VAPINAA

Mehän pyrimme olemaan kurinalaisia näissä ruokavalioissa, eristyksissä, pilikun viilaamisissa ja niuhoituksissa. Tänään päätin kuitenkin olla löysällä moraalilla varustettu mamma, vein laumani hampurilaiselle. Itse asiassa häissä lapsilleni lupasin, jos he rohkaisevat itsensä ja lähtevät tanssimaan, niin saavat hamppikset. Sitten kun se tanssikynnys tuli ylitettyä, niin johan pistivät jalalla koreasti. Nauraen ja innoissaan. Eivät vain ilman moista hampurilais-porkkanaa tahtoneet kehdata. Mutta mitä mamma edellä niin sitä lapset perässä... Onhan tuo nähty ennenkin. Tänään sitten koulun jälkeen ajelin laumani kanssa syömään. Reetta pääsi ensimmäistä kertaa kyseiseen ravintolaan, jo se aiheutti kikatusta ja vapinaa. Sitten annoin tilata haluamansa annoksen, ilman sensurointia, siis kaikilla majoneeseilla ja salaateilla. Voi kuinka hymy nousi silmiin saakka jo pelkästä mahdollisuudesta. Kun ateriat kannettiin pöytään alkoi Reetta vapisemaan kauttaaltaan. Siis kädet vipattivat ja vapisivat, silkasta onnesta ja silkasta normaalius-mahdollisuudesta. Muut tytöt luulivat, että sen aiheutti "kielletyt aineet", mutta vapina alkoi jo pelkästä ajatuksesta, että voi maistaa kaikkea haluamaansa. Tunnetusti kaikkiruokaista lastamme moiset rajoitukset ovat siis lievästi rajoittaneet. Neiti söi, makusteli, nauroi ja vapisi. Välillä itsekin katsoi käsiään ja kauhisteli vipatusta. Tuumasi olevansa vain niin kauhean innoissaaan syömisestä, että ihan vapisee kokonaan. Voi meidän pientä, kuvittele mikä valtava kokemus ja elämys. Osaammeko me itse moisista nauttia, arvostaa, tuntea suunnatonta vapinaa onnesta. Niinpä, harvapa meistä varmaan vapisemaan alkaa ruokaa saadessaan. Saati sitten istumisestaan ravintolan sisällä. Morkkishan siitä minulle hiukan jäin, kun meninkin lipsumaan, mutta se vapina saaa vieläkin hymyilemään. Onneksi rikoin sääntöjä ja lipsuin, jos se teki noin hyvää.
   Olen tässä pakannut, aamulla lähdemme vaihteeksi maailmalle. Nyt on sitten kauhean paljon joutoaikaa, kun ei tarvitse enää kokata eikä pakata. Huusholli on siivottu floristeilun jäljiltä lähes siedettävään kuntoon. Aamuni alkoi kolinan kuuntelulla. Luulin Reetan keittävän minulle aamukahvia, kunnes alkoi pauke ja hyörinä. Nousin katsomaan kelloa, viisihän se, ei siis ollut Reetta kyseessä. Umpikuuro kissamme on aamuvirkkua sorttia ja somisti huushollia haluamallaan tavalla. Sillä Vieno ei todellakaan tajua, kuinka paljon saa ääntä aikaiseksi. Varmaan itsekin pelkäisi, jos kuulisi. Kyytiä sai piirongin päällä mullat kukkaruukusta. Sitten oli vuorossa somistuskivet, sellaiset pienet ja värikkäät kynttilän juurelta. Viskeli ja hämmensi mullan kanssa. Samassa asetelmassa oli myös pyöreitä jäämeren kiviä, niistähän se kunnon pauke alkoi kun niitä lattialle pujotteli ja sitten kieritti niitä lattialla. Sitten sata lasissa perään ja pian siihen osallistui koko elikkolauma. Näinpä aamuni alkoi Vienon herättämänä ja heti täydellä vauhdilla. Ihanat elikkomme! Niille ei voi olla pahalla tuulella, vaan tekee mieli rutistaa ja pussata. Juuri meille passeleita, kaikki höyryjä ja omintakeisia olentoja. Minä keittelin kahvit ja avasin tietokoneen. Siinä vaiheessa alkoi kuulumaan Ukkokullan taholta jo epäuskoista ähinää..."Et kai sinä nyt sitten kirjoittamaan ala?" Niin, no olisinhan minä alkanut, mutta sekin saattaa hiljaisessa huushollissa aiheuttaa meluhaittoja. Niinpä sitten yritin äänettömänä nypyttää ja nipottaa, oli kyllä tuskallista. Seitsemältä nousimmekin jo taksiin, yhdeksältä oli silmälääkäriaika Oulussa. "Kaunissilmäinen lapsi", oli kommentti. Kauniit kuulemma päältä ja sisältä nämä lapseni silmät. Onhan ne, kauniithan ne. Ihanathan ne. Verikokeiden kautta yhdeksi kotiin. Meikä nukkui väsyjään pois mennen ja tullen, nyt kulkee taas. Soittelin ja kyselin labratuloksia. Ne ovat hämmentäviä. Herättivät paljon kysymyksiä, mutta virka-aika oli napsahtanut muutaman minuutin ennen sitä loppuun, joten lääkäreiden kommentteja en saanut. Hb 125, tromb 375, leukkarit 6,8 ja neutrofiilit 2,9. Onko se sitten hyvä, kun ne ovat niin hyvät? Kuinka moisten sytostaattien aikana voi arvot vain parantua ja kohentua, olla kuin terveellä. Mitä se kertoo, pitääkö huolestua, saako nauttia? Tulevasta lypistäkin Reetta oli ihan mielissään: "Ihan kiva, sittenpä tiedetään missä mennään..." Hämmentävä lapsi.
   Vapinaa ovat aiheuttaneet myös uudet koulukirjat ja läksyt. Reetta tekee niitä itsekseen aivan intona. Huutelee oivalluksiaan ja nauraa tajutessaan uusia asioita. Annan nauttia ja vapista moisesta. Tässä pakatessa löysin laukustani myös sellaisen valkoisen karvapallon. Vieno oli kääriytynyt sinne pienelle kerälle. Pitää aamulla ihan oikeasti tarkistaa, ettei vapisevia elikoita ole nousemassa koneeseen. Minusta on jotenkin vapauttavaa ja kivaa jäädä lorvimaan Helsingin seudulle. Odotan myös innolla tulevaa Äiti-kurssia. Elämäntaiteilua (keho- ja taideterapeutti, luovuusterapian asiantuntija, elämäntaideohjaaja kouluttaa), konsertteja, risteily ja lorvimista. Ihan minun juttu, ihan vapisuttaa. Minulla on visio, että tuleva Helsingin keikka avaa monia muitakin kysymyksiä... Saattaa siis olla, etten muutamaan päivään vapinaltani kykene kirjoittamaan, tsppadappaduu!