Mitenkäs minusta alkaa tuntua, että yhä useammalla ihmisellä on etsikkoaikansa. Ei se aina ikää katso, kunhan pistää haahuilemaan. Miettimään, punnitsemaan asioita, vertailemaan, muuten vain avaamaan ja pähkäämään. En tiedä onko moisella havainnolla mitään merkitystä, mutta suurin osa kenen kanssa olen asioita avannut, on naisia ja äitejä. Eihän tuolla asialla tietenkään ole mitään merkitystä, kunhan ohimennen ulos kirjoitin, eihän...
Valitettavan monella on taustalla jokin kriisi, vaikkapa nyt lapsen syöpä tai muu vakava sairaus. Kyllä se kuulkaas pistää miettimään, asioita itselleen avaamaan. Kuinka monella löytyy puolisosta moisessa prosessissa tuki ja turva. Niin kovin yleistä on myös tämä miehenpuolien simpukkateoria, kiinni on ja pysyy. Mitäpä tuota jauhamaan, antaa mennä vaan. Enkä todellakaan ajattele kaikkia yleistäen tai yksistään meidän tilannetta. Ainahan on ne prosentuaaliset poikkeavuudet, virhemarginaali olemassa. Onneksi.
Välillä itse koen olevani pihalla kuin lepakko tai muu kanalintu. Haahuilen ja havainnoin. Löydän koko ajan uusia oivalluksia, hyviäkin sellaisia, itselle tärkeitä havaintoja.
Meillä oli pitkästä aikaa yövieraita, ihanan normaalia. Kuinka hyvää on ottaa vastaan hiihtolomalaisia ja päästää sisälle kotiin. Heillä oli ihana valkoinen villakoiranpentu mukana. Kyllä meidän koirat näyttivät jättiläisiltä moisen sirpulan rinnalla. Reetasta ja tästä koirasta tuli heti bestikset. Jotenkin Reetan hiukset natsasi tosi hyvin villakoiran turkin kanssa.
Aamupalalla olin tyypilliseen tapaan lyhythihaisessani. Sitten tuli kuuma, voi kuinka tulikaan kuuma. Tai siis se oli koko ajan. Läähätin ja kuumuuttani tuskailin. Eräs nimeltä mainitsematon mieshenkilö vihjaili minulle vaihdevuositeoriasta. Silloin kilahti, minun vaihteistossani ei ole mitään vikaa. Pitää vaihtaa mies, jos tuollaista luulee. Minähän olen lievä kakskymppinen tai jotain siltä seudulta. Sanoin syyttävästi, että termostaatit ja lämpöasetukset ovat unohtuneet talviasteuksiin. Sitten minulle huomauteltiin, nythän on kuulemma talvi. Sisälämpömittari tuotiin lähelleni. Heti alkoivat numerot vilisemään, nousi asteet liki kolmella. Teinkin tästä loppujen lopuksi selkeän ja positiivisen oivalluksen. Olenkin vielä "kuumakimuli". En minä mikään ikäloppu ole, jos kerran mittaritkin värähtää läheisyydessäni.
Itse asiassa, pitäisikö minun tänään maalata taulu kanalinnuista ja lepakoista. Vai tyytyisinkö vain broilerinkoipiin, jotka odottaa paistamista. Illalla menemme meidän koko akkaporukalla katsomaan balettia, Lumikunningattaren kutsu. Salissa tuntui olevan todella hyvin tilaa, joten riskeeraamme sen verran tuon Reetan eristyksen suhteen. Saamme kuulemma valita mieleisen paikan viimeisenä salista, sen mukaan miten muut katsojat ovat asettuneet. Tai sitten voimme kiivetä ihan lehterille, muita pakoon. Sillä pitäähän meidän balleriinan päästä balettia näkemään ja kokemaan. Eikös niillä balleriinoilla ole sellaiset höyhenpuvut, nekinhän ovat kuin jotakin kanalintuja... Tuosta Reetta ei kyllä tykkäisi, kun noin asian kirjoitin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti