MIETINTÄMYSSY ON SYVÄLLÄ

Niin alkaa aurinko hakemaan laskeutumispaikkaa... Äsken komeili upean punaisena. Eli alamme olla illassa. Olen kyläillyt, käynyt kaupassa ja ennen kaikkea ulkoistanut itseni useiksi tunneiksi. Koko muu sakki on hengaillut yökkäreissään. Tänään on pelattu lautapelejä, seikkailupelejä, hypätty tvistinarua, saunottu, leikitty kampaajaa ja löhöilty. Koiratkin tykkäävät tvistata, saavat itsensä kuminauhaan ihan solmuun ja loikkivat mukana.
Koulussa tuli vuodenvaihteen jälkeen kännykkäkielto. Siis kännykkä ei saa olla auki kouluaikana. Tunnetusti meillä asuu noita blondeja, joten se on vedetty taas toiseen äärilaitaan. Eli Verna sulkee aamuisin kännykän, kun lähtee kouluun. Pointti on se, että hän jättää kännykän kotiin. Kas kun se ei saa olla kouluaikana päällä! Toinen pointti on se, ettei Verna todellakaan muista sitä laittaa takaisin päälle. Sama pätee välillä muihinkin, eli meillä on nyt uudenlainen ongelma. Kun pitäisi saada lapsia puhelimella kiinni, niin puhelimet ovat yhä suljettu. Sekös saa hermostumaan ja miettimään koko kännykän tarpeellisuutta, kun se ei palvele silloin kun sen pitäisi palvella.
Sitten tähän saunomiseen. Olen kuullut, että saunan lämpö ja saunominen mielletään äidin kohduksi, siis haetaan samaa turvallisuudentunnetta ja paetaan ongelmia. Eli onkohan minun turvallisuudentunteeni todella hukassa ja olen moniongelmainen ihminen, koska saatan saunoa kaksi, jopa kolme kertaa päivässä. Sitäpä pitänee taasen miettiä. Eli nautinto onkin ongelmien pakenemista. Pitänee jälleen asiaa sulatella, josko menisin vaikka saunaan sulattelemaan moista ajatusta. Tai tunnenko saunanlämmön turvallisena, kuin äidin kohdun...Taas pitää miettiä.
Autossamme on koelaudassa neljä samantyyppistä mittaria. Minähän sillä pääsääntöisesti ajelen, joten Pasi kysyi onko lämpömittari noussut minkä verran näillä pakkasilla ajeltaessa. Siihen minä heitin aivan tyhymänä vastakysymyksen, mikä lämpömittari? Kuului jälleen tuskallinen huokaisu, enkö todellakaan seuraa mitään? Kyllähän minä ne mittarit tunnistin; polttoaine-, kierrosluku-, nopeus- ja se lämpömittari. Mutta en ole sitä sen enempää seurannut kuinka se värähtelee. Lähinnä nopeusmittaria lapset seuraavat, koska ajan kuulemma liika lujaa. Ainakin sitä lapset osaavat tulkita. Pitää opettaa ne seuraamaan tuota lämpömittariakin, jos en itse tajua sen värinöitä.
Verna ja Tessa olivat hukassa. Löysin ne yökkäreissä saunanlauteilta räpläämässä puhelinta. Mitä ilmeisemmin hiukan paleli ja hakivat lämpöisen paikan, jottei tarvitse lisätä vaatetta.
Torstaina, kun olimme Oulussa, loput kolme muksua olivat siivonneet koko huushollin. Imuroineet, käyttäneet matot pihalla ja mopanneet. Myös vessanpesut, pyykit ja tiskit oli huolehdittu. Ihana lämpö läikähti, kun ajattelin kuinka näppäröitä he osaavat olla. Kuinka ihanalta tuntui palata kotiin, kun huushollaukset oli tehty. Mutta mikä se pistää välillä kapinoimaan niin rankasti kaikkea tuota opittua vastaan. Onko se vain tämä äiti-lapsi-yhtälö, tarve tapella. Mietinpä taas olinko minäkin tuollainen. Muistanko tai haluanko muistaa.
Olen saanut kuulla kiertotien kautta, että olemme olleet yhden henkilön jokaisessa päivässä mukana jo kuukausia. Hän on elänyt yllättävänkin tiiviisti kanssamme tässä elämänvaiheessa. Henkilö, jonka en kuvitellut tietävän asiasta saati sitten välittävän. Näinpä Reetan kanssa veimmekin hänelle työpaikalle kortin ja halauksen. Kuinka vähän me loppujen lopuksi toisistamme tiedämmekään. Liikuttavaa, kiitos!
Olen keksinyt uuden tavan kuunnella musiikkia. Laitan autossa nupit siihen asentoon, että ovissa olevat kaijuttimet tärisee. Yleensä ajelen silloin itsekseni. Se on sellainen ääriasento tai siinä nautinnon ja kivun välimaastossa. Ymmärrän nyt niitä nuoriakin, joiden peräkontti pomppii kaijuttimien voimasta. Olen muutaman kerran saanut kuulla kunniani, kun starttaan auton ja heti rääkäisee radio täysillä. Mutta joskus vain on haettava se nautinto äärimmäisyyden kautta. En minä ihan kaikkea siten kuuntele, mutta silloin omat ajatukset saa hallintaan, kun menee siinä rajoilla... Kokeileppa!
Helsingissä kiellettyjen listalla oli kolajuomat ja niiden sisältämä kofeiini. Siis osa sytostaateista reagoi kofeiiniin ja kantasolusiirron alkuvaiheessa kola saattaa värjätä virtsan, jolloin ei näe sisältääkö se verta... Hiilihapot saattavat ärsyttää myös vatsaa, ruokatorvea jne. Eli Reetta on yhä tosi tarkka tästä, ei ole juonut kolajuomia ja kofeiinia sisältäviä juomia. Torstaina Reetta jälleen asiasta muistutti kysymään. Suoraa vastausta emme saaneet, mutta toinen lääkäri kyseenalaisti koko limukan juomisen tarpeellisuuden. Niin kysehän ei suinkaan ole siitä, että limukalla lastamme juottaisimme ja se olisi jokapäiväistä. Reetalla oli tähän todella tärkeä seikka olemassa.  Muksuthan tunnetusti kokkaavat ja leipovat keskenään. Nyt oli vastaan tullut mokkapalojen resepti, siihen tarvittiin 2 ruokalusikallista kahvia. Eli kysymys olikin todellisuudessa näin päin, voiko Reetta syödä leipomaansa mokkapalaa, jos koko annoksessa on tuo kahvitilkka? Tarkka pimu, enpä ollut sitä noin pitkälle osannutkaan viedä. Lääkäri antoi hymyillen luvan leipomiseen ja syömiseen.
Reetan aamullinen raivoaminen laantui, kun neiti sai murkinaa mahaansa. Siis nälkäkö sen aiheutti. Nyt ongelmana on tämä juominen. Neiti pelaa siinäkin aikaa, jättää mukin vajaaksi, unohtaa juoda loppuun. Minä kuljen perässä tuputtaen, kiristäen ja pyytäen. Mutta kun ei kuulemma janota, piste. Raivostuttaa, mutta ei auta kuin tuputtaa. Miksi ei voi vain juoda ja saada hommaa hallintaan. Olen hakenut monia eri mehuja, maitoja, teetä, kaakaota ja mummunmehua. Kaikki maistuu kuulemma tyhmälle, kun ei janota. Voiko jokin seikka aiheuttaa makuhermoissa muutoksia, käänteishyljinnän krooninen vaihe tai muu peikko. Tiedä taas tuosta, mutta aiheuttaa mammapololle ainakin neljä uutta harmaata hiusta. Mutta ryppyjä tästä ei passaa ottaa, pian rupsahtaa käsiin.