TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

tiistai 27. joulukuuta 2011

SUOLAISTA JA MAKEAA

Suolaista ja makeaa. Valoa ja varjoja. Iloa ja surua. Onnea ja kauhua. Ovatko ne sitten toistensa vastakohtia vai tarvitaanko niitä kaikkia, jotta olisi edes jonkinlainen tasapaino. Milloin on tasapaino, mitä siihen kuuluu. Kuka osaa määritellä tasapainon, ihmismielen ja elämän sellaisen.
Joulu on yhtä tasapainoilua, syömisen suhteen. Otanpa kinkkua, päälle suklaata, sitten tekisi jo mieli sienisalaattia, taas ketju alusta, väliin pipari tai vihreä kuula. Tunnenko onnea ja helpotusta. Mistäs se kauhufilmi katkaistaan, joka onkin yllättäin lähtenyt pyörimään. Kotona, johan ärsyttää ja tappeluttaa, kiristää kaikkia. Mutta onhan perheitä, jotka ovat pakotettuja sairaalaan. Enkö muka enää muista, kehtaan narista moisesta. Kuuluuko minun tuntea nöyryyttä, vielä enemmän kiitollisuutta. Enkö osaa olla tarpeeksi kiitollinen, onnellinen. Olenko kiittämätön.
Ilmat voivat olla myös toistensa vastakohtia. Nyt ollaan pitkästi plussalla, joki virtaa vapaana, jäätiköt aiheuttavat vaaroja, tuuli katkoo puita ja lennättelee autokatoksia. Toisin oli vuosi sitten, kaikki oli aidompaa. Nautimme suunnattomasti kotona vietetystä ajasta, paukkupakkasista, valkoisista hangista ja jokijäästä. Mitä ihmettä tekee sateenkaari talvitaivaalla? Näin moisen ilmiön äskettäin. Onko sen päässä aarre, löytäisinkö sen.
Jotenkin vuoden takaiset kokemukset puskevat pintaan tuulen tavoin. Mitä vuosi on meille antanut, ottanut, tarjonnut ja mahdollistanut. Entä ne lukuista perheet, joilla tilanne on toisin. Kuinka he selviävät. Tunnen tuskaa heidän vuokseen, heidän joilla kaikki on vasta alussa tai lopussa. Kukaanhan ei tiedä mitä on tulossa. Emme mekään. Ilokseni olen huomannut, että Reetan papereista on leukemiadiagnoosi poistunut. Nyt lukee, että aikaisemmin sairastettu leukemia. Nykyiset diagnoosit ovat kantasolusiirtoon ja sen jälkitilaan liittyviä.
Kaiken tämän mietiskelyn ja tunteiden myrskyämisen taustalta kuuluu "idiootti"-huuteluja, kantapäiden pauketta ja tappelua. Annanko niiden tapella, suurennanko radiota, otanko aikalisän vai menenkö mukaan tappelemaan. Saako lapset vetää yökkäreissa päivästä toiseen, linnoittautua sohvaan ja olla joululomalla. Komennanko heidät aamupalalle, iltapalalle ja nukkumaan ajoissa. Pitääkö päivisin pukea päivävaatteet, vai saako tarjoilijalla olla tukka sekaisin, yöpaita essun alla ja villasukat paljaissa jaloissa. Joulun aikaan olen lukenut vinon pinon pokkareita, lehtiä ja kirjoja. Kuunnellut musiikkia. Lenkkeillytkin. Saunonut. Haistellut uusia ihania saippuoita, rentoutusmömmöjä. Olen linnottautunut sänkyyn yökkäreissä kirjojen ja musiikin kanssa. En ole pahemmin televisiota katsonut. Lapsilla on ollut ravintola, joten ruokaa olen kyllä saanut taukoamatta.
Eilisilta huipentui hemmotteluihin. Ensin hieroi Reetta kädet ja hipsutti pölyhuiskallaan. Sitten isommat typyt pyysivät huoneeseen, sain kasvo- ja jalkahieronnan. Homman kruunasi tämän hetken lempparimusiikki, Finnlandersit. Osasivat nykäistä niin oikeasta narusta. Verna teki itselleen salaattia ja antoi jämät kaksi haarukallista minulle. Laupeita, niin halutessaan.
Tänään minä ja isommat typyt menemme kampaajalle. Vetäiskö blondiksi vai koko harmaaksi. Joulun aikaan olen löytänyt kymmenkunta uutta harmaata hiusta päästäni. Kolmenkympin kriisi ja harmaata puskee. Ovatko nekin niitä toistensa vastakohtia, kontrasteja vai mitä. Olisinko muussa tapauksessa ollut moksiskaan moisista oivalluksista ja löydöistä, mutta nyt nekin puskee korostetusti esiin. Olenko mieleltäni niin harmaa, että se imee värit hiuksistakin.

6 kommenttia:

  1. Arvaas, mitä minä mietiskelin joulun kynnyksellä??? Mistä saisin sen saman nöyryyden ja kiitollisuuden tunteen kuin vuosi sitten. Vietimme ensimmäisiä lääkkeettömiä päiviä ja Saanan loppututkimukset olivat hyvin tuloksin takanapäin. Mihin katoaa vuoden aikana se nöyryys ja kiitollisuus vähään... Miksei se voisi olla pysyvää.... Elämän isoja ja pieniä iloja teille toivoen Saanan Arja äiti

    VastaaPoista
  2. Sinäkinkö Arja tunnet samoin? Luojan kiitos!!
    Kiitos kommentista, jatkamme kieriskelyä... Isojen ja niiden vähäpätöistenkin asioiden parissa...

    Pysy linjoilla ja terveisiä kotiin!

    Tiina

    VastaaPoista
  3. olipa ihana kuulla, et asiat on paremmin <3 iso halaus teille kaikille <3

    VastaaPoista
  4. Koetanpa tässä hieman kommentoida, jotta rikkoisin vuoden mittaisen taian olla kommentoimatta.. Paljon sitä elämänpolulle mahtuu tapahtumia. Perheessä joissa on populaa enemmän kuin kaksi, niin välillä sitä on melskettä ja vaarallisia tilanteita. Mutta myös niitä seesteisiä hetkiä. Vanhempien tenavien kasvaessa teineiksi on taasen uudet haasteet käytävä läpi.. toiset menevät tämän vaiheen läpi helpommalla, kuin toiset.

    Pienimmäisen kanssa seurailen tuossa sivusilmällä HelinäKeijua, joka on myös yksi hänen lempparinsa. Siinä luontotutkija isä on yksinhuoltaja ja asustelee Liisi tyttärensä kanssa, jonne sitten Helinä "sotkeutuu".. Jotenkin sitä on itsekin elokuvan sisällä Aadan kanssa tuolla jossain sumuisessa haavemaailmassa, jossa kaikki on niin auvoista jotta...

    Tässä oli meilläkin myrskyt ja sähköt olivat poissa noin kymmenen tuntia. Mutta silloin perhe kokoontui kynttilänvalossa keittiöön ja leivinuunissa lämmiteltiin ruuat. Tarinoissa muisteltiin aikaa, jolloin lapset olivat pieniä ja käytiin läpi mieleenpainuvimmat "happeningit" . Elämä tuollaisella hetkellä tuntui rauhoittuvan uomiinsa ja maassa on rauha sekä kaikilla hyvä tahto.

    Mutta tuntuu hyvälle kuulla, jotta sielläpäin on tavallaan edetty "diagnoosista" seuraavaan eli siihen kantasoluversioon. Kannustusta sinnepäin edelleen ja koettelen heittää kommenteilla jahka tässä ehtii. Niin ja Sirpa tuolla huhuilee, jotta on ollut hieman haipakkaa eikä ole ehtinyt tekemään perinteistä kirjettä. Sirpan lähihoitajaksi valmistumista juhlittiinkin tässä ennen joulua.

    Mutta nyt pahnan pohjille palaillaan toivoopi Markku ja muu popula

    VastaaPoista
  5. Katsotaan saanko minäkin kommentin läpi näin uuden vuoden kynnyksellä.
    Kiitos joulutervehdyksestä. Olette olleet mielessä ja olen seuraillut eloanne täältä käsin. Hieno juttu että Reetta voi hyvin ja eteenpäin menee ja toivon sydämeni pohjasta että hän on kohta kokonaan terve.
    Monet kerrat on sinun tuntemiset saanut omankin sydämen sykkyrään ja liikahtamaan, vaikkei mitään niin vakavaa olekkaan kuin teillä. Täällä eletään pienten lasten ruuhkaista aikaa ja monet tuntemuksesi passaa myös minun tämän hetkisen eloni tuntemuksiin. Kait se on tämä äitiys joka velvoittaa...
    Monsti olen virtuaaliseti sinua ja koko perhettäsi halannut, ihan vaan lohduttaakseni, kun on siltä tuntunut eikä sanojakan olisi sillä hetkellä ollut jos nokakkain oltas oltu.
    Mutta eteenpäin sano mummo hangessa, eteenpäin on elävän mieli.
    Onnellista, rauhaisaa ja elämämnakuista uutta vuotta 2012!

    VastaaPoista
  6. Sinäkin Eija, ihana kuulla sinusta! Näin se vanha jengi pyörii täällä, eipä olisi silloin -87 kuvitellut missä kohdataan! Lämmittää mieltä, jos tunnet samoja tunteita, vaikka lähtökuopat ovat niin toisenlaiset. Mikä menee äitiyden, mikä uupumuksen, mikä avuttomuuden, mikä naiseuden, mikä ikäkriisin ja minä minkäkin piikkiin. Samassa paatissa soudellaan näköjään, välillä aaltoja on enemmän...

    Terkkuja kotiin!

    Tiina

    VastaaPoista