TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

maanantai 19. joulukuuta 2011

SÄÄTÖÄ JA LIITOA

Maanantai ja iltayö. Päivä on mennyt kovalla päänsäryllä, puristuksella ja tätä arkea pyörittäessa. Nyt kun unta odottelen, niin eipä nappaa syöttiin. Ärsyttää moinen. Lapset odottavat tuskaisina alkavaa joululomaa. Se odottamisen tuska välittyy kaikkeen tekemiseen ja fiilikseen. Alkuillasta Verna tuli pihalta sisälle ja nukahti saman tien, piti vielä muutamaksi tunniksi puistella hereilleen ja taas nukutaan. Mitä ilmeisemmin lapsilla on turnausväsymys ja loma alkaa juuri sopivasti.
Meillä on värkätty joulua; olemme leiponeet, koristelleet ja askarrelleet. Siivottukin on sen kahdeksan kertaa, mutta ne tulokset ovat katovaiset. Ostoksetkin on kuta kuinkin tehty, homma hallinnassa. Tänään ostin kinkun. Kinkkupakastimella meinasi iskeä paniikki. Millaista? Kyllä oli mummoa joka lähtöön pylly pitkällä pakastimessa. Itse en jaksa ymmärtää, kuinka kinkun valinta voi olla niin monimutkaista. Onko sillä nyt väliä painaako se sata vai kaksisataa grammaa enemmän tai vähemmän. Yksikin vanha pariskunta loni kauan, lopulta tekivät päätöksen. Sitten se mummeli tajusikin että liikaa rasvaa ja homma alusta... Meikäläinen yritti kuuliaisena odottaa vuoroaan. Lopulta ostin sitten ihan erilaisen kuin suunnittelin, koska sinni loppui.
Lauantaina pääsin tanssimaan ystävän kanssa. Pitkästä aikaa pystyin rentoutumaan ja nauttimaan olostani. Paluumatkalla sen tajusin. Kuinka tärkeää on välillä saada löysiä. Olen myös havainnut, että kun menee kotikaupungin ulkopuolelle, niin saa olla anonyymi. Pitkin iltaa ei tarvitse avata meidän tilannetta, eikä lohduttaa itkeviä juhlijoita. Kuvitelkaa osasin olla muutaman tunnin pelkkä fiilistelijä, nautiskelija, huoleton ja rento ihminen. Peilin kautta tajusin pilkettä silmissä ja hymyä huulilla. Olenkin kaivannut noita piirteitäni, kovasti. Samalla vauhdilla ja liidolla tein aamulla puoli neljän aikaan lumityöt korkkareissani. Kyllä lumi pöllysi.
Kahdeksan aikaan aamulla lumi olikin muuttunut painavaksi loskaksi. Öiset rilluttelut nollasin sitten Kauneimmilla joululauluilla kirkossa. Eikös se silloin mene tasan. Tosin mietin, pitäisikö minun käydä vielä toinen kerta kirkossa... Oli ihanaa virittäytyä tunnelmaan laulaen muiden kanssa.
Tänä aamuna aloitin päiväni jälleen lumitöillä. Tunnin hikoilin ja siinä välissä olivat lapsetkin saaneet aamunarinansa naristua. Sitten aamusaunaan ja kahville. Reetta veti sikeitä yhdeksään saakka. Olen niin jotenkin mökittynyt, että. Kaipaan todella paljon ihmisiä ja muutakin elämää kuin meidän neljän seinän sisällä. Järkyttävää narista tällaisesta, mutta en siedä itseäni näin suurina annoksia. Ja toisaalta, kun äiti voi hyvin niin lapsetkin voivat hyvin. Tämän kun aukaisee käänteisesti, niin onkohan lasten narinat ja tappelut oireilua minun olostani. Siinäpä kuulkaas taas miettimistä. Niin ja hiukan syyllisyyttäkin.
Huomenna, siis tiistaina 20. päivä näkyy illalla Akuutti-ohjelma. Meitä haastateltiin siihen muutama viikko sitten, aiheena joulu sairaalassa. Reetalta kun suostumusta kyselin, niin neiti vastasi ihan sama. Se sattui meidän osastokäyntimme yhteyteen, siis samaan aikaan. Toisaalta erittäin ristiriitaista ja inhottavaakin kaivella kipeitä asioita. Mutta jos näistäkin on hyötyä muille, niin menköön. En oikein tiedä haluanko edes katsoa sitä itse. Kokemuksena se oli kaikin puolin jännittävä ja miellyttävä, oli mikkiä ja vahvistimia liitingissä, kuin ainakin vappupimiöillä. Mutta oma pärstä telekkarissa ei niin kauheasti nappaa. Onneksi minun puhetulvani on typistetty neljään minuuttiin... Paas kattoo, jos kattoo. En tiedä mitä siitä tuli, varmaan lauon jotain sanakäänteitä ja idiotismin kukkasia. Pari viikkoa sitten laukaisin; taitaa tulla vähätalvinen lumi... Tänään olen myös avannut suullisesti ajatusvirtojani, ehkä liiankin perusteellisesti. Sekin on aiheuttanut morkkista. Mutta tällainen olen, enkä näköjään ihan helposti muutu vaikka kuinka haluaisin.
Reetan kunto on loistava. Neiti jaksaa touhottaa ja tanssia pitkiä aikoja ja pihalla vierähtää jopa useita tunteja. Tänään tytöt jatkoivat lumihotellinsa tekoa, kun tuota materiaalia oli yöllä saatu lisää. Kasvot ovat jonkin verran kuivahkot ja hilseilevät. Johtuuko ilmasta vai siitä hyljintälääkkeen vähentämisestä. Olemme yrittäneet pitää homman hallinnassa ahkeralla rasvauksella. Torstaina on jälleen käynti Oulussa. Kaiken maalaisjärjen mukaan sen pitäisi olla jälleen pikareissu. Laskeskelin tänään olevan päivä +123. Reetan hiuksiin on tullut jälleen muutama milli lisäpituutta. Pipon alla ne menevät keveästi aalloille. Neiti järkeili, etteivät ne ole luonnonkiharat, koska ne eivät ole luonnostaan sellaiset. Näiden täytyy siis olla perintökiharat, koska ne on saatu kantasolusiirron yhteydessä. Tessa on kuulemma saanut kiharansa isän puolelta, joten niinhän ne tulee nytkin. Siis saman perimän kautta, joten perintökiharat ovat hyvä nimitys niille. Nyt kello lähentelee jo puolta yötä, siis silloinhan alkaa päivä +124. Voi kunpa se Nukkumatti pöläyttäisi kourallisen unihiekkaa minullekin.

8 kommenttia:

  1. Katoin Akuutin. Kuulostit ihan iteltäs, eikä tullut mokia ;-) Hyvä, hyvä! Reettakin oli tosi hyvä telkkaritähti!!

    VastaaPoista
  2. Niin katoin minäki. Olipa kiva nähä pitkästä aikaa. Tosin ehkä te että nähäny mua rötköttämäsä sohovalla kyynel silmäsä ku ikävänhän tuo pukkas heti. Tiina niin asiallisena. Ja Reetta on kasvanu ihan hirveesti siitä ku oon viimeks nähny. Oikeen ihanat joulut ja täytyy ehkä tulla Reetalle joskus huiskutteleen ikkunan taakse Santerin kaa :)

    VastaaPoista
  3. Ai niin. Kävin ajatusten tyylivarkaus matkalla ja tein sen kuvakollaasin, jota Tiina suositteli ku sanoin, että seinätila loppuu kesken. Ja sitten virittelin katon rajaan punaista nauhaa johon pyykkipojilla laitoin jo muutaman joulukortin roikkumaan. Että mielessä on ollu Piipon perhe viime aikoina paljonki. Oon jopa hieman askarrellu. Ja sitä ihmettä ei oo sitte Piipon aikojen jälkeen tapahtunukkaan :)

    VastaaPoista
  4. Akuutti oli hieno ohjelmanpätkä ja antoi sellaisen lämpimän lähestymistavan joulun aikaan myös sairaalamaailmassa.. mukava nähdä "livenä" Reetan ja Tiinan touhuja telkkarin välityksellä.

    Täältä Kiuruveden Luupujoen kylän Nurkkalasta toivottelee koko Ruotsalaisten sakki oikein HYVÄÄ JOULUA!

    Tumma taivas jouluyönä,
    tähdet tuikkii valovyönä.
    Ilmassa on ripaus taikaa.
    Rauhallista joulunaikaa!

    VastaaPoista
  5. Hyvää huomenta!

    En halua kommentoida eilistä pätkää sen enempää, ihan yököttää vieläkin...
    Mutta ajattelin kommentoida kuitenkin teille kommentoijat.
    Pörrön kanssa on yllättävän hyvin tämä yhteydenpitopaasto onnistunut, monta kertaa oon ollut hilikulla pärräyttää.
    Jonnaa ja pesuetta olen myös miettinyt, sillä meillä ei ollut osoitettasi. Joten tunnelmallista joulunaikaa teidän pikkuperheelle! Vai kävit tyylivarkaissa? Tarvitko jotain muita neuvoja ja viisauksia? Kuten parisuhdeneuvoja, ylensyöntineuvoja, kasvatusneuvoja tai riitelyn aakkosia... Löytyisi joka lähtöön, osan voisin nakata jo kiertoon. Käykää huiskutteleen kun lakeuksille saavutta.
    Kivaa, että Markkukin kuikuilee linjoilla. Ihan itsekkö sinä tuon joulurunon laukaisit, vai auttoiko Sirpa? Käyköhän teillä enää joulupukki, sillä muksuthan ovat jo niin isoja...
    Lämmintä joulumieltä sinne Savoonkin!

    Tiina

    VastaaPoista
  6. Ylensyönnin osaan itekki :) Parisuhdeneuvoja en kaipaa vielä. Riitelyn aakkoset ois tosi ok, koska meillä ei riiellä enää ollenkaa :D Ja nyt ku vähä tarkemmin mietin niin ehkä kävin tyylivarkaissa myös miehen suhteen teillä. Koska Antti on välillä yhtä yrmy ku sinunki ukko-kulta ja sitte välillä taas oikeenki lupsakka ja hassu :D Enpäs ole aiemmin huomannukkaan. Laitan osotteen tulemaan. :) Oikein hyvät joulut sinnekki.

    VastaaPoista
  7. Heps!

    Runosuonen kukkiminen on ajoittaista ja kukintatapahtuma ei iskenyt tähän saumaan, joten jouduin bongaamaan tuon virtuaaliavaruudesta ;) Joskus aikoinaan, historian väristellessä lehdyköitään, pöytälaatikkoon kirjoittelin. Mutta tuolloinkaan en harrastanut ns. riimitysrunoja, vaan ennemmin rakensin filosofisia hajatelmia. Tähän ruutuvihko aikaan sijoittuu myös a`la Haapaveden timeline. Muutoin tässä on sellainen tunne, että keski-iän saapuessa tupaan, tuntuu se hävittävän viimeisenkin luomisenvoiman?

    No tuosta joulupukin käymisestä, jotta se on harkinnassa tänä vuonna. Periaatteessa pahnan pohjimaisemme Aada on vielä uskossaan jotenkin vahva. Tätä uskoa on vahvistanut useaan otteseen katsottu Napapiirin pikajuna. Mutta valkopartamiehen tuleminen on kyllä ongelmallinen tänne syrjille nykyään, kun ukki on mummonsa kanssa muuttanut kylälle ja alkaa tuo vuosiluku pitkälle yli kasikymppisellä. Ja isäukon häviäminen H-hetkellä hämmästyttää ja kummastuttaa pientä kulkijaa, joka hakee turvaa isän sylistä juuri hädän hetkellä. Mutta katsotaan miten tämä homma hoidellaan tänä jouluna.

    VastaaPoista
  8. Markku huhuu!!

    Nuo filosofiset hajatelmat kuulostaa niin sinulta. Muistaakseni olen joskus jonkin vihkon nähnytkin... Vai on se keski-ikä teidänkin tupaanne asuttanut, jotenkin lannistavaa ja tylsää. Tosin kirjoista oppineena olen laskenut, että meitsillä se paukkaa virallisesti päälle vasta huhtikuussa 2012. Onhan tässä vielä aikaa väreillä nuoruuden haihatteluilla...

    Voiko teidän suurperheellenne toivottaa joulurauhaa? Ainakin meillä se rauha on välillä hukassa. Enemmänkin se on sellaista elämöintiä ja elämisen ääntä.

    Kiitos kun olet nyt uskaltautunut kommentoimaan, näköjään tasaisesti vuoden välein... Kuuloillaan!

    Tiina

    VastaaPoista