Salamoi, jyrisee ja paukkuu. Meillä on ukkonen. Aamusta saakka on taivaanrannasta haalannut mustaakin mustempia pilviä. Vettä tietty on tullut koko yön. Ilmanala on painostava, sellaista matalapainettakohan lie. Koko aamun on ounastellut ukkosta.
Viimeinkin rummut soivat ja saamme nauttia. Siis ukkosestahan voi nauttia, silloin kun se pysyyy tarpeeksi kaukana. Siis ei osu kohdalleen.
Tässä samalla syömme makaroonilaatikkoa, mielettömän hyvää ja valkosipulista. Siinä muksut miettivät ukkosta ja toimenpiteitä. Samalla miettivät voiko se iskeä meidän taloon. Voihan se, mikäpä sen estäisi. Mutta sitten Reetan lausahdus, mikä mieletön positiivisuus pointti, lue ja hämmästy: "Ei se meidän kotiin iske, sillä mehän olemme hyväonnisia, meillä on kaikki hyvin..." Siis näin ajattelee lapsi, joka vetää sytostaatteja syöpämurun nujertamiseksi. Näin ajattelee lapsi, joka on saanut kauheita kokemuksia kokea. Näin ajattelee lapsi, joka on elänyt kaksi vuotta eristyksissä. Näin ajattelee lapsi, joka on taistellut hengestään kaksi vuotta. Näin ajattelee lapsi, joka on valoa täynnä, siis myös salamoita ja rätinää. Mutta kuinka valoisa hänen mielensä on. Mitä me muut ruikuttamaan ja voivottelemaan, sillä saamme elää onnellisten ukkospilvien alla. Nähdä niissäkin kauneus. Ja kuvittele kuinka upea onkaan se sateenkaari, joka sitten moisen kuuron jälkeen ilmaantuu. Salamana tajusin jälleen, että meillä on moni asia kuitenkin niin hyvin. Tajua sinäkin, ihan oikeasti, omasssa kuplassasi. Näe se, koe ja nauti! Salamana oivalla!
Huh! Huh! Kauhea kiire ukkosesta huolimatta päästä tuo oivallus tänne takomaan. Teillekin jakamaan. Se tuli jälleen niin salamana, välähti tajunnasta lapseni lausumana.
Aikoinaan asuimme rivitalossa, meillä oli kaksikerroksinen osake. Silloin ukkonen tuli niinkuin päälle, silloin en todellakaan kyennyt nauttimaan tai onnellisuuttani oivaltamaan. Olin lasten kanssa kotona kun se alkoi. Lastasin lapset pinoon alakertaan, juoksin kerrosten väliä ja yritin hallita tilannetta. Meillä oli kaikki ikkunat ja ovet sepposen selällään, sillä ilma oli paahtava. Vettä alkoi tulla kaikista luukuista kaatamalla sisään, repien ja riepotellen. Portaat tärisivät ja maailma oli ihan kirkkaan valkoinen. Salamointi oli koko taivaankannen laajuista ja rajua. Välillä jyrähti niin, että huusholli rämisi. Salama oli iskenyt muutaman metrin päässä olevaan koivuun, tehden siihen railon. Vieressä oli myös matontuuletusteline, josta salama kimpoili sitä vääristellen ja sähköä ohjaten. Sillon meni kylmät väreet ja tajusi kuinka lähellä se kävikään. Mitäkö se olisi sattanut saada aikaiseksi osuessaan. Tai liekö sen sen verran osunutkin, sillä mehän olemme perheeenä vähän sellaisia virtapiirisätkyjä. Ainakin monen mielestä.
Viime kesänä nukuin yöllä kuin tukki, vaikka ukkonen oli raivonnut useamman tunnin. Meikä vaan hirsiä veteli, ei hajuakaan tapahtumista. Aamulla kyselin, oliko mahdollisesti yöllä satanut, kun oli lammikoita... Siinä vaiheessa meinasi muut olla aika epäuskoisia, enkö todellakaan tiennyt koko asiasta. Enpä. Sillä minullahan oli hyvä nukkuminen kesken.
Nyt lähdemme salamana serkkutytön synttäreille. Salamana käymme kiinni kaikkiin ihaniin herkkuihin, koska niitä tiedämme olevan tarjolla. Tällainen ukkospäivä on ihan omiaan viettää hauskoja synttäreitä. Aamulla tuo Ukkokultakin haahuili ja keekoili sateessa takapihalla uikkareissa, siitä nauttien. Tämä on loistava päivä monellekin asialle. Salamoikoon siis teilläkin ja rytisköön kunnolla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti