TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

torstai 2. elokuuta 2012

TOLLO-TARINA

Viimeinkin kauan odotettu päivä saapui. Oikeastaan se saapui päivää aikaisemmin, kuin perhe oli kuvitellut. Voi sitä innon määrää ja tihkuvaa jännitystä. Perhe lastautui autoon hihittäen, sopuisasti. Mukana oli tyhjä kissankantokoppa, kaikilla pehmusteilla. Matka taittui laulaen, leppoisasti ja äiti viihtyi ratissa.
   Perhe oli juuri sovittuun aikaan kissatalon pihassa, innoissaan ja onnessaan. Perhe meni sisälle taloon ja kohtasi kauan kaivatun uuden perheenjäsenensä. Kaunis valkoinen, sinisilmäinen, umpikuuro Vieno kiiruhti vastaan. Ihan niin kuin se olisi tiennyt odottaa, puski tuttavallisesti. Talossa oli kissa poikineen, pari ylimääräistäkin viime syksyltä. Yksi alle vuoden ikäinen valkoinen kolli, Tollo, meni perheen isän jalkoihin. Puski itseään ja kiemurteli keltaiset silmät kiiluen. Perhe laittoi Vienon koppaan ja sanoi "Hei!" Kiitti ja kumarsi ihanansta uudesta kissasta. Vieno oli kantokopassa ensimmäistä kertaa elämässään, kun perhe suuntasi autonkeulan kohti kotia.  
   Muutaman kilometrin ajettuaan, äiti alkoi muistelemaan ihanaa kollikissaa, joka jäi taloon. Samalla äiti seurasi taustapeilistä perheen isän ilmeitä, sillä isä istui autossa kolmannessa penkkirivissä. Äiti ehdotti sata metriä ennen risteystä: "Jos keksimme sille valkoiselle kissalle meidän riimipareihin sopivan nimen ennen tuota risteystä, niin käännyn takaisin ja se kissa haetaan meille..." Leino Tollo Maitoparta Letku Letkeä, kuinka helposti irtosikaan. Ison tien risteyksessä perhe nauroi katketakseen, myös perheen isä kolmannessa penkkirivissä. Kaikki nauroivat hampaat loistaen, isosti, ääneen, hytkyen ja onnellisina. Äiti nauroi ratissa katketakseen. Mitä tekikään isä kolmannessa penkkirivissä, nauroi katketakseen. Äitillä läikähti lämpöaalto ja ihana tunne sydänalassa, kun hän teki vauhdikkaan U-käännöksen. Sen soratien pätkän äiti ajoi lujaa, sillä Tollo odotti. Kuinka paljon se kissa kaipasikaan uutta perhettään.
   Perhe rynkytti kissatalon ovea ja sanoi haluavansa myös Tollon, sillä se kissa tarvitsee heidät ja he sen kissan. Omistaja sanoi, ettei se kissa ole koskaan ollut kantokopassa, autonkyydissä tai tavannut koiraa, asiat eivät haitanneet perheen onnellisuutta pätkääkään. Kissa meni Vienon kanssa samaan koppaan, ongelmitta. Koko kotimatkan perhe nauroi, lapset ilakoivat ja hehkurttivat kuinka hullut ja ihanat vanhemmat heillä ovatkaan. Olivat vanhemmistaan todella ylpeitä: "Ei muilla ole tuollaisia, vähäkö outoja ja hassuja!"
   Kissat matkustivat ensimmäistä kertaa ja viihtyivät hyvin. Kotimatkalla kissat nukkuivat kaulakkain ja vaikuttivat leppoisilta, olivathan he jo ennestään hyvä parivaljakko. Kotimatkalla perhe suunnitteli, kuinka kotiutus toteutetaan, mitenkähän koirat ja tarvitaanko jotakin tarvikkeita. Samalla perhe teki yhteen ääneen suunnitelmia häkistä, joka oli itse asiassa suunniteltu jo perheen aikaisemmalle Väinö-kissalle. Samana iltana polkaistiin myös häkkiprojekti käyntiin.
   Illalla uudessa Naukulassa, eli kissojen terassihäkissä istui onnellinen perhe. Kaksi valkoista kissaa nukkui sylissä tai kiipeili niille tehdyissä temppuradoissa. Rakkaus tihkui vuolaana ja perhe tunsi tehneensä loistavan ratkaisun. Perheen isä kiitteli, että äiti teki sen U-käännöksen, koska Tollo oli jo hänet valinnut omakseen. Isä sanoo, että Tollo on hänen ikioma kissa, sellainen josta hän on aina salaa haaveillut. Perhe on ratkaisuunsa todella tyytyväinen ja ylpeä. Kissat ovat ihania ja asuvat tällä hetkellä sopuisasti samaa huushollia koirienkin kanssa.
   Sinusta saataa kuulostaa, että perhe on menettänyt järkensä. Ehei, järkeä he eivät menettäneet, mutta sydämensä kyllä. Mikä tämän tarinan opetus on? Perhe kokee, että kannattaa luottaa sydämen ääneen ja toimia tunteen vallassa, silloin kun se on näin vahva, sillä se palkitsee jatkossakin. Tämä tarina saataa olla hiukan tollo, mutta niin tosi!

P.S. Onko sinulla yhtään tollotarinaa, tempausta jonka teet tunteen ja sydämen ääntä kuunnellen? Vai onko elämäsi aina järkevää ja kaavoihin kangistunutta? Repäisehän joskus, eikä sen nyt tarvitse olla eläin, sehän voi olla vaikka hyppy vesilätäkköön. Julkisesti tai ihan salaa muilta, kuinka kantti kestää... Hyppää vaan jos hypätyttää. Hyppää vaan, vaikka muut sanovatkin vaikka ja mitä. Hyppää vaan ja anna itsellesi lupa olla lapsenmielinen. Hyppää vaan ja kastele järkevät prässätyt housunlahkeesi. Hyppää vaan ja nauti tunteesta ja juuri siitä loiskuvasta hetkestä. Onpahan mitä vanhana muistella... "Hyppäsin kerran hetken hurmiossa tunteen vallassa vesilätäkköön, vähäkö roiskusi, vähäkö nauratti ja vähäkö muut katsoivat... Mutta se tuntui silloin ja tuntuu vieläkin mielettömän hyvältä."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti