TIHKUA

Olemme Oulussa ja on sunnuntai. Koko loppuviikon on ollut todella harmaata, ankeaa ja tihkuttaa. Aina vain tihkua, kosteaa ja kylmää. Lääkitys jatkuu ainakin ensi viikkoon, varmuuden vuoksi. Tulokset ovat yhä negatiivisia, hyvä vain. Perjantain tulokset näyttävät siltä kuin pitääkin. Näillä mennään.
Saamme asustella kaksiossa. Päivät menevät vähän lusimalla. Olemme pyöräilleet ja ulkoilleet, mutta se tihku iskee niin luihin ja ytimiin. Lueskelemme, pyörimme kehää, makoilemme, teemme käsitöitä. leikimme, töllötämme telekkaria, kokkaamme ja saunomme. Minä makaan oikeassa saunassa ja Reetta tekee oman saunan suihkuun. Neiti istuu jakkaralla, heittelee vettä ämpäriin ja kuvittelee olevanssa löylyssä. Menee se näinkin.
Mutta päivät ovat pitkiä, joutilaisuus sieppoo. Mutta onko järkeä kulkea kotoakaan, koska matkoihin menisi nelisen tuntia päivässä. Aamuisin joutuisi heräämään liika aikaisin ja sitä rataa. Viime yönä neiti nukkui lähes kellonympäryksen, sitten olikin herätessään pirteä kuin peipponen. Eli menemme nyt näin, hitaasti mutta hartaasti tunti kerrallaan. Mutta ei kannata tästä ongelmaa tehdä, kun se ei sitä ole. Lapsi voi hyvin, eikä tarvitse olla sairaalahoidossa.
Väsymystä on yleisesti havaittavissa. Yksi isä nauroikin juuri, ettei tällä rouvalla ole väsymystä havaittavissa, liekö tuo blogiin kirjoittaminen auttanut. Hänellä kun traumapatti senkuin kasvaa, lähinnä kuulemma vatsanseudulle. Univajeet ja huolet kiertävät kehää. Tiedän tunteen. Onneksi itsellä on jokin keino niitä ulkoistaa, tosin kyllä traumaperäisiä läskipatteja on kyllä havaittavissa. Voi kunpa me jokainen voisimme löytää sen oman tavan purkaa kuormitusta, avata huolivyyhteä edes hetkeksi. Olla tukena toinen toisillemme, jakaen ja ymmärtäen.
Sain viimeinkin, kun tajusin pyytää, 19.9. lypin tulokset. Puhdasta on, ei jäännöstautia, ei kromosomimuutoksia. Reetan omien kantasloujen pitoisuus muistaakseni 0,1 prosenttia, muuten iskän solut ovat vallalla. Seuraava lyppi on Helsingissä 16.11. Eli hyvältä näyttää. Meiltä on jatkuvasti myös henkilökunnan taholta kyselty, kauanko ruokavalio kestää. Tämäkin asia on otettu ja tarkistettu. Vähämikrobinen ruokavalio jatkunee ainakin vuoden verran, ellei muuta informoida. Joitakin asioita voi ajan kanssa alkaa löysäämään, mutta neutrofiilien ja muiden mittareiden mukaan. Eli pysymme tiukassa ruodussa tuon asian mukaan, ettei mikään ulkopuolinen tai oma tyhmä lipsahdus sekoita hyvää hommaa.
Oli myös puhetta, että olisi toisaalta ihan hyvä vaikkapa kuukausittain pistää asiat pöydälle ja avata. Tarkistaa itse ja hoitohenkilökunnan kanssa, että toimimme oikein. Sitä niin helposti urautuu toimintakaavoihin laput silmillä ja suppeasti. Koskee niin monia muitakin asioita elämässä. Välillä on hyvä katsoa vähän laajemmin ja kauempaa. Tai pureutua tärkeisiin yksityiskohtiin erityisesti.
Nyt neiti irroitettiin letkuista, kuulemma pitää mennä ja lujaa. Elämä odottaa.