KIPEITÄ KREISEJÄ

Illalla olin kotoa pois kokonaista pari tuntia. Istuin akkainillassa hiplaamassa ja katselemassa vaatteita. Olipa kiva käydä silleen niinkuin ihmiset ruukaa käydä, niinkuin normaalisti. Illan mittaan minulle tuli tunne, että kas kummaa eipä ole puhelin soinut... Kyllä minä sitä luuria sitten haeskelinkin, lopulta se löytyi kuitenkin autosta penkin välistä. Neljä puhelua ja kaksi viestiä, aika hyvä saldo kahteen tuntiin. Viesteissä oli raivoa, kun en vastannut... Niin no heitteillähän lapset olivatkin, kun en ollut saatavilla joka kinaan. Onneksi iskä sai ottaa kipeimmät paukut vastaan ja havaita mitä se on sitten kun se on sitä... Vanhimmalla muksulla oli moni paikka ja asia huonosti. Aikainen aamu, linja-autokyyti, tyhmä kylmälaukku, mahdollinen matkapahoinvointi, valmiiksi kipeitä kreisejä (reisiä) ja ripaus kenties murkkuikää. Sitten hävitty jalkapallofinaali. Tai siis ei se mielestäni hävitty ole, jos pääsee monesta karsinnasta jatkoon. Oli tyhmiä, ihan kreisejä, vastustajia. Kipeitä taklauksia, väsyä ja neljäs sija. Väärää ruokaa hurjaan nälkään. Synttärikutsua, vääränkokoista kirjekuorta. Äiti, joka pysähtyy stop-merkissäkin liian kauan, vaikka lapsi on myöhässä. Myöhästyminenhän johtuu äidin hitaudesta, tyhmyydestä ja varmaan äidilläkin on kipeitä kreisejä. Puhelimeen ei sitten saa soittaa ja iskän pitää hakea, ilman että iskä tietää missä kullannuppu on. Illalla sitten nämä kaksi tempperamenttia R ja T kohtasivat, oli ovet paukkuneet, nuijittu, potkittu ja huudettu. Minä vain istun tyytyväisenä kahvipöydässä ja napostelen herkkuja. Kun saavuin kotiin, oli tietyillä henkilöillä tuppisuu meininkin ja kopisevat kantapäät. Toki sain osakseni valtavan vyyhden kipeitä kreisejä asioita, mistä kaikesta olinkaan jäänyt paitsi. Kyllä olikin lukuisia epäkohtia jaettavaksi.

Sitten nämä kaksi helppoa, niin kovin helppoa tapausta. F ja V, niitä ei paljon huolet paina, ketkuavat tyynenä, ellei ulkopuolelta tule häiriötekijöitä. Toki nimeltä mainitsemattomat saattavat altistaa nämäkin kipeille kreisilleen. Tessalla oli nääs jalkakin revähtänyt, reidestä. Samoin Fannylla on reidessä kireyttä. Tänä aamuna nimesin reidet kreisiksi, koska moisessa on pieni hulluusmomenttikin olemassa. Mikä kaikki onkaan kipua ja mikä jotain muuta. Yritän tässä siivilöidä ja analysoida lopputulosta. Saimme eilen lisäinfoa tulevasta perheleiristä ja tulevasta sopeutumisvalmennuksesta. Kolme näistä lapsosista niitä innoissan lueskeli. Fiilistelivät, hehkuttivat, hymyilivat ja ovat odottavalla kannalla. Siis vilpittömän innoissaan. Yhdellä nimellä mainitsemattomalla oli hiukan nihkeetä, niin ja lapsellistakin ja tyhmääkin. Varsinkin kun tällainen äiti on mukaan lähdössä, eihän sitä kestä, eikä ilmankaan pärjää.
Toki jännittäjämme jäi jo miettimään huonejakoja ja tiettyjä retkiä, eikö tuttu ja turvallinen äiti olekaan samassa paikassa, kuinkas sitten pärjätään. Esikoisemme uhmaa seisovanpöydän antimia, paska paikka, jos ei joka kattauksessa ole ranskalaisia. Eli miltäs kuulostaa, haluatko kenties olla kärpäsenä katossa idyllisellä leirillämme. Vitsi kuinka odotankaan! Ihan oikeasti, kyllä siitä vielä hyvä tulee!

Mutta mikä tulee tästä päivästä, sen kun taas tietäisi. Mistä alottaisin. Kuinka jakautuisin. Miten selviäisin kaikesta, mikä tuntuu päälle kaatuvan. Siis pyykkivuoresta, pihatöistä, kotitöistä, omaishoidosta, koululaisista ja niin edes päin. Muut lähtivät kouluun ja nyt yksi nimeltä mainitsematon aloitti simputtamiseni. Huulet törröllään jakelee ohjeita, ruokalistaa, puuhaa, taideterapiaa ja yleistä ohjelmointia. Mihinkään niistä ei tunnu kuuluvan nuo tekemättömät työt, siinäpä jälleen ristiriitaa soviteltavaksi. Kuinka siis jakaudun, teenkö mitä aikuisen ja perheenäidin mielestä pitää tehdä vai uskonko pikkupomoa ja pompin hänen ohjauksessaan. Joku sitten vielä sanoo minulle, ettei Reetta saa minulta tarpeeksi huomiota, siksi hän käyttäytyy näin ja noin. Toisaalta kaikki kouluajat Reetta on huomioni jakamaton keskipiste. Nyt löytyi myös haljennut Muumi-muki ja heti Reetta keksi syyllisen. Siitäkös jälleen kipeä kreisi pirttihirmu sai uutta pontta olemiseensa. Aikoo kostaa ja nakella muidenkin mukit niin että ne halkeaa. Sitten ilmeni, että eilen keitetyn keiton liemi maistuukin tänään öljylle, vaikka eilen upposi todella herkullisiin suihin. Äidin reseptiikka ei ole kuulemma hallinnassa ja kaikki on yäkkiä. Eikä huvita syödä moista tyhmää kreisiä keittoa. Yleinen kritiikki, pieni naputus ja kapinavaihe on silloin rajummillaan, kun olemme kahdestaan. Toisaalta kyllä minä lastani ymmärrän, onhan se tympiää minun kanssani jakaa kouluaika. Siis se  aika kun muut saavat olla muiden tapaan koulussa, olla positiivisia oppilaita ja nähdä kavereita. Reetta näkee haahuilevan äidin, vielä yöpaidassa, tekemättömien asioiden ympäröimänä ja jonka hiuksetkin ovat sekaisin. Äidin joka tekee keitoistakin syömäkelvotonta, eikä anna kaikessa periksi. Vitsi, tämä kupla on niin tuttu ja turvallinen! Nyt vedän tehokkuus ja positiivisuus asenteen päälleni ja annan paukkua. Nupit kaakkoon, imuri laulaan ja paplarit päähän. Sitten kumpparit jalkaan ja pihalle, siellähän on ihanan kuulas kevätpäivä!