MORKKIS

Eilen tuntui koko iltapäivän, että minulla on jotain... Jotain mikä pitäisi muistaa, jotain mihin tarttua, siis jotaki. Tsekkasin kalenteri moneen kertaan ja mielensopukoista kaivelin, mitä se jokin on. Päivä meni höyrytessä tyhjänpäiväisiä asioita. Oli aikatuluja ja niissä kiinni pitämistä. Päällekkäisiä aikabuukkauksia ja sinkoilua. Mutta niin sain sinkoiltua nämä joutilaan ihmisen ilmanaikaiset sinkoilut. Mutta se jokin mietitytti.
Nyt se sitten tänä aamuna, viiden jälkeen paukahti tajuntaan. Unohdin käydä luovuttamassa verta. Siis SPR oli keikalla täällä ja olen odottanut omaa luovutustani niin kauheasti. Varsinkin kun se viime kerta meni mönkään. Ajattelin toimivani nyt monissa asioissa toisin kuin viimeksi ja antavani elämän eliksiiriä pussillisen sitä tarvitsevalle. Sitten jätän moisen asian muistamatta, siitähän tulee morkkis, syvä sellainen.

Morkkis on muutenkin todella liipaisuherkässä. Sitä voi tuntea niin monesta asiasta. Pihassamme pitäisi tehdä monia fiksauksia, nyppimisiä, kitkemisiä, rapsutuksia ja kaivamisia. Mutta en ole saanut aikaiseksi suurempia. Olen vain fiilistellyt kun nauhukset puskee ruusuketta, tulppaani ilostuttaa, suihkulähde pulputtaa ja päivä päivältä vehreys voittaa. Mutta alan ihmisenä tiedän mitä, ainakin jotain mitä pitäisi tehdä, morkkis on siitä etten ole saanut tehtyä. Fanny suunnittelee paperille uusia oleskelupyörylöitä, polkuja ja pöydän paikkoja. Morkkis, kun en tartu lapioon ja saa aikaiseksi. Eihän se olisi kuin viikon homma ja tonnin menoerä, miksiköhän en siis tee... Tunnen morkkista, koska niin monen asian koen, että pitäisi. Hitsin konditionaali puskee jokaiseen jappaisuun. Pitäisi, voisi, haluaisin, olisi, menisi, tulisi, teksin jos... Ärsyttää moinen jossittelu ja jahkaaminen. Mikä minun on, yleensähän menen ja teen, ilman jahkaamista. Sitten vielä menen unohtamaan tärkeän asian, joka mahdollistaisi jollekin jotakin. Ärsyttävä ihminen. Olen.

Sitten aamuvirkun hippasuun. "Aijotko sää hippasta koko aamun?" No aijon, entäs sitten, minkä sille voin... Minua kun ei aamuisinkaan saa äänettömäski, hajuttomaksi eikä mauttomaksi. Olen herännyt neljältä, odottanut unta viiteen ja sitten ponkaisin ylös. Pistin kahvin tippumaan, koirat ulos ja lorruuttelin aamupesut. En hammaspesun takaa kuullut koirien koputusta oveen, en Ukkokullan karjumista. Kunhan vain purukalustoa puhtaaksi ajelin, etten oisi alitajuisesti hyräillytkin. Muka rentonakin. Siihen loppui rentous kun iski morkkis. Koirat eivät päässeet sisälle, ovi oli kiinni. Ukkokulta heräsi minun hippasuuni, hammasharjan ääneen ja koirien kolokutteluun. Sain raivoisan sanahelinän tyynyvuoren alta. Sitten minä onneton naputtelen konetta, sekin ääntelee. Keitin itselleni aamukahvit, keitin on keittiössä, kone makkarissa. Sitten minä moraaliton ihminen kannan kuppi kerrallaan kahvia koneelle. Morkkis tulee kupistakin, ihana uusi punainen Taika. Jaksan sitä pyöritellä, ihastella ja fiilistellä. Löysin sellaisen käteen sopivan ja sieluun sopivan kupin itselleni. Paremmalla moraalilla varustettu ihminen olisi tuollakin kupin hinnalla ostanut perheelleen vessapaperia tai jauhelihaa. Mutta minäpä ostin itsekkäästi kupin, sellaisen kuin halusin.

Nyt kun koko lauma pyörii kesän kotosalla, on sitäkin pitänyt makustella. Millaisen kesän lapseni saavat. Millainen herttainen kotiäiti lapsilleni olen. Morkkis siitä, kun jaan vastuuta, tehtäviä, pidän kuria ja rajoja. Pakotin, siis todellakin pakottamalla rohkaisin Fannyn yökylään. Vaikka kuinka iski kauheaa pelkopaniikkia ja maha lorahti heti sekaisin. Vaikka kuinka lapseni krampissa itki, vapisi jännitystä. Minä vain pakkasin kaverina, pidin sylissä, rohkaisin ja kannustin. Nyyhkyttävän lapseni vein sukulaisiin, saman ikäiseen laumaan yökylään. Moni olisi lähtenyt vapinaan mukaan, perunut koko homman, mutta minä vein ja jätin. Sillä tiesin, että Fannyn jännitystä ymmärrettiin, tuettiin rohkeutta mennä yöksi. Tiesin, että neiti onnistuu siinä, kunhan ottaa ne muutaman tärkeän askeleen. Ja hyvin meni, ei mitään hätää, kun minä auton nokan pihasta pois käänsin. Siellä leikki tasapainoinen, ilosilmäinen ja hymyilevä neiti. Fannylle on jäänyt muutama trauma yöreissuilta. Kerran tätini kuorsasi niin kauheasti, että Fanny soitti yöllä hakemaan kotiin, kun ei saanut metelissä nukuttua. Kaverinkin luota on tultu bumerangina. Leirillä iski oksennustauti, siis suihkussa lähti tajunta lähes ja sitä rataa. Liekö sekin ollut jännitystä. Eli onko moraalitonta viedä lasta uusiin tilanteisiin, jos lapsi haluaa olla vain turvallisissa piireissä. Reetan asuessa osastolla, Fanny koki senkin pelottavana. Kas kummaa? Maha oli aina kipeänä, jännitti, ei tullut uni ja piti pelätä vähän kaikkea. Vaikka sai olla koko ajan kanssani, laumassa. Eilen Fannylle nousi kuume, ihan kunnolla. Liekö taas herkkiksemme laukaissut koulustressin kuumepiikkinä. Tunnollisuuden perikuva, äitiinsä tullut. Minulla oli floristiaikoinakin tapana joulunpyhät maata kuumeessa. Lapsena sairastin aina kaikki lomat ja juhlapyhät. Eihän tunnollien ihminen voi työ- tai opiskeluaikana sairastaa. Eihän, sehän on moraalitonta.

Viikonloppuna meillä oli kaatosateessa grillibileet. Lähes toppavaatteissa istuimme terassilla ja sitkeästi grillasimme. Morkkis moisesta esimerkistä jäi, näinkö toimii vastuullinen aikuinen. Kylmällä ollaan ja pystytään sisällä, eikä palelluteta itseä pihalla. Sehän pitäisi lukea jo maalaisjärjen-käsikirjassa. Saimme myös yövieraita, kuinka ihanaa se onkaan kun talo on täynnä elämää. Mutta moraalinen mieli sanoo, että eipäs lipsuta rajoista ja eristyksistä. Hyvähän sen morkkiksen on olalla naputtaa, kun jopa normaaliudesta nautimme. Nauroimme ja hörisimme, emmekö tajua olla vastuullisia. Tai enkö edes minä äitinä sitä tajua, minullahan on vastuu. Valtava vastuu kannettavaksi, kunnialla hoidettavaksi. Viikonlopulle sattui myös muutamat juhlat. Mitä tein, no vedin kaksin käsin kaikkia herkkuja niin että posket ja satiinimekko rutisi. Mikäs tässä on kilojen kanssa naukuessa, jos en osaa suupalojani laskea. Oli mielttömän ihania juustokakkuja, voileipäkakkuja ja kaiken maailman herkkuja. Monia piti maistaa, mutta sitten jäi morkkis kun en ihan kaikkea maistanutkaan vaikka näytti niin hyvältä. Morkkis tuli myös syömättä jättämisestä. Otin juhliin puolet muksuista mukaan, puolet menivät kaverisynttäreille. Se oli Reetan kohdalla tehtävä poikkeus, kompromissi. Morkkis siitäkin, kun olin Reettaa kohtaan tiukan kurinalainen, en antanut periksi raivosta, kiukusta, kiristyksestä enkä itkusta huolimatta. Enkä myöskään omaa menemistäni perunut. Jälleen jätin lapseni isän kanssa kotiin ja nailonit vinkuen lähdin korkkareissani juhliin. Näinkö siis toimii hyvä äiti. No, meillä toimii...

Eilen sain jo hermopulttausta aikaiseksi Fannyn kuumeilusta. Mitä, miksi, pitääkö viedä kokeisiin, hoitoon? Olen nimittäin tämän päivän vielä kotosalla, sitten menossa pitkin ja poikin. Eli hoidanko ja hössötänkö vaiko jätänkö iskän harkinnanvaraisuuteen koko kuvion. Siinäpä taas pikkuiselle nupille pähkättävää. Fanny jo vapisi pelkkää ajatustakin, jos joutuu verikokeisiin. Samalla tytöt naureskellen muistelivat, kun kantasolukokeissa kävivät. Tuntui kuulemma, että kuolema tulee ja samalla miettivät tältäkö se tuntuu. Sitten tuli valoja, leijuvia hippuja, jalat meni löysäksi, korvat kohisivat, eikä tajunnut mistään mitään. Teki mieli karata, mutta jalat eivät toimineet. Sitä työnnettiin kauheaa putkea käteen, niin että meinas poikki mennä. Hirtettiin kättä niin että meinasi tunto mennä. Sitten piti saada Tuplapatukkaa ja pillimehua kun kuului vain viserrystä ja heikotti. Sitäkö se hemoklobiinikin on? Verna naurahti, kun tajusi saman asian irtoavan myös sormesta otettavasta puolukasta. Mutta sekin on kauheaa, jännittää ja pyörryttää. Reetta kaikkea tätä taas päätään puistellen kuunteli, niin verikokeita otetaan aina silloin tällöin... Joo ja työnnetään niitä putkia ja hirtetään kättä... Koettu on ja muutamaan otteeseen koetaan vielä. Eli kuinka minun kuuluu toimia, vai jätänkö toimimatta.

Minulla on myös kunnia olla kaasona loppukesästä. Mieletön heitto morsiammelta. Osaanko ottaa oikeanlaisen kopin aiheesta? Millainen kaaso olen? Olenko kaasona sellainen, kuin minun oletetaan ja toivotaan olevan? Olenko tarpeeksi vakavissani, tarpeeksi asiallinen, yleensäkään tarpeeksi? Olenko kerta kaikkiaan sopiva kaasoksi, vai olenko siinäkin pihalla kuin leppäkeihäs, niinkuin huuhaana muutenkin. Sulhanen oli heti päätöksen kuultuaan kysynyt meistä kahdesta kaasosta, onko morsian ihan varma päätöksestään... Meinaa meillä kaasoilla lähteä aina välillä mopo käsistä, kun mielikuvitus laukkaa. Mitäs jos en jotain muistakaan, joka onkin minun vastuullani. Mitäs jos missaan jonkin vastuullisen jutun samoin kuin tuon verenluovutuksen. Siis olenko tässäkin toivoton tohelo, vai löytyykö minulla sellainen vipu, jolla taablaan asian kunnialla. Minulla on vähän morkkis moisesta. Sekoittaako minunlaiseni ihmisen ja aikataulutetun omaishoitajan ja perheellisen arkirumba ja sen pyörittäminen toisten ihmisten tärkeimmän päivän suunnittelun. Olenko liian löysä asian suhteen. Voi kuulkaa, kyllä on pitänyt morkkistella tätäkin. Tietty nyt jos olisin napakka ja aikaansaava, saattaisin jopa hoitaa homman kotiin. Mutta kun välillä eksyn aina haahuilemaan omiani. Toki olen kaasoillut lukuisia kertoja aiemminkin ja olen yhä morsiammien kanssa väleissä, joten varmaan jokin on osunut kohdalleen. Toivon ainakin.

Perjantaista lauantaihin olen sitten kirjoittajakurssilla, odotan sitä tolkuttomasti. Onko se moraalitonta, sillä silloinhan en ole koko ajan perheeni ja lasteni ja koirieni saatavilla. Silloinhan leijun huuhaana tekstien parissa. Nukun ilman koko laumaa. Syön mitä haluan ja milloin haluan. Tai voin olla jopa syömättä. Istun syventyneenä oppeihin, teksteihin ja ideoihin. Pientä naputusta olen jo aiheen tiimoilta kuullut, moraalisaarnaa. Taasko, kauanko, yksinkö, pitääkö ja pakkoko? On, on ja on, mitään ei ole pakko, mutta haluan niin vietävästi. Tarvin, huomaatko nyt putosi konditionaali pois... En siis tarvitsisi vaan ehdottomasti tarvin ja haluan. Tahdon, moraalista viis.