Toissa iltana Reetta tuli kainalooni ja sanoi, että hänellä on tunkkainen olo. Olo tuntuu tunkkaiselta. Mitä on lapsen tunkkaisuus, onko se jotain fyysistä vai puskeeko se nupista. Pidemmän aikaa Reetalla on ollut vaikeuksia saada unen päästä kiinni, jokin on viivyttänyt. Onko se sitten tuo tunkkaisuus. Reetta nyki yöpaitansa kaulusta ja hankasi rintakehää. Siis onko se närästystä, ottaako sydämestä, ahdistaako vai onko se oire jostain muusta. Yöllä alitajunnastani paukaisi vastaus, jonka todellakin oletan olevan oikean. Sehän on kroonisen vaiheen käänteishyljintää. Muistan Helsingissä käyneen keskustelun lääkärin kanssa. Eilen kerroin vastaavan diagnoosin ja johtopäätökset Oulussakin, paas kattoo kuinka uppoaa raatiin. Asiasta otettiin yhteyttä jälleen Helsingin suunnalle ja kenties tänään kommentoidaan. Eli laskukaavioni mukaan nyt hyljintälääkkeiden purkamisen aikana saattaa tulla lisäoireita, mutta milloin ne ovat liiallisia, milloin hallinnassa ja kuuluuko niitä tulla kuinka paljon.
Samaisena iltana suihkun jälkeen Reetta huomasi, että cvk:n kuffi, eli toppari, puskee ulos reijästään. Pikkaisen punoittelikin. Tästäkös saimme jälleen uuden jännitysmomentin, tuleeko se ja tulehtuuko. Mikäli kaikki etenee suunnitellusti niin se otetaan pois 4. tammikuuta. Kunpa pysyisi siihen asti ja olisi hallinnassa. Muuten selvisimme poliklinikkakäynnillä suunnitellusti. Tilanne näyttää hyvältä ja neiti on kerännyt lisää painoa ja pituutta. Eli mitä ilmeisemmin menemme nyt näillä tiedoilla ja vastauksilla joulun yli.
Veimme osastolle aamulla paistettuja joulutorttuja ja croisantteja. Porukkaa näytti olevan jälleen vaikka kuinka, niin moni lapsi viettää joulunsa osastolla. Tunsin myötätunnon kouristuksia ja ajatukset ovat heidän luonaan. Päiväkäynnit harvakseltaan ovat raskaita. Todellisuus, muistot ja kohtalot laskeutuvat paksuina verhoina päälle. Eilinen lähtömmekin aiheutti todella paksua tunkkaisuutta koko perheessä. Viimeisen vuoden aikana Ouluun lähtö on muuttanut muotoaan täysin. Enää emme sinne juurikaan suuntaa vapaaehtoisesti, yleensä siihen liitty aina sairaalakäynti ja se todellisuus. Saada meidän sakki tunkkaisuudessaan samaan autoon oli aika haasteellista. Niin teimme reissumme väsyneinä ja palasimme entistäkin tunkkaisempina.
Tänään puolestaan huushollistamme katoaa viimeisenkin tunkkaisuuden rippeet. Siivoukset ovat loppusilausta vailla. Illalla paistelemme pipareita, torttuja ja kinkku pääsee uuniin. Itse otan parin tunnin irtioton ja lähden ystävien kanssa syömään. Harvinaista herkkua; ei se ruoka vaan ystävät samassa pöydässä. Sen voin taata, että ruokajuttumme eivät ole olleskaan tunkkaisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti