TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

POPPALOORA

Olemme lasten kanssa kovia tarinankirjoittajia. Saan keksiä nimiä leluille, hahmoille, tavaroille ja olennoille. Eilen Fanny ja tuplat aloittivat lehtisen kirjoittamisen. Siihen tarvittiin jälleen päähenkilölle nimi. Poppaloora, suustani pulpahti. Nyt he sitten keksivät millainen henkilö kyseinen Poppaloora on. Rätkätys kuuluu, kun he kuvittelevat Poppalooran persoonallisuutta ja olemusta. Mitä se nimi kertoo.
Muutama vuosi sitten työpaikkani tuotekehityksessä tarvittiin uutuudelle nimi. Taas minulta pulpahti. Pomoni sanoi, ettei ainakaan tuota. Mutta kun aikaa kului ja muita ehdotuksia pyöriteltiin, niin lopputuloksena oli minun murjaisemani. Myös lasten ja lemmikkien nimet ovat mielipuuhaani. Olen jopa heittänyt pitkän rivin ystävän lapselle nimivaihtoehtoja, kun eivät ole itse niitä keksineet. Samoin yhden systerin yksi lapsi on kastettu minun nimiehdotuksen mukaan. Nuo lemmikkiemme nimethän ovat virallisesti; Reino Jekku Täplätassu Golden Gun, Kaino Luna Huiskuhäntä Little Ahaa ja Väinö Simo Pikisilmä Rukki Rohkea. Aikaisemmin meillä oli kultainennoutaja Velmu Didi Julius Luttana von Dionysios Vastus. Entäs ne lukuisat lapsuuteni kissat, koirat, lehmät ja kanit...
Millainen sinun Poppaloorasi olisi? Itsekin olen asiaa pohdiskellut. Oikeastaan se voisi olla sellainen kirjavalla pipolla varustettu, huumorintajuinen ja huoleton eukko. Pienillä mielenkiintoisilla piirteillä ja puuteilla, jotka olisivat hänen tunnusmerkkejään. Vaikkapa eripariväriset silmät, nykerönenä, kauas kuuluva kikattava nauru ja jalkaterät leveästi auki kävellessä. Kävely olisi letkeän kepeää ja tanssahtelevaa. Vaatetus värikästä ja silmillä kirkkaanpunaiset pyöreät rillit. Poppalooralla olisi paljon erilaisia ystäviä, hänellä olisi laaja sydän...
Tyttöjen Poppaloorasta tulikin mies. Hänen tunnusmerkkejään ovat: iso ja pieni silmä, raitasukat, resut vaatteet, heinä suussa ja notkuva nokka. Yleisvaikutelmaltaan linnunpelättimen näköinen ja luonteeltaan sekopäinen ja isoääninen höröttäjä. Kunhan Ukkokulta saapuu töistä, niin saa luvan kanssa mahdollisuuden kuvailla oman Poppalooransa. Arvatkaa suostuuko moiseen, taitaa tulla jälleen päänpyöritystä ja syvä huokaus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti