Viimeisen parin kuukauden aikana Reetta on kärsinyt unettomuudesta, nukahtamisen vaikeudesta. Ei kuulemma mitään erityistä syytä. Ei kuulemma mikään tietty asia pyöri päässä. Uni ei vain tule, nappaa kiinni. Jo pienestä pitäen Reetalla on ollut univaikeuksia ja unihäiriöitä. Päiväunetkin piti jättää kokonaan pois alle vuoden ikäisenä, jos meinasi saada lapsen yöllä nukkumaan. Kun typyt menivät sitten aikanaan päiväkotiin, siellä kirjanoppineet päättivät, että sen ikäinen lapsi tarvitsee päiväunet. Tästä oli seurauksena nukahtamisen viivästyminen iltaisin muutamalla tunnilla. Yleensä vierähti tuonne aamupuolen yötä, ennenkuin neiti nukahti. Lopulta löytyi päiväkodinkin kanssa yhteinen sävel tämän päiväunien suhteen. Jo silloin olimme lastemme parhaita asiantuntijoita.
Parivuotiaana Reetta kävi sairaalassa nukkumassa muutaman vuorokauden. Tai siis ei neiti sielläkään nukkunut, mutta me muut nukuimme kotona. Enimmillään muidenkin unentarve oli noin 13 tuntia yössä. Tempperamentillaan Reetta sai koko porukan hereilleen. Kun asiaa osastolta silloin aikoinaan kyselin, jokunen hoitaja vastasi yön jälkeen "Reetta on nukkunut ihan hyvin, ei herännyt kuin seitsemän kertaa". Hei haloo, onko se silloin hyvin, jos herää seitsemän kertaa, sillä silloinhan herää ainakin äiti mukana. Mikäs siinä, jos tekee yövuoroa ja on hereillään.
Eilen illalla Reetta kyseli unta odotellessaa, pitäisikö pyytää jo nukahtamislääkettä avuksi. Ei kuulemma jaksa enää unta odotella. Jokaisesta unettomasta yöstä seuraa myös pelko, ettei se uni taaskaan tule. Toissayö meni harakoille, nukuimme vasta tuosta aamuneljästä kahdeksaan. Reetta on useita viikkoja herättänyt minut iltaisin unta odotellessaan. Näinpä meidän huushollissa on tällä hetkellä kaksi kukkujaa, minä ja lapsi. Omat hyvät unenlahjat ovat kangastus tuolla jossain. Olen viime yönä nukkunut viitisen tuntia, toissayönä nelisen tuntia. Iltaisin en tahdo saada unenpäästä kiinni millään, mitättömätkin asiat räpsäyttävät hereilleen.
Aamuisin Reetta haluaisi nukkua sitten pidempään. Olen muutamana aamuna jopa antanut nukkua, koska aamuissa on ollut viimeaikoina haastetta, muutama vääntömomentti... Mutta pääsääntöisesti herättelen ylös, jotta rytmit eivät aivan kieroutuisi. Ja onhan noiden lääkkeidenkin suhteen aikatauluja. Päivätirsoja neiti ei uskalla ottaa, pelkää ettei senkään vertaa yöllä nukuta. Ulkoilua ja puuhaa arjessa tulee ihan normaalisti, ei siis sekään pitäisi olla syynä. Eilen kyselin siitä parin viikon takaisesta tunkkaisuudesta, sekin on helpottanut.
Nyt neidillä on ollut lievää röhää ja limaisuutta havaittavissa. Siis ihan sitä samaa mitä muillakin tytöillä. Tottakai olemme lämpötilaa mittailleet, räkää analysoineet, hengitystä kuunnelleet, ysköksiä laskeneet ja osastolle soittaneet. Saamme olla kotona, koska muillakin on ollut samaa, eikä ole kuumetta. Homma näiltä osin hallinnassa. Itsekseni olen tässä ensi viikon Helsingin reissua miettinyt, onko neiti anestesiakelpoinen. Käymmekö vain kontrollissa, lyppi kenties siirtyy. Vaiko mitäkö. Siirtyykö koko keikka. Onpahan jälleen suunnitelmat auki, katsomme maananatina uudelleen tilanteen. Niin ja äitihän on paras asiantuntija analysoimaan flunssan tilanteen ja röhäisyyden laajuuden. Toisaalta tämänhetkinen paras asiantuntija on aivan töttöröö, ole siinä sitten selväjärkinen. Nousin ylös tänä aamuna ennen viittä. Unta odottelin, kunnes päätin nousta rapsuttelemaan koiria ja kahville. Onko tämä sitä laatuaikaa itseni kanssa, nautinko tästä. En ole todellakaan paras seuralainen tälle aamulle, olisi niin tehnyt mieli nukkua. Kääntää kylkeä ja tuhista.
Olen yrittänyt sauvakävellä, mutta pikkaisen on lipsakat nuo tiet. Sauvatkin sutii tyhjää, jalat lispuu ja koirat lipsuu. Sepelit rullaa jäätiköllä, ei löydy pitoa. Olen vaihteeksi polvesta ruvella, tuli hiukan kompuroitua. Onneksi olen kuullut muidenkin kaatuilleen, joten ei se yksistään minun kömpelyyteni piikkin mene.
Eilen olin vaihteeksi Oulussa, käytin Reinoa korvalääkärissä. Omalla paikkakunnalla nostivat kädet pystyyn, eivät löytäneet apua, joten piti laajentaa reviiriä. Jälleen valkeni kuinka tärkeää on löytää syy ja hoitaa se pois, eikä keskittyä seurauksien hoitamiseen. Reino oli niin luottavainen ja otettu eilisestä reissusta. Sai kuulemma kymmenen pistettä ja papukaijamerkin käyttäytymisetään. Kyllä mammakin oli ylpeä elikosta. Mukana minulla oli Verna ja Fanny. Nyt sitten vuoroviikot käytän Reettaa ja Reinoa kontrolleissa. Pitää skarpata, että on oikea yksilö mukana. Paha, jos vienkin Reetan eläinlääkärille! Mietinkin, olenko tällä hetkellä oikeutettu saamaan omaishoidontukea myös koirasta? Menisiköhän tuo instansseissa läpi, jos hakisin. Pian saisin ne lepäämispapertit itsellekin.... Saisin pian sellaiset mömmöt, jotta uni maistuisi ja kuuluisi pelkkää tuhinaa. Tässäpä siis aamua odottelen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti