Perjantai, 2. joulukuuta. Aamumme on alkanut tehokkaasti, moni tälle päivälle suunniteltu asia on jo purkissa. Vajaan tunnin kuluttua lähdemme Reinon kanssa korvalääkäriin. Reetalla on käynyt jo opettaja. Lapset ovat koulussa, huusholliin saatu järjestystä, tietokoneasentaja kävi, puhelinrumba aloitettu, tiskikone hyrrää, mamma hyrrää. Fanny tanssi imurin kanssa aamulla lettejä odotellessa. Itsekin fiilistelen kotihommissa musiikin tahtiin. Jälleen kuuluu Finnlanderseja nupit kaakossa, jatkan tanssia imurin kanssa. Samalla askelkuviolla on myös myyjäiskamat saatu laatikoihin. Ihanaa löytää oikeat askeleet heti aamusta, sellainen passeli letkeys.
Reetalle on hommattu koulutoimen puolesta läppäri, koulunkäyntiin ja kaverikontakteja varten. Asia saatiin vireille joskus kevättalvella, nyt kone on jo käynyt meillä pöydällä istumassa muutaman viikon ajan. Tänään se lähti takaisin, koska siinä ei ollutkaan tarvittavia asetuksia... Kyselinkin, ehtiikö se takaisin ennen kuin Reetta palaa kouluun. Yllättävän hankala ja pitkällisen pitkästyttävä projekti. Mutta kait se pitää jokainen mokkula jossakin lautakunnassa istua ja tehdä päätös. Parastahan tässä oli todeta se, ettei syy ollut minussa, meissä tai Reetassa. Koneesta puuttui tarvittavat asetukset, siis minä en olekaan se tyhmistä tyhmin. Hah ja pah.
Nyt Reetalla on helmirasia hukassa ja sitä pitää raivota. Raivoissaan neiti hyppäsi päänsä seinään ja samalla hampaat pukkasivat reijän huuleen. Kyyneliä tulee tulvimalla ja mukana valtavasti dramatiikkaa. Mitä tekee äiti, käskee pestä suun, kuivat kyyneleet ja hengittää syvään. Ei kait sitä nyt yhdestä helmirasiasta kannata tuollaisia pultteja vetää, eihän. Kenehen lie tuollainen draamakuningatar tullut.
Mutta sitten metsään. Eilen tarvitsimme metsästä joulupuita, lähinnä koivuja ajattelimme hakea. Reetta kyseenalaisti puulajimme, eikös ne olekaan kuusia. Päädyimme kuitenkin tervaleppiin. Mukaan haimme lennosta isän. Iskä tuli polvet koukussa kovaa vauhtia kyytiin ja totesi vain, että onko taas inspiraatio? Taitaa tuntea lapsensa jo aika hyvin. Inspiraatiohan se molemmilla tyttärillä. Eilinen meni siis kyseisellä teemalla paukutellessa. Illalla teimme vielä vaikka mitä. Tänään on siis aikaa tanssata kotosalla, homma hallinassa.
Olenkin miettinyt, tällainenko olen yleensä. Onneksi tuo jatkuva pelkopaniikki tuntuu jo hiukan löysäävän otettaan. Onneksi kulunut vuosi häilyy enää harmaana usvana taka-alalla. Mutta enkait löysäile liikoja, unohda todellisuutta, laiminlyö jotakin. Saanko tuntea päivissäni ihanaa positiivisuutta, leppoisuutta ja rentoutta. Saanko antaa mielikuvitukselleni siivet, ideoida, kuvitella ja suunnitella jos vaikka mitä. Iskeekö todellisuus puukkonsa selkään ja syvälle. Uskallanko nauttia Reetan hyvästä tilanteesta, enkai vai nauti liikaa. Ei sen puoleen vaikka tanssin imurin kanssa, muistan kaikki lääkitykset, rasvaukset, vitamiinit, aikataulut, kontrollit, vastuun, velvollisuudet, sopimukset jne. Tein jopa muistinvaraisen listan paperille, siitä kaikesta mitä minun pitää muistaa. Kuluville viikoille on jälleen sen sata erilaista aikataulua ja säätämistä.
Nyt suuntaamme sinne eläinlääkärille. Otan Reetankin mukaan. Reetta lähtee pitämään Reinoa tassusta, ettei se pelkää lääkärissä. Nyt Reettaa hiukan harmittaa, kun Kaino jotuu jäämään ihan yksin siksi aikaa. Nyt neiti silittelee Kainoa ja kyselee, onko kaikki hyvin ja pärjäätkö puoli tuntia yksinään.
Eilen koin harvinaisen herkun, olin yksin kotona noin 40 minuuttia. Mitä tein, olin hipi hiljaa, nollailin, lueskelin. En poukkoillut tai höyrynnyt yhtään. Tessa oli kavereiden kanssa kylillä. Tuplat ja Fanny olivat naapurissa synttäreillä. Mieletön tavoite saavutettiin, Reettakin pääsi kylään tunniksi. Eli sehän vaati organisointia; rohkeutta, terveyttä, aikatauluja ja tarkat muistisäännöt tyttöjen päähän. Reetta oli niin onnellinen, stailasi itsensä jo aamupäivällä. Suunnitteli Vernallekin vaatteet valmiiksi. Kiharsi Vernalle hiuksia ja teki itselle ihanat mielikuvitussaparot. Vitsi kuinka hyvältä tuntui päästää hetkeksi muiden pariin eristykistä. Edellisen kerran sain nauttia omasta seurastani kun kävin siellä jalkalääkärissä. Tarkemmin kun ajattelen, niin enpä oikeastaan muulloin voi olla silleen niinkuin yksin, ilman velvotteita. Kotona on aina vähintäänkin Reetta ja koirat. Lenkillä nyt tietenkin, mutta sielläkinhän olen yleensä koirien kanssa. Mutta tämähän se on yleensäkin suurperheen äidin rooli, tuskin sitä muillakaan tuota aikaa itselle niin usein löytyy. Tekisi mieli lähteä jonnekin viikonlopuksi joskus vaikka kavereiden kanssa. Akkain höpötystä, hyvää ruokaa, hyvää juomaa ja tanssimaan. Mutta nyt tanssin kotona imurin kanssa, meneehän se näinkin. Välillä voi vaihtaa moppiin ja pölyrättiin. Nyt lähdemme tanssien sinne koirakorvalääkärille. Tästä tulkoon hyvä päivä. Päivä +106.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti