SUOLAISTA JA MAKEAA

Suolaista ja makeaa. Valoa ja varjoja. Iloa ja surua. Onnea ja kauhua. Ovatko ne sitten toistensa vastakohtia vai tarvitaanko niitä kaikkia, jotta olisi edes jonkinlainen tasapaino. Milloin on tasapaino, mitä siihen kuuluu. Kuka osaa määritellä tasapainon, ihmismielen ja elämän sellaisen.
Joulu on yhtä tasapainoilua, syömisen suhteen. Otanpa kinkkua, päälle suklaata, sitten tekisi jo mieli sienisalaattia, taas ketju alusta, väliin pipari tai vihreä kuula. Tunnenko onnea ja helpotusta. Mistäs se kauhufilmi katkaistaan, joka onkin yllättäin lähtenyt pyörimään. Kotona, johan ärsyttää ja tappeluttaa, kiristää kaikkia. Mutta onhan perheitä, jotka ovat pakotettuja sairaalaan. Enkö muka enää muista, kehtaan narista moisesta. Kuuluuko minun tuntea nöyryyttä, vielä enemmän kiitollisuutta. Enkö osaa olla tarpeeksi kiitollinen, onnellinen. Olenko kiittämätön.
Ilmat voivat olla myös toistensa vastakohtia. Nyt ollaan pitkästi plussalla, joki virtaa vapaana, jäätiköt aiheuttavat vaaroja, tuuli katkoo puita ja lennättelee autokatoksia. Toisin oli vuosi sitten, kaikki oli aidompaa. Nautimme suunnattomasti kotona vietetystä ajasta, paukkupakkasista, valkoisista hangista ja jokijäästä. Mitä ihmettä tekee sateenkaari talvitaivaalla? Näin moisen ilmiön äskettäin. Onko sen päässä aarre, löytäisinkö sen.
Jotenkin vuoden takaiset kokemukset puskevat pintaan tuulen tavoin. Mitä vuosi on meille antanut, ottanut, tarjonnut ja mahdollistanut. Entä ne lukuista perheet, joilla tilanne on toisin. Kuinka he selviävät. Tunnen tuskaa heidän vuokseen, heidän joilla kaikki on vasta alussa tai lopussa. Kukaanhan ei tiedä mitä on tulossa. Emme mekään. Ilokseni olen huomannut, että Reetan papereista on leukemiadiagnoosi poistunut. Nyt lukee, että aikaisemmin sairastettu leukemia. Nykyiset diagnoosit ovat kantasolusiirtoon ja sen jälkitilaan liittyviä.
Kaiken tämän mietiskelyn ja tunteiden myrskyämisen taustalta kuuluu "idiootti"-huuteluja, kantapäiden pauketta ja tappelua. Annanko niiden tapella, suurennanko radiota, otanko aikalisän vai menenkö mukaan tappelemaan. Saako lapset vetää yökkäreissa päivästä toiseen, linnoittautua sohvaan ja olla joululomalla. Komennanko heidät aamupalalle, iltapalalle ja nukkumaan ajoissa. Pitääkö päivisin pukea päivävaatteet, vai saako tarjoilijalla olla tukka sekaisin, yöpaita essun alla ja villasukat paljaissa jaloissa. Joulun aikaan olen lukenut vinon pinon pokkareita, lehtiä ja kirjoja. Kuunnellut musiikkia. Lenkkeillytkin. Saunonut. Haistellut uusia ihania saippuoita, rentoutusmömmöjä. Olen linnottautunut sänkyyn yökkäreissä kirjojen ja musiikin kanssa. En ole pahemmin televisiota katsonut. Lapsilla on ollut ravintola, joten ruokaa olen kyllä saanut taukoamatta.
Eilisilta huipentui hemmotteluihin. Ensin hieroi Reetta kädet ja hipsutti pölyhuiskallaan. Sitten isommat typyt pyysivät huoneeseen, sain kasvo- ja jalkahieronnan. Homman kruunasi tämän hetken lempparimusiikki, Finnlandersit. Osasivat nykäistä niin oikeasta narusta. Verna teki itselleen salaattia ja antoi jämät kaksi haarukallista minulle. Laupeita, niin halutessaan.
Tänään minä ja isommat typyt menemme kampaajalle. Vetäiskö blondiksi vai koko harmaaksi. Joulun aikaan olen löytänyt kymmenkunta uutta harmaata hiusta päästäni. Kolmenkympin kriisi ja harmaata puskee. Ovatko nekin niitä toistensa vastakohtia, kontrasteja vai mitä. Olisinko muussa tapauksessa ollut moksiskaan moisista oivalluksista ja löydöistä, mutta nyt nekin puskee korostetusti esiin. Olenko mieleltäni niin harmaa, että se imee värit hiuksistakin.