Ei luulisi onnen tästä huushollista loppuvan, sillä on tullut jälleen sirpaleita. Ilmassa on ollut tuhoisiakin aineksia, mutta onneksi tuhojäljet ovat jääneet kippoihin ja pyttyihin. Äsken tässä komensin isommat tytöt pyyhkimään yläavohyllyjä, niinkuin juhannuksen alla ruukataan pyyhkiä. Ainakin olen vanhan kansan ihmisten kuullut juhannussiivoja tekevän. Ei ne lapset sirpaleita aiheuttaneet, vaan minulta lähti kippo käsisitä. Kaunista vihreää lasia, eripari ja orpo, mutta harmittaa kuitenkin. Pieniksi palasiksi ja ympäri keittiötä. Piti karjua koirat ja lapset kauas tapahtumapaikalta, jottei enää haavoja tulisi sirpaleiden lisäksi. Miten niitä voikin lennellä niin joka paikkaan.
Lauantaina huushollasin makkarissa. Avasin verhoja, jotka Ukkokulta oli vetänyt koko leveyteen. Ei ihan luistanut, joten verhotanko meni liitoskohdasta poikki. Metallitanko kolisi ikkunaan, tietokoneen näyttöön ja pomppi nupit irrallaan pöydällä. Tangossa tottakai roikkui sellainen massiivisen kokoinen, niin kauhean ihana kynttiläroikotin. Se lähti lentoon, putosi valokuvien, omien ja työkännykän päälle. Pompaten lattialle tuhannen nuusaksi. Kauhulla tutkimme tuhon seurauksia. Osuihan kaikki vähän kaikkeen, onneksi ikkunat, kännykät ja tietokone säilyivät. Muuhan olikin rekvisiittaa ja kohtuuhintaista. Mutta jälleen se tuhon laajuus. Mihin kaikkialle sirpaleet voivatkaan singota. Niitä imuroitiin silloin, eilen ja vielä nytkin. Jännää on sekin, että heti kun tapahtuu, niin johan koiratkin tassuineen änkäävät sekaan.
Olen kapinoinut juhannus- ja joulusiivoja vastaan. Miksi äitipolot uuvuttavat itsensä sirpaleiksi juuri ennen juhlapyhiä siivoamalla koko huushollin ja joka nurkan. Miksi ei voisi siivota silleen pikkuhiljaa ja jatkuvasti. Siinäpä ihmettelen, sillä vuosi sitten löysin kaappisiivouksia itseni tekemästä, kauhealla tohinalla ja juuri ennen juhannusta. Nyt toistuu sama kaava, kyllä pitää luututa ja hinkata. Kaikki nurkat, jalkalistat ja tapetinasaumat tuntuvat huutavan siivousta. Ärsyttävää. En haluaisi koko viikkoa säntäillä nurkasta nurkkaan. Nyt laulaa pyykkikone, täkkipyykkiä. Sitten seuraa lakanoita ja muuta pyykkiä. Ulkona on loistava kuivauskeli, tuulee passelisti, joten uskottelen saavani ne pian kuiviksikin.
Toisaalta viimeiset pari viikkoa olen ollut sirpaleina maailmalla. Tajusin ajavani itseäni sisään huushollaamalla, siis päivitän itseäni kotiin. Herttaiseksi kotiäidiksi, yritystä on, mutta lopputulos arveluttaa jälleen. Haluaisin valmistella heinäkuun näyttelyäkin, mutta sisällä pikkumorkkis tulkuttaa juhannussiivoista. Kauheaa tahtojen taistelua omassa mielessä, mitä kuuluu tehdä, kuinka kuuluu toimia. Ideoita olisi taas vaikka kuinka, mutta tämä huusholli huutaa rättiä, naisellista kädenjälkeä, balanssia. Niinpä ainakin pintapuolisesti haluaisin saada hommat hanskaan, jotta voin sitten ilman morkkista olla luovalla tuulella. Tämän viikon Oulun keikka sekoittaa mieleni balanssin, se ei kuulunut kuvioon. Mutta ei auta.
Piha, terassit ja laatoitukset ovat täynnä siitepölyä. Samaan aikaan tuuli lennättää omenankukkia ja hernepensaan kukkia, loputonta terrassinpesua. Eilen Pasi pesi ne ja tänään näyttää samalta. Toisaalta kaunista valkoista ja keltaista sadetta. Sieluni silmillä kuvittelen miltä näyttää ihana utuisten liilojen kirsikankukkien leijuminen, sitten kun niitä on paljon. Ihanaa sirpaleista unelmasadetta.
Ehdotin muksuille omien huoneiden ja tavaroiden päivittämistä. Ajattelin, että tytöt tienaisivat pihakirppiksellä itselleen lomarahoja. Kolme innostui, mutta yksi veti herneet. "Kukaan ei kyllä myy minun tavaroita, etten minä sitten itse saa kaikkia rahoja, niitä ei kyllä jaeta, ne ei kyllä ole yhteisiä, tyhymä idea, tehkööt muut, en kyllä ala kyttään ja ihmisille puhumaan, enkä kyllä kauppaankaan mitään....plää, plää, plää." Ajattelin vuorottelua myyntihommissa ja sitten yhteinen potti, joka jaetaan lasten kesken neljällä. Ellei sitten tehdä yhteistä koko perheen retkeä joskus johonkin. Silmät kiiluen ideaani esitin aamupäivästä, mutta tulin aika napakasti todellisuuteen. Ei se nyt ihan niin heti syöttiin uinutkaan tämä laumani. Olen yrittänyt jakaa myös näitä pikkunakkeja kotihommista, mutta meinaa tulla aina sirpaleita, kun iskee aggressio moisesta. Kuka niitä sirpaleita aikoo tehdä, sen saat päättää ihan itse. Vanhempana tunnen olevani välillä hiukan railoilla, mutten sentään sirpeleina.
P.S. Ehei ne sirpaleet tähän loppuneet.... Tempperamenttinen Reettamme "sulki" vessanoven mummulassa niin että tippui taulut seiniltä sirpaleiksi muuttuen. Jälleen komento: "Pysykää kaukana ja imuri tänne ja äkkiä..." Mammahan imuroi ja imuroi samalla koko mummulan. Tulipahan päivän hyväntyön palanen tehtyä. Sirpaleista tyytyväisyyttä hetken tunsin moisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti