INNOSSAAN JA ONNESSAAN

Amusaunassa väreili lämpö yhdessä ilon, onnen ja auringovalon kanssa. Minä ja Fanny siellä hykertelimme aamukuudelta kahdestaan. Vitsi kuinka näyttääkin lupaavalta tämä aamu. Linnut jaksavat konsertoida, piha puskee vehreyttään. Omenapuut kukkivat ja pörriäiset pörräävät. Kesähän se, varovainen alkukesä.
   Pakkaamatta on, mutta ei haittaa. Pyykätty on, sekään ei haittaa. Aamukahvit pian juotu, sekään ei haittaa. Muutamaa jännitystilaa tässä kuulostelen, mutta ne kuuluvat asiaan. Eniten muksuja jännittää tulevan sopeutumisvalmennuksen suhteen huonejaot. Siis, eikö kaikki pääsekään samaan huoneeseen. Kuka nukkuu kenenkin kanssa, jos niinkuin pystyy nukkuun, kun jännittää. Fanny ja Verna aikovat olla samassa huoneessa, jos on kahden hengen huoneet. Laskuopin mukaan toiseen huoneeseen pääsevät pariksi taistelevat tyttömme, Reetta ja Tessa. Huoh, jo varulta näin etukäteen... Toisaalta sitten kun neidit komppaa yhteen, niin se on saumatonta ja kaunista. Fannya jännittää, että hän on silloin vanhin ja vastuullisin samassa huoneessa. Kuinka hän kykenee huolehtimaan ja kantamaan vastuun Vernasta. Entäs jos Verna vaikka satuttaa itsensä pudotessaan yöllä sängystä? Siis kaikella todennäköisyydellä Verna kuulemma putoaa sängystä. Entäs kuinka Fanny itse saa unen, kun Verna nukahtaa jo kävellessään, istuessaan, leikkiessään. Turskahtaa täyteen uneen vauhdista. Entäs, jos äiti onkin huoneessa seinän takana, onko äiti silloin liika kaukana. Tai jos äiti ei olekaan seinän takana? Ehdotin huonejakoa, jos niinkuin mahdollista, silleen että voimme nukkua samalla kohdalla vain seinä välissä. Laittaa kädet samaan kohtaan ja pitää kädestä seinän läpi, mutta jos ne kädet eivät olekaan ihan kohdallaan...Toisaalta ollaan niin innossaan, niin onnessaan.
    Minä niin odotan, ettei tarvitse koko ajan huushollata, voi kuinka odotankaan. Nyt se mitä olen kotona ollut, lähinnä käynyt, niin se on yhtä huushollaaamista. Kyllähän muutkin tekevät, ei siitä ole kyse, mutta se savotta ei lopu tekemälläkään. Varsinkin nyt kun on taas polkaistu noita pihaprojekteja käyntiin. Sisällä käydään vain evästä nappaamassa ja taas menoksi.

Taisin kuulostaa äsken levollisen leppoisalta, siis taisin ja äsken. Nyt en saa sekunninkaan rauhaa ainoaltakaan kaksijalkaiselta tai nelijalkaiselta. Paitsi Ukkokullalta, joka tarvitsee oman tilan tyynyn alla, sieltä hiukan ärisee...
   "Hyi, mikä täällä valuu?" Fanny aukaisi jääkaapin ja huuteli. No siellähän valuu ketsuppi ylhäältä taatusti alsapäin ja pitkälle. Eli innokkaan onnellisen aamuni kruunasi ketsuppivaluma jääkaapissa. Pääsinpäs huushollaamaan oikein kunnolla, juuri kun ajattelin ettei tarvitsisi. Taisin siis nuolaista ennen aikojaan, sillä olemmehan vielä kotona emmekä täysihoidossa. Eli nyt minun pitää oikeasti ottaa ryhtiaskel ja sihistä ulos tuo ketsuppivihani, ettei se pilaa kaikkia askelkuvioita...

Pakko vielä hehkuttaa sitä kirjoittajakurssia, siis se oli ihana. Siis se osui ja upposi. Loistava! Minulla olisi siitä niin paljon kerrottavaa, olen siitä yhä innoissani ja onnessani. Tämä "suhde" on vakaalla pohjalla. Tahtoo lisää, aina vain enemmän. Homma koukuttaa ja tunnen olevani sellaisessa eteerisessä flow-tilassa ja menetän ajantajuni.
   Mutta niin, meinasi jälleen lähteä mopo käsistä, olisin halunnut paljon enemmänkin kertoa. Mutta nyt minä pakkaan ja kuivaan hiukseni. Olen jälleen valmis uuteen seikkailuun, toivottavasti tuo muukin saaki. Olemme niin innossaan ja onnessaan, tämä tunne vieköön nyt mennessään. Tsao!