Kun legginssit jumittaa, sukat hiertää, sukkahousut valuu, hiukset ei asetu, lääkkeet kiristää, kouluunlähtö odotatuttaa, margariinipaketti ei aukea, petinpetaaminen vitkututtaa, tärkeysjärjestys on väärä ja kaapista ei löydy mitään aamupalaa. Tämän aamun kotisulkeiset höystettynä teatraalisuudella, niin voiko päivä enää ihanammin alkaa.... Toisaalta tällainen aloitus tsemppasi minut lähes yliluonnollisiin ja teatraalisiin suorituksiin. Pyykkiä on pesty jo pari koneellista, siivottu. Myös muutaman kukanraadon heitin menemään. Ystävän kanssa kahviteltu. Olen riehunut siivouksissani teatraalisesti hiki tiristen. Nyt minulla on kassitolkulla kierrätykseen omia vaatteita, kaapit ovat tip ja tap.
Eilen käytin Reinon korvienhuuhtelussa. Liekö kuulo parantunut, sillä nyt koira kuulee omiaan ja haukkuu tyhjää. Tessa oli aamuyöstä puolestaan kuullut kissan askelia ja kehräystä. Kyllä meidän Väinön pitäisi hiukan käydä kotona kehräämässä, unelmakollin kaipaus on suuri. Yhtenä päivänä kävimme Reetun kanssa kollia katsomassa. Sillä oli hauskaa juosta pihalla, ottaa kiinni lumipalloja ja kiipeillä koivunrunkoja. Kiinni se ei antanut, vaan kuikki ruusupuskasta tai luhtiaitan nurkalta. Pian kolli naukui sitten omasta halustaa sisälle paijattavaksi. Kyllä niillä koirien kanssa onkin valtavasti juttua, kun kohtaavat.
Eilen menin ystäväni työpaikalle teatraalisesti tuoliterapiaan, siis jaarittelemaan ja ottamaan aikalisän. Kas kummaa minun mukaani lähti sitten ihanat kopukopukorkkarinilkkurit. En tiennyt sellaisia näillä resuilla nilkoilla tarvitsevanikaan. Nyt tytöt ovat niilla kopsutelleet kuin pahimmatkin diivat. Jopa vessassa pitää olla nilkkurit, kun istuu pytyllä. Kenehän noista moisia teatraaleja on tullut? Iskäänkö...
Eilen oli myös ihan aitoa näyttämötaidetta tarjolla, koulun joulujuhlassa. Reetta olisi lähtenyt pakolla mukaan, oli valmiina tunnin ennen muita. Mutta eihän sellainen tule kuuloonkaan. Tunsin niskavilloissani yskänpöpöjä, nuhaa, röhää ja kaikkia hyppybakteereja. Sitä alkaa olla jo hermoraunio ja aistivammainen, sen kerran kun ulkouttaa itsensä.
Huomenna on vuorossa teatraalista tanssiterapiaa. Kun loma-anomusta ukkokullalle puhelimitse tein, sain myöntävän vastauksen jo ennen kuin kerkesin kysyä loppuun. Siis aikalisä tekee niin terää. Niin terää, että. Joskus Pasi on tanssimistani sivusta seurannut ja kysynyt onko sitä päätä pakko nakella olalta toiselle niin kovasti. Mutta minähän olen seurannut telekkarista, että niinhän ne oikeatkin tanssijat tekee, nakkelee, venyttää ja taivuttaa. Nakella ja venytellä osaan kyllä, mutta askeleet onkin sitten toinen asia. Harrastin muutama talvi sitten latinalaista jumppaa, siis jotain sellaisia tansseja. Kerran lapset olivat reunalla katsomassa, heidän mielestään heiluin välillä ihan omiani. Niin heiluinkin, mutta mielestäni vaikeat askeleet eivät olleet se pääasia vaan hyvä liikunnallinen fiilis.
Reetta kokkaa poronkäristystä ja kärsii kovasta nälästä. Ehkäpä menen kaveriksi ainakin syömään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti