YSTÄVYYS

Aamussani on ollut valtava tunteiden lataus, siis olen ajatellut ystäviä, ystävyyttä. Lataus on ollut positiivinen, jotenkin kelluttava. Onneksi todelliset ystävät ovat kelluneet mukana niinkuin ponttoonit. Eikös ollutkin kaunis vertaus ;). Siis vaikka kuinka aaltoilee, niin pysyy ja kelluu. Pitää pinnalla. Viimeisen vuoden aikana olemme vetäneet ystävyyden potenssiin kahdeksan, ystävyyden äärirajoille. Olen havainnut, ettei tuo potenssi ole kaikille kestettävissä, mutta onneksi on sellaisia jotka ovat pysyneet mukana. Mielettömintä on se, että kuinka paljon on myös uusia ihmisiä elämässä, jotka täyttävät ystävyyden määritelmän. Voiko sanoa kriteerit, voiko niitä asettaa. Siis sellaisia ihmisiä, joiden kanssa voit olla oma itsesi hyvässä ja niissä muutamassa pahassakin asiassa. Joidenkin kanssa ystävyys on saanut kasvaa koko iän, joidenkin kanssa se on putkahtanut päälle heti ensi kohtaamisesta. On vain huomannut, että on ystäväainesta.
Onneksi ystävystymistapoja on valtavasti, ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa tai toimintakaaviota.
Vuosi sitten pistin yhtenä yönä hädissäni, kauhuissani ja paniikissani viestiä ystäville, että pysykää mukana ja tukekaa. Pyysin, etteivät he päästä minua uppoamaan. Sen he ovat tehneet, sitkeästi kelluneet rinnalla. Omien sisarusten kanssa tunnen olevani myös ystävä, sillä lapsuuden kapinat ja nahinat ovat muuttaneet muotoaan lujaksi ystävyydeksi ja yhteisymmärrykseksi. Tarkemmin kun asiaa pähkäilee, niin joskus murkkuiässä oman pikkusiskon kanssa taistelun ja huoneen jakamisen tiimellyksessä, ei varmaan kummallekaan juolahtanut mieleen kuinka hyvin toisemme tunnemme ja aikuisena voimme olla ystäviä. Tuotakos päivittää tähän päivään ja meidän laumaamme, joka joskus hiukan taistelee, niin toivoa on. Kyllä nuo meidänkin neidit sen joskus tajuaa.
Minulla on monenlaisia ystäviä, ihan laidasta laitaan. Niin miehiä kuin naisia ja aika laajalla ikäskaalalla. Aamulla mieleeni vilahti muistikuvia, kuinka olen yhdelle kiltille ja myötäilevälle ystävälleni vetänyt liinat kiinni (jarruttanut kunnolla), viikonlopun liikenteessä ja pumpannut mielipiteen esiin. Eihän se aina voi olla "ihan sama" mihin suuntaan auton nokan ohjaan, sillä onhan vänkärilläkin mielipide. Meillä jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen. Ystävä ei saa hallita omilla ajatuksillaan toista, pitää olla tilaa kuunnella niitäkin. Kerran muinoin taas räyhä-äänekkään ystäväni kanssa otimme kunnolla yhteen tanssilattialla. Huusimme kurkku suorana toisillemme kaiken kuonan. Emme tajunneet, että musiikki taukosi ja meidän volyymit pysyivät samoina. Koko ravintolayleisö kuuli kyllä, missä mennään. Mutta aukesihan sekin möykky ;).
Minulle on jäänyt jokaisesta elämänvaiheesta, koulusta tai paikkakunnasta ihminen elämään. Miltäs kuulostaa kahdessakymmenessä vuodessa kuusitoista kertaa olen muuttanut ja koulutuksia ja ammatteja minulla on varmaan neljä, ainakin. Eli tällä mittarilla kun asiaa peilaa, niin ei se ole ihme jos viimeisen vuoden aikana olen tuntenut itseni yksinäiseksi. Siis sellaiset suorat sosiaaliset kontaktit ovat olleet olemattomia. Kuinka olenkaan niitä kaivannut...
On myös ollut mieletöntä huomata, kuinka vuodelta miekka ja kirves, ystävät löytyvät takaisin tätäkin kautta. Kelluvat mukana. On ihmisiä, joiden kanssa näemme kerran kymmenessä vuodessa, siitä huolimatta lause jatkuu siitä mihin se on jäänyt. Olen myös erittäin mustavalkoinen ystävyydessäni. Silloin kun se ei anna positiivisia kiksejä, niin se ei ole sen arvoista. Siis ystävä joko on tai sitten ei. En todellakaan halua olla jossakin tietyssä muotissa itseni kanssa, jotta sopisin toisen asettamiin kriteereihin. Se on joko koko paketti tai ei mitään.
Kuluneen vuoden aikana ystäväni ovat joutuneet pihtailemaan omien asioiden avaamisessa. Olenko sitä vaatinut, käytökselläni antanut ymmärtää vai onko ystävien omat asiat tuntuneet mittarissa vähemmän tärkeiltä? Onhan meillä sentään ollut mittarina syöpä, sitä on paha pistää paremmaksi tai siis kauheammaksi. Onneksi nyt nuo kanavat ovat jälleen auenneet ja on jauhettu ummet ja lammet. Vuoden patoutumat. Parasta on, että ystäväni ovat olleet minulle ystäviä, eivätkä terapeutteja. Olen kyllä sanonut, että jos pahasti pomppaa, niin hoitakaa minut pehmeään koppiin. Mutta eivätpä ole vieneet, ainakaan vielä. On erilaisia ihmissuhteita, ystäviä, hyvänpäivän kavereita, väistämättömiä kontakteja ja sitten ammattiauttajia... Olen sanonut tai ainakin ajatellut, että ystäviä en halua kuormittaa sillä, että he olisivat minulle terapeutteja. Kaiken jauhamisen ja avaamisenkin keskellä tärkeintä on ystävyys. Olen myös sanonut, ettei minulla riitä rahkeet antaa kriisiapua ystäville, jotta he jaksaisivat elää rinnalla meidän tilanteessamme. Minulle ei tarvitse tulla ruikuttamaan kuinka kauheaa meillä on, satun tietämään sen itsekin. Ystävien kanssa haluan puhua muustakin, olla sellainen kuin olen, pistää kannat kattoon ja fiilistellä. Siis niinkuin latautua, jotta jaksan tätä kauheutta joka meillä on ollut. Jyrkkää, mutta mustavalkoista. Sellainen olen ollut ja onneksi olen yhä.

Tänään otimme kiitollisena, nöyränä, toiveikkaana ja liikuttuneena toivottavasti viimeisen hyljintälääkkeen. Otimme ja otimme, Reetta sen nielaisi, me muut nieleskelimme rinnalla. Nyt Reetan kantasolu on omillaan, voi kuinka toivonkaan että se jaksaa. En kykene sitä sanoin kuvaamaan, kuinka paljon toivon. Vetää todella nöyräksi, itkettää, ravistelee. Kenties pieni askel ja yksi tabu muille, mutta äärettömän iso askel meille.
Huomenna on poliklinikkapäivä. Keuhkojen kuvantaminen, jälleen pitää jännittää, nieleskellä lähenevää pelkopaniikkia. Mitä niillä viipalekuvilla on nyt kerrottavaa. En halua asiaa tätä enempää taas ajatella...
Eilen aamulla saimme sitten "kriisiapua", siis jauhoin ja avasin tilannetta ammattilaisille. Koko perhe meitä oli samassa huoneessa, mutta muut oli suhteellisen hiljaa. Kas kummaa, raivostuttaa vieläkin mitä tuppisuita... Ilmeisemmin meillä on moni seikka hyvin, ainakaan mitään akuuttia ja näkyvää ei puske pintaan lasten kodalta. Mutta eihän tällaista kulunutta vuotta voi tuosta vain ohittaa kintaalla viittaamalla, pian pitkässä juoksussa alkaa näkymään. Tavoite olisi, ettei tämä kriisi jäisi pitkään juoksuun ja avaamatta, vaan se avattaisiin nyt, heti ja justiinsa. Jälleen mustavalkoista, niin meikäläistä halki, poikki ja pinoon. Mutta kun tunnen tämän pesueemme, samanlaisia koko lössi. Kun menin palaverin jälkeen vesijumppaan olin todella poikki. Siis vaikka kuinka räpiköin, niin en meinannut pysyä pinnalla. Mietinkin kuinka henkinen painolasti pystyy hukuttamaan. Vieläkin maistuu kloorivesi suussa, sillä hörpin sitä litratolkulla. Mutta niin vain räpiköin, molskin ja jumppasin. Sain sen kilometrini kauhottua ja huomasin olevani pinnalla. Kannatti siis räpiköidä ja vähän nieleskelläkin. Tänään on aivan uudet tuulet nupissa, jess!!! Tytötkin oivalsivat asioita, laativat toimintasuunnitelmia, avasivat, ymmärsivät. Jopa ukkokullan kiinni ruostunut simpukankuori hieman raottui, hitto että on pitänyt kangella vääntää ja  raottaa... Miksi ihmeessä vanhemmat kasvattavat lapsistaan umpioita? Puhukaa hyvät ihmiset ja olkaa esimerkkejä lapsillenne!!! ARGH!

Pikakelaus viikonlopusta. Vietimme tuplien synttäreitä. Kutsuimme vain ja ainoastaan "terveitä" vieraita, onneksi sentään muutamat sen kriteerin läpäisivät. Onneksi ihmiset ajattelevat aivoillaan ja jättivät tulematta jos olivat sairaita. Taas mustavalkoista, halki, poikki, pinoon, meille ei ole mitään asiaa sisälle jos nokka valuu tai oksettaa. Oli ihanaa tuntea tuulahdus menneiltä vuosilta, saada vieraita ja pitää pirskeet. Se on niin meidän tapaista, sitä olemme niin kaivanneet. Tänään olemme taas palanneet kuriin ja nuhteeseen, emme lipsu eristyksestä, emme lipsu mistään, nyt olemme jälleen todella kunnolla ja kurinalaisia. Kiitos ihmiset, tuntui ihanalta olla viikonloppuna normaali...

Tänään kännykkäni on piipannut taukoamatta, valtavasti ystävänpäiväviestejä. Kauniita ajatuksia, runoja ja välittämistä. Ihanaa! Haluan toivottaa kaikille hyvää tätä tärkeää päivää! Lainaan yhtä viestiä, koska ulkona satelee lunta...
Tämä viesti on se lumihiutale, joka taivaalta takkiisi takertuu ja hiljaa sinuun painautuu. Se minua sinusta muistuttaa ja hyvää ystävänpäivää toivottaa...