HIIRIJAHTI

Aina uusia paniikinaiheita, nyt hiiri-sellaisia. Viime viikolla Fanny kuuli illan hiljaisina tunteina rapinaa vintiltä. Välillä kunnon kilpajuoksua ja rallia. Nyt kauhuksemme huomasimme papanoita sisällä ja saunalla paneelinmurusia. Vedimme johtopäätöksen sisähiirestä, hyi! Alkoi hysteerinen huuto, paikallaan pomppiminen ja vapina. Mielikuvitus teki laukka-askelia valtavasta jättipedosta, joka hyökkää, nakertaa kolon ihmiseen ja käy kimppuun. Saunan paneelien yläpuolelta Pasi kuuli biletystä; vikinää ja ryminää. Moni tuttumme on tälle syksylle tehnyt sisähiirihavaintoja. Ovatko nykyhiiret rohkeampia, onko niitä enemmän, miksi ne tänä syksynä tunkevat siälle? Tähän ei mikään maalaisteoria päde, sillä havaintoja on myös kaupungeissa, hygieenisissä huusholleissa ja vähäromuisissa kodeissa. Eli vähän niinkuin täit, ei johdu liasta. Ne vain tunkevat sisään ja yrittävät asettua taloksi. Havaintoja on myös huusholleista, joissa on kissoja ja koiria. Siis ne eivät pelkää edes valtavia vastustajiaan. Toissailtana kuulin jälleen yhdestä jahdista, salaa ajattelin ei meillä onneksi sisällä ole... Tässä tulos. Väinö-kaipaus on pohjaton. Haemmeko oman tappajakissamme ruokailemaan sisätiloihin, käytämmekö myrkkyjä, pistämmekö hiirennäpsiä vai annammeko pedoille kodin? Tietenkin, jos niille antaa yhden huoneeen, ne valtaa pian koko kodin. Ei ihan järkevää kotiuttaa moisia viipereitä. Siispä päädyimme vintillä hiiribaareihin, eli myrkkyihin. Pesuhuoneessa näpsiin. Yöllä oli leivänmuru syöty, ilman näpsän laukeamista. Nyt siis törmäsimme ukkokullan kanssa kulttuurieroon, mikä syötti hiirelle. Meillä se on ollut aina juusto, ostin eilen könkäleen. Pasin lapsuudessa niitä on jahdattu leivillä. Meillä vehe on näpsä, Pasin kotona lisku. Kaikkien näiden vuosien jälkeen jälleen törmäsimme kulttuurieroihin ja kielimuuriin.
Nyt sitten mietityttää missä kaikkialla hiiri voi olla. Saappaassa, Reinotossussa, taskussa, seinällä, sohvanraossa, sängyssä, kaapissa, hyllyllä...  Mahdollisuuksia on noin satakolmekymmentäkaksi(tuhatta). Iski myös paniikki jyrsijöiden levittämistä taudeista. Voiko hiiri levittää myyräkuumetta? Salmonellaa, paniikkia, purentavikaa, seinäkiipeilyä, univaikeuksia, mielikuvituslaukkaa. Toissayönä näimme Fannyn kanssa unta vaaleanpunaisesta, pitkäripsisestä ja rusettipäisestä hiirestä. Miten kumpikin näki saman unen, siinäpä se. Piti lievittää hiirihysteriaa kuvittelemalla kaunis luontokappale kauniilla yksityiskohdilla, näin se ei ole niin hurja peto.
Kesällä Kaino bongasi pyykkitelineen alta päästäisen. Pitkänokka juoksi talon seinustalle, tuhansia askelia hetkessä. Sitten se ujutti itsensä pihalaatan rakoon, yhtäkkiä se kiipeilikin sokkelirappausta pitkin. Seurasimme vierestä kuinka taitavia moiset elikot ovat ja kuinka äärettömän pienestä rakosesta ne mahtuvat tunkemaan itsensä. Ei se tuo jyrsijöidenkään elämä kovin helppoa ole: aina uhattuna, pelättynä ja tapettavana. Miltä raukoista tuntuu olla kaikkien vihaamana.
Eilisen Fannylla ja vähän Tessallakin oli sellainen outo ja huono olo. Raukat mittailivat kuumetta, maha tuntui oudolta ja sisältä kupli pelkoa. He pelkäsivät sairastuneensa hiirikuumeeseen. Illalla piti muruset antaa särkylääkettäkin oireenmukaisen hoitoon. Kauhea tauti, toivottavasti ei tartu. Reetankin hyppysessiot hiirihavaintojen jälkeen ovat olleet pitkiä. Varulta pitää pomppia kovasti, ettei ne kiipeä jalkoja pitkin. Verna ei ole moksiskaan, ei tunnu missään. Tästä kaikesta voisi kuvitella, että niitä on sisällä lauma. Jälkien lisäksi vain yksi oikea havainto tänä aamuna kodinhoitohuoneessa. Mutta sekin riittää, en minäkään niitä kotiini halua, vaikka kuinka olisivat sööttejä.
Sitten sellainen tärkeä blondihavainto. Pasi sai kuluneella viikolla työpaikaltaan omat käyntikortit. Antoi jokaiselle muksulle oman sellaisen. Eilen sitten Tessa juoksi iskälle kertomaan; ootko huomannut tässä kortissa on sun puhelinnumero? Niin aika tärkeä oivallus, tarkka havainto ja melkoinen välähdys nupissa. Siinähän se, miksi se muuten olisi painettu. Ilmeisesti lapselle ei käyntikortin tarkoitus ole aikaisemmin auennut. Oppia ikä kaikki, meinas vähän hymyilyttää.
Tytöt ovat urakoineet kaappinsa, kaikki ylimääräinen kierrätykseen.Välillä tekee niin hyvä tehdä inventaario. Kuinka nopeasti pituutta on tullut lisää, vaatteita jäänyt pieneksi. Kaikki tapahtuu itseltä huomaamatta, salaa. Reettakin on kasvanut kaikesta hoidosta ja rääkistä huolimatta. Ehkei ihan Verna tahdilla, mutta kuitenkin. Hiukset alkavat jo vaihtaa suuntaa päässä, eivät enää ole pystyssä. Väri vaikuttaa tällä hetkellä huomattavasti tummemmalta kuin alkuperäinen. Muutaman vuoden takaisissa kesäkuvissa tyttöjen hiukset olivat todella kikavalkoiset. Kesäisin aina aurinko on ne vaalentanut entisestään. Reetta toivoisi samanlaisia luonnonkiharoita kuin Shirley Templellä. Paas kattoo mitä noista kehkeytyy. Nyt hyljintälääkkeet aiheuttavat pientä untuvaa jo selkäänkin. Korvalehdissä, poskissa ja kaulalla on sellainen pehmeä nukkauntuva. Ripset ja kulmat ovat paksut ja mustat. Yhtenä aamuna Reetta meikkasi itsenä; poskipuuteria, luomiväriä ja tuuheuttavaa ripsaria. Jopa pappa havaitsi kuinka paksut ripset olivat. Siis ilmeisesti niissä mömmöissä on oikeasti jotain taikaa, ne ihan oikeasti tuuheuttavat. Kasvojen iholla on pientä röhelöä, kuivuutta ja hilseilyä jatkuvasti. Se on osoitus käänteishyljinnästä, joka jyllää hiukan koko ajan. Tärkeinä on, että se on hallinnassa. Mikäli sitä ilmenee tässä kroonisessa hyljintävaiheessa suolistossa, se on yleensä ylävatsassa. Tai siis ruuansulatuksen alkupäässä, ruokahaluttomuutena, nielemisen vaikeutena ja närästyksen tapaisena tunteena. Eli nyt tarkkailemme näitä asioita hiirien lisäksi!

P.S. Tässä päivän mittaan kuulin jälleen lasteni oivalluksen. Niille hiirille laitettiin sinne vinttiin hiiribaareja, sitten ne menee känniin ja hoipertelevat itsensä hengiltä.