovitaan sitten niin, että niin kauan kuin minä olen vakavasti sairas, meidän kuuluu häntä palvella. No siihen tietty on aika hyvät perusteet, sillä eristyksissä kun ollaan niin mehän pääsemme palvelemaan. Haemme milloin hamahelmiä, muistipelejä, teemme ruokaa, haemme lisätyynyjä jne jne. Napakalla tahdilla näitä juttuja tulee. Parempi on ollut niitä toteuttaa, sillä muuten mennään kortisoniraivarien puolelle. Reetta itsekin on välillä raivonpuuskiaan kysellyt ja toivonut raivolääkkeiden loppumista. Jotku vanhemmat ovat kortisonin aikana jopa pelänneet lastensa kohtauksia. Minä en niinkään ole pelännyt, sillä ilman lääkitystäkin tempperamenttia ja paukkuja on aina löytynyt. Välillä olen ottanut huoneesta aikalisän ja uhannut pistää kierrätykseen koko penikan, kun mikään ei passaa. Tällä viikolla moinen lääkitys siis poistuu ja tulee miedompi tilalle korvaamaan niitä lisämunuaisen kortisonituotantoja. Eilen meni vähä täällä tuo duunipäivä pitkäksi. Tulin aamulla ennen kaheksaa ja lähdin illalla puoli yheltätoista. Suihkun kautta suoraan peiton alle. Reetta ei vaan saanut illalla unta. Nyt neiti on parina iltana vaatinut sitä morfiinijohdannaista lääkettä. Hoitajien kanssa keskusteltuani he kertoivat tämän olevan tuttua. Lapset siis testaavat, saavatko he lääkettä jos tuntevat itsensä kipeiksi. Kuunnellaanko heitä ja otetaanko tosissaan. Ei kuulemma ole vielä narkkari, eikä tarvi vieroitusta! Reetta kuvaili illalla kuinka se hyvä lääke tuntuu kun se virtaa päässä ja lämmittää sillee kivasti. Sillä tulee hyvä ja pehmeän lämmin olo. Pitääpä joskus pyytää itsellekin tujaus tajunnan virtaan ja tulee niin rento olo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti