PANIIKILLA VAI ILMAN?

Onpas maaginen päivä; 11.11.11. Tunsin kyseisen päivän maagisuuden unettomuutena, heräsin jo 00,08. Siinäpä sekin yö, voihan rähmä! Pitäisikö laittaa täysikuun piikkiin, joka on paksun pilviverhon takana. Voiko se vaikuttaa sieltäkin. Minulla on myös erittäin ärsyttävä virkayskä, varsinkin öisin. Liekö viime viikkoiset tihkusateiset pyöräilyt jättäneet jälkeensä. Onneksi sain puhelimitse junailtua lääkkeitä röhän taltuttamiseen. Niitä odotellessa yritän kotikonstein. Vanahaa alkoi taas suonet vetelemään ja iskias junnaamaan. Onnekseni sain uusia villasukkia. Äiskä kutoi minulle avuttomalle raasulle sukat, kun en itse saanut aikaiseksi. Myös kummitätini oli pistänyt sukkapaketin tulemaan. Äiskä vähän kuittaili, että laita nuo sukat humpetessakin jalkaan, niin ei palele, eikä kramppaa. Eli olikos tuo vihje, että lapsen pitäisi lähteä humpalle villasukissa, korkkareissa ja ruusukoltussa.
Mutta sitten muutama päivä taaksepäin. Tiistai-iltana soittelin osastolle ja sain kuulla virusvastauksen negatiivisuuden. Eli vedimme siitä johtopäätöksen, että pääsemme keskiviikkona kotiin koska lääkitys lopetetaan. Näinpä aamusta pakkasimme ja siivosimme kämpän optimistisina. Keskiviikkona Reetalla oli keuhkojen kuvaus, pitkästä aikaa. Osastolla oli myös sairaalaklovnit, joiden kanssa Reetta vietti pari tuntia. Lähinnä klovneja kiusoitellen. Mukana oli myös Oululehden toimittaja ja kuvaaja. Se juttu tulee lehteen tässä lähiaikoina. Samaan aikaan iskä avasi uuden sivun työrintamalla kotipuolessa. Saimme kuulla myös, että saamme Kummeilta lentolippuja. Aamupäivä meni siis valtavalla nosteella. Olo oli kuin linnunpoikasella, jonka siivet ottivat ilmaa alleen. Tuntui, että ne kantavat. Olo oli liitelevän kevyt ja huojentunut. Pääsimme kaikille yllätyksenä kotiin iltapäivän aikana.
Linnunpoikanen tuli sitten eilen alas, niin että pätkähti. Saimme keuhkojen kuvantamisista tulokset. Osa entisistä pahkuroista oli poistunut, osa muuttunut. Paukkuna tuli uudet pahkurat toisesta keuhkosta. Siinä vaiheessa minulla sumeni ja en muista puhelusta mitään. Muistan vain kysyneeni, onko syytä paniikkiin, jossa olin jo täysillä. Muistan saaneeni vastauksen, ei ole. Nyt sitten Helsingissä miettivät... Eli olo on jälleen kaikkea muuta kuin kevyt ja luottavainen. Milloin ne patit ovat tulleet, ovatko ne olleet kauan, auttaako sienilääke, pitääkö vaihtaa, aiheuttiko sädehoito vai ite kantasolusiirto muutokset? Ihan liika monta avointa tuskaista kysymystä meikäläiselle. Eli paniikilla mennään ja täysillä. Sata on lasissa. Yölläkin paniikki oli niin läsnä kuutamon lisäksi.
Reetta sanoi, ettei halua teholle taas jonkin tähystyksen ja koepalojen vuoksi. Niin, otataanko sellaisia nyt kun olemme kuitenkin vielä niin akuutissa vaiheessa siirron jälkeen. Kun ei edes hampaita paikata, ettei iske mitään, niin toivottavasti ei tarvitse suuremmin rassata. Eli tästä päivästä emme siis todellakaan tiedä mitä tuleman. Emmekä ensi viikosta. Todennäköisesti olemme yhä sinne Helsinkiin lähdössä tiistaina. Niin todennäköisesti. Jälleen tuli esille, ettei mikään ole niin varmaa kuin epävarmuus. Reetta itse voi hyvin, arvot hyvät ja nousussa. Reetalla riittää virtaa ja puuhaa. Nytkin ennen kymmentä on jo käynyt opettaja, tehty cvk:den huuhtelut, otettu lääkkeet, syöty aamupalat ja neiti kokkaa karjalanpaistia itselleen lounaaksi. Päällepäin ei siis ole mitään poikkeavaa, mutta koskaan ei tiedä mitä sisällä tapahtuu.
Yöllä mietin, mistä tämän päivämäärän 11.11.11 voisin muustakin muistaa kuin paniikista. Kaiken tämän kauheuden seassa tapahtuu jatkuvasti myös paljon hyviä asioita. Lapsilla menee koulussa hyvin, Reetta on ikätasoaan jopa edellä, iskällä on töitä, elämässä on toivottuja rutiineja, moni asia on hyvin, huusholli on siisti, saan olla kotona paniikkini kanssa, meillä on ystäviä ja perheet. Niin monesta asiasta voimme olla kiitollisia ja hyvillä mielin. Voi kunpa paniikki ei olisi niin hallitseva ja päällimmäinen tunne. Kunpa Helsinki ei näkisi aihetta paniikkiin ja pateille löytyisi "helppo" selitys. Kunpa tässä epävarmuudessa ei tarvitsisi olla koko viikonloppua, sillä on niin vaikea irrottautua isänpäiväkakun leipomiseen ja ylläreihin, kun paniikki jyllää. Kunpa se linnunpoikasen rääpiskö saisi jälleen hiukan ilmaa siipiensä alle ja ne siivet kantaisivat...