PÄHKINÄNKUORESSA

Eikö sitä sanota, että jokin asia on pähkinänkuoressa? Siis puristettu esiin olennainen ja tiivistetty. Pähkinänkuorihan on tunnetusti kova, turvallinen. Pähkinänkuori on sitkeä, vaikeasti avattava. Kaunis, säästettävä ja moni-ilmeinen. On se, et ole ajatellut vai. Pistaasipähkinässä on kaunis vaaleanruskea, rustiikkinen, onkaloinen kuori. Kuin simpukankuori, kuin koppura kynsi. Napakka ja kaunis. Hiplattava, käytettävä, liimattava, luova. Tämän viikon olen käpertynyt omaan luovuuden pähkinääni, minulla on inspiraatio. Keittiömme on luovassa tilassa, todella kaaoksessa, mutta se oli tiedossa. Olen näitä pähkinänkuoria ihan oikeasti liimannut, satoja ellen tuhansia. Enpä ole niitä laskenut. On ihanaa kyetä uppoutumaan moiseen todella työlääseen puuhaan, sillä se kertoo jonkilaisesta tasapainosta. Siis sellainen ei onnistu, ellei ole balanssissa. Ellei oma mieli ja sielu ole pähkinänkuoressa, puristettuna olennaiseen. Ymmärsitkö taaskaan, et vai, sitähän minäkin...
   Eilen sain ensimmäisen puhelinsoiton Reetan lypin tuloksista Oulusta. Kaikki puhdasta tähän asti. Pähkinänkuoressa ajateltuna tilanne loistava näiden saatujen tulosten perusteella. Siihen jälleen tiivityy niin valtavasti tunnetta, huolta, odottamista, pelkoa ja toivoa. Sain puhelun mummulan pihalla, kyllä taas vapisutti ja kädet hikosivat. Se laukeaa välittömästi tilanteessa. Niin laukesi jälleen päänsärkykin, kuin liipaisimesta vedettynä. Jysäri vei mennessään pariksi tunniksi. Mutta niin ne asiat loksahtivat särkiessä pähkinänkuoreen ja taas porskutettiin. Aikaisemmin päivällä sain puhelun olessani puhelimessa. Luulin sen tulevan sairaalasta ja heti napsahti käsihiki pintaan. Yritin soittaa takaisin uudelleen ja uudelleen. Aina varattu. Lopulta soitin numerotiedusteluun ja se olikin hiton lehtikauppias, vähäkö sieppasi. Kauhea paniikki päällä, eikä vastata.
  
   Kello on nyt kahdeksan ja on perjantai aamu. Olen käynyt kuntosalilla, teki jälleen hyvää, onneksi raahauduin. Kesäsää odotatuttaa, asteita peräti seitsemän. Ei paljon Mökömajassa ole tarennut nukkua tälle kesälle. Se harmittaa Fannya erityisesti. Meidän Fanny on niin luomu ja luontoihminen henkeen ja vereen. Viihtyy kalassa, aistii luontoa, karttaa plinplingiä, nauttii ja oivaltaa. Eilen tytöt miettivät, millaisia lööppejä heistä tulisi, jos he olisivat julkkikisia. Fannyn lööppi olisi: "Fanny sai jättilohen, painoa 25 kiloa ja pituutta 129 senttiä." Tessan lööppi taas olisi: "Tessa nähty ulkoilemassa koirien kanssa neljä kertaa saman päivän aikana." Tämä ajatusleikki lähti taas siitä, että Reetan sairaala-aikana askartelemia ja maalamia töitä tulee näyttelyyn Helsinkiin syyskuussa. Eli sisarusten mielestä käkkäräpäämme on julkkis, jos kerran näyttelyn suojelijakin on ex-presidentti Tarja. Tästähän seuraa kuulemma lööppejä siitä kuinka Reetta kohtasi ex-pressan, kätteli ja hymyili. Muut aikoivat Reetan siivellä hymyillä samassa tilassa, siis mikäli sinne avajaisiin pääsemme. Parasta oli tajuta, etteivät muut olleet olleskaan kateellisia, päinvastoin, he olivat ylpeitä ja kannustivat. Reetta taas hymyili kainon vienosti. Hämilläänkin moisesta sisarusten innosta.
   Eilen oli sitten Pasin suvun puolen hautajaiset. Setä nukkui pois. Verna ja Fanny lähtivät iskälle tueksi, ettei ole niin raskas reissu yksin käydä. Hyvä kun menivät ja näkivät sukua samalla. Tein typyille toispuoleiset ranskanlettikampaukset. Sanoin, että siitä suku erottaa ketkä ovat samaa perhettä, sisaruksia siis. Kas kummaa siellä oli ollut samanikäinen tyttönen, toisesta perheestä ja kuulemma täsmälleen samanlaisessa ranskanletissä. Hassua, niin minustakin.
  
   Tuossa kun kuntosalilta ajelin, minulle tuli ajatus täytetystä patongista. Palasin takaisin ja hain lohisalaattia eilen paistettujen patonkien väliin. Vesi herahteli kielelle pelkästä ajatuksestakin. Tuoretta kahvia, suihkunraikas olo ja täytetty patonki. Sitten minulle napsahti ajatus pyykkikoneesta ja pyykkivuoresta, säntäsin siihen puuhaan saman tien. Niin meni patonki parempiin suihin, hotkiminen vain kuului. Koirat kyttäsivät tilaisuutensa tulleen, kun jätin moisen tuoksumaan kuonon viereen. Sinne meni. Mietinkin, miksiköhän minun piti moinen nautinto keskeyttää ja paukasta sitä pyykkiä lataamaaan. Olisihan tuon ehtinyt kahvituokion jälkeenkin. Kait minä halusin nauttia täysin siellä omassa pähkinänkuoressani, kun juolahtanut pyykki ajatus oli hoidossa. Enpä taas tiiä, mutta mitä tästä luulisi minunkin oppivan.
   Eilisen vietin kireydessä, jotensakin sen kaksikymmentä asiaa sieppasi. Siis kaikki tämä ennen saatua puhelua, se on sellainen henkinen hermopinne tuo odottaminen. Sitä käpertyy sellaiseen pieneen sätkivään pähkinäolotilaan, päällimmäisenä kaikessa on jännitys ja odotus. Onneksi sain kuitenkin joitakin asioita jäsenneltyä, delegoitua ja hoidettua siitä huolimatta. Se ei tunnu kivalta, inhottaa itseäkin moinen kireys. Mutta se nyt kuuluu tähän elämäämme ja rooliimme.
   Illalla Tessa teki ison annoksen lihapullia ihan itse. Loistavaa sokkokokki-meininkiä. Minä pähkinänkuorien liimailun lomasta annoin suullisia ohjeita ja neiti nappasi ne käytäntöön. Tunsin mieletöntä ylpeyttä moisesta. Kyllä porukka söi nautinnolla. Kyllä moni puistelisi päätään kun näkisi mikä määrä sipulia, valkosipulia ja mausteita meidän lihapulliimme uppoaa. Samainen hymyilevä neiti hieroi minua illalla pitkän kaavan mukaan. Samalla puhuimme asiaa, paljon hyvää ja syvää. Kuinka ihana tyttö kapinan takaa löytyykään. Pähkinänkuoressa ajateltuna olen niin ylpeä lapsistani.
   Nyt piippaa pyykkikone, pesty on. Minulla on sen sata jalostusta kaipaavaa ideaa, kunhan saisin olennaisen puristettua ja jäsenneltyä. Ei kaikkia kerralla, vaan tiiviisti ja napakassa kokonaisuudessa, vähän niinkuin silleen pähkinänkuorimaisesti ajateltuna...