EILINEN LAHJAN PÄIVÄ

Lahjan päivä, toivoinkin niin hartaasti tiettyä lahjaa, sillä on perinteisesti myös syntymäpäiväni. Mitä ilmeisemmin lahjatoiveeni kuultiin, sillä sain äsken puhelun ja nyt märisen onnesta. Alustavat ja ensimmäiset lyppivastaukset kertovat hoitojen tehoavan! Voi luoja, mikä lahja! Toki ensimmäisistä vastauksista on vasta kyse, mutta suunta on kääntynyt. Edellisessä lypissä arvo oli 0,018 nyt jäännöstaudin osuus 0,001 tuntumassa. Hitsi, kuinka vapisin, pelkokerroin potensssiin tuhatkaksimiljoonaa, kun näin sairaalan numeron. Onneksi vastasin, sillä sen jälkeen sain vapista onnesta, huojennuksesta, pelon valumisesta nilkkoihin, helpotuksesta ja mistä siinä tilanteesssa voikaan vapista. Raukka menin maitohapoille, niinkuin olisin maratonin juossut. Olemme siis takoneet oikeaan suuntaan, sitä kivistä tietä joka eteenpäin vie... Vai mitenkä se menikään.
   Reetalle sanoin asiasta, hän hymyili viikarina ja tuumasi: "Mitä minä sanoin, ei huolta!" Ja jatkoi pikkarit jalassa pelaamistaan, oli tullut kuuma puuhatessa. Neiti ohitti asian tuosta vain puuhatessa ja minä vain märisin ja minä vain vapisin. Taidan minä olla paljon huonommalla hapella tässä huushollissa, kuin tuo potilas.
   Veriarvot ovat suunnitellulla tasolla. Leukkarit laskeneet 2,6, neutrofiilit niiden mukana 0,6, Hb noin 125 ja trompparit noin 260. Eli suunnitellulta näyttää niiden valossa. Sydän oli eilisen ultran perusteella normaali, hyvä sydäminen tyttö. Puhallustestit kohdallaan. Hampaita hoidettu, mitä pitikin. Luustoikäjutskaa en vielä tiedä, verikokeista ei hajuakaan, sillä pulloja on ollut toistakymmentä analysoitavaksi. Lisää kokeita ensi viikolla, samalla kun paukutetaan suonensisäistä sytostaattia toista kertaa.

   Nyt meillä kaikki muut torisevat flunssan kourissa, paitsi Reetta ja Pasi. Vernallakin on hiukan lämpöä. Eli ei tämä torina siis minun heikkouteni piikkiin mene, vaikka aamulla niin luulinkin. Nyt lusitaan tämä kotikonstein ja niistetään tarvittaessa. Miksei siis meillä, kun niin monilla muillakin. Kunhan Reetta vain säilyisi moiselta.
   Eilen sain tulla todella hyvin siivottuun kotiin. Syntymäpäivän kunniaksi tytöt olivat pistäneet parastaan. Tessa oli leiponut yksinään täytekakun, ihan herkullisen sellaisen. Parasta olivat itsetehdyt kortit. Nauroin katketakseni, kun ne sain. Härskejä pimuja, todella hauskoja ja rohkeita kortteja. Toisaalta, ei kaikille äideille varmaan uskaltaisi moisia piirrellä... Mutta kait ne minun huumorintajuni tietävät, luottavat ja päättivät revitellä. Pistän teillekin nähtäväksi makupaloja moisista onnittelukorteista. Paljonko siis mittariin vilahti, vuodellahan ne yleensä lisääntyvät. Aamulla luulin, että napsahti vahingossa parikymmentä lisävuotta, olin niin ryytynyt, mutta nyt alan olla jo ikäiseni kaksvitonen taas. Viis siitä vaikka nokka vuotaa, jos mieli on haluamani ikäinen.

Fannylta

Reetalta

Tessalta

Vernalta

   Maistele siis näitä kortteja... Lapsillani on siis luovuuden lahja! Mikäs tässä äitinä ollessa. Olen kuulemma ihana, rakas ja muutama muukin mieltä lämmittävä ilmaisu.

   En siis jää tähän huojennukseen lepäämään, kunhan hetkeksi valahdin. Odotamme nöyrästi uusia tuloksia ja etenemme niiden mukaan. Mutta edes hetkellinen huojennus tekee niin nannaa. Se sallittakoon!