VIHELLELLEN

Käsittääkseni tänään on torstai, aurinkokin päätti pilkahdella pilvestä. Pari päivää on mennyt sellaisella sumulla ja pyryllä, ettei tosikaan. Eilisen vietimme Oulussa. Juoksimme ja odotimme, jälleen kerran odotimme ja olimme joka paikasta sitten myöhässä. Itse kyllä olimme tuttuun tapaan tarpeeksi ajoissa, mutta kun systeemi hiertää yhdessä, sitten toisessa ja pian sen kolmannessakin paikassa.
Kaikki alkoi keuhkojen TT-kuvauksista. Kas kummaa vastaanottoavustaja tai siis sellainen konttorirotta, ei löytänyt Reetan tietoja tietokannasta. Hän ei osannut Reetan sotua naputella, 2000-luvun lapsilla kun onkin kirjain välissä eikä viiva. Ei sen puoleen sama konttorirotta on sattunut ainakin neljä kertaa aikaisemminkin, aina on ollut sama asia hukassa... Jälleen kerran kirjoitimme sotun lapulle ja sitten rotalla välähti. Sori vaan panettelu, mutta pikkaisen amatööri oli, koska nimenomaan sotujahan hän päivät pitkät naputtelee. Sitten mättäsi aikataulu, jonoja oli. Saimme kauhuksemme kuulla, että kuvaus tehdäänkin varjoaineella, jodilla. Eli kanyyli tarvittiin. Ensimmäinen meni ohi, huudettiin apuja ja toinen osui. Viimeisimmät on kuvattu ilman varjoainetta, joten kyllähän kanyyli harmitti. Pyysin kanyylia jätettäväksi käsivarteen, jos vaikka labrassa voisivat sitä hyödyntää, onnistui muuten. Labrastahan olimme taas auttamattomasti myöhässä, pääsimme ruuhkaan ja ruokatuntien ajaksi jonoon. Jälleen kupli, söi naista ja harmitti. Lopulta ikäänkuin änkäsimme itsemme sisään, koska logiikka oli kuulemma se, etteivät muut saa myöhästyä, huudetaan sitten joskus myöhemmin. Tosin en täysin tuota logiikkaa ymmärtänyt. Sieltä jälleen polille, liki tunnin myöhässä.
Lopputulos eilisen perusteella; Reetan vointi hyvä, aivan erinomainen. Tilanne näyttää todella hyvältä, olkaamme tyytyväisiä. Kuvantamisen tulokset ja verikokeiden tulokset sain puhelimitse aamulla. Veriarvot hyvät, jopa nousussa. Sitten ne keuhkokuvat kertoivat yhä patteja olevan, en edes tajunnut kysyä määriä tai sijainteja, mutta ne näyttävät olleilta ja menneiltä, arvilta. Tämä tieto riitti minulle tässä vaiheessa vallan mainiosti. Toki nythän kuvat tulkitaan vielä uudelleen Helsingissä, mutta mitään pahenemista ei ole havaittavissa. Nupissani alkoi viheltelemään, helpotuksen tuulet humisemaan. Miten kauheaa onkaan odottaa noita tuloksia kerta kerran jälkeen. Kuinka helposti alitajunnasta puskee pintaan koetut pelkopaniikit ja kaikki lieveilmiöt.
Onneksi sain odotetun ja pelätynkin puhelun aamupäivällä, sillä sen jälkeen alkoi olo rentoutumaan ja viheltelyttämään. Kaikki riippuu niin kaikesta, toinen asia on toisensa jatkumoa, oravanpyörää. Vihellellen lähdin torstaiseen tapaan vesijumppaan, -juoksemaan ja uimaan. Tosin tämä viikko on ollut äärimmäisen rankka, joten vihelsin uintini poikki ennen kilometriä. Ajattelin olla itselleni armollinen. Tulin kotiin ja keitin hyvät kahvit systerin kanssa. Kaiken kaikkiaan päivä on ollut positiivinen kaikkine vihellyksineen.

Reetan suurin huolenaihe kokeissa oli, onko munuaisarvot nyt kunnossa. "Siis olenko nyt niinkuin juonut tarpeeksi, ainakin olen yrittänyt. Jess! Kunnossa ovat, mitä minä olen sanonut, kyllä minä ossaan huolehtia itekki".