TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

torstai 1. joulukuuta 2011

TUTINAA

Joulukuun ensimmäinen ja torstai aamu. Heräsin aamuyöllä kovaan tutinaan, siis inspiraatio pyrki ulos. Valtavaa tuo mielikuvituksen laukkaaminen, ei anna ihmisen edes nukkua. Toki osasyynä oli myös tuhisijat kahden puolen minua. Reetta oli jälleen änkännyt saman peiton alle. Ukkokulta tuhisi toisella puolella. Haahuilin ajatusteni kanssa ja vaihdoin sänkyä. Päädyin Reetan sänkyyn, eli kerrossängyn alaosaan. Tulihan se uni vielä.
Aamulla Vernaa sängystä herättelimme, nouseppa ylös. Sitä pitikin miettiä, kannattaako yläsängystä käskeä nousemaan ylös. Siellähän tulee katto vastaan. Näinpä päädyimme sanontaan, nouseppa alas. Aamu oli tempperamenttien taistelukenttää, varsinkin Reettaa olisi aina vain väsyttänyt. En tiiä kuinka kauan neiti on taas yöllä haahuillut. Jokaisesta lääkemurusesta on pitänyt vääntää kättä. Oulusta tullessa keskustelimme myös lääkkeiden ottamisen tärkeydestä. Laskeskelimme myös, että nyt on mennyt noin pari-kolmesataa tablettia kuukaudessa. Ihan valtavia määriä. Lääkärit taas joka kerta toteavat, että sinullapas menee vähän lääkkeitä. Toki kuluneen vuoden aikana tablettimäärät ovat hurjasti vaihdelleet, välillä on mennyt vieläkin enemmän, välillä tuskin mitään. Mutta kun kumoaisi vadille moisen määrän, niin kyllähän siinä olisi niellä asti.
Sitten takaisin tuohon tutinaan, inspiraatioon. Ideaa vain pukkaa taukoamatta, myös lapsilla. Systerin kanssa heitimmekin jo idioottiajatuksen muistakin joululahjamessuista. Siis kiertäisimme kaikki myyjäiset ainakin sadan kilometrin säteellä. Todella järkevää. Ajattelimme, että lauantaina kun olemme itse myymässä ohjelmoimme vapailla olevat siippamme maalaamaan, skräppäämään ja luomaan uusia asioita. Me sillain kännykällä heitä insipiroisimme ja olisimme taiteellisia johtajia... Emme tosin ole asiasta varmaankaan ukkokullille maininneet, tuskin niillä nyt mitään muutakaan järkevää tekemistä vapaapäivilleen olisi. Nyt lankesin maalamaan myös taulupohjia, pyrkii jouluenkelitaulu ulos. Taulu jos toinenkin. Loistava keksintö nuo akryylimaali, ne pysyvät tappotahdissa mukana. Kuivuvat nopeasti ja työt edistyvät ripeästi. Maalit ovat myös vesiliukoisia, ei tarvite haistella liuottimia. Jostain syystä petroolinvärinen tuubi loppui eilen, olenkohan kangistunut siihen värimaailmaan. Siis minkä värinen joulu meille on tulossa, miltä kuulostaa petroolinturkoosi. Aikoinaan floristin hommissa möin vanhemmalle herrasmiehelle perinteistä joulunpunaista kukka-asetelmaa. Siihen herra sanoi, että kuulehan likka punainen ei ole suinkaan perinteinen joulun väri, vaan maanläheiset ruskeat, harmaat ja vihreät. Coca-cola on lanseerannut muutama kymmenen vuotta sitten punaiseen nuttuun pukeutuneen joulupukin ja sen myötä punainen on valloittanut maailman. Herra oli ihan oikeassa, näin aiheesta ohjelman pari viikkoa sitten. Toisaalta jouluhan voi olla juuri sen värinen kuin itse sen haluat olevan, pääasia on, että tunnet sen sisälläsi, sydämessäsi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti