On aamu, haasteellinen aamu. Ärsytän, voi kuinka lastani ärsytänkään. Reetta aloitti aamunsa todella lahjakkaalla aggressiolla tai pitäisikö kirjoittaa monikossa lahjakkailla aggressioilla, sillä kaikki mättää. Eniten mättää, kun koulunkäynti ei ole onnistunut. Sairastelukierre on kotikoulun pistänyt katkolle pariksi viikoksi, aamuisin emme tiedä onnistuuko vaiko eikö. No sehän menee epätietoisuudessaan äidin ärsyttävyyden piikkiin. Toisaalta meille on jo sairaalajaksoilla korostettu, että olen äiti, en opettaja. Eli enpä pahemmin saa lastani opetettua, koska lapseni tietää tämän. Toisaalta minähän olenkin äiti, enkä tietääkseni opettaja. Vaikka helevetin lahjakas olenkin! Todellisuudessa en varmasti osaisi edes opettaa, sillä moni seikka menee niin eri lailla kuin silloin kivikaudella, kun itse opettelin. En edes kaunokirjoitusta voi lapsilleni opettaa, vaikka tekstit muuten vievätkin. Minä kun osaan sen vanahanajan kaunon, kiemurat ja koukerot. Nyt Reetta on skypessä, mutta kieltäytyi ensimmäisen vartin puhumasta. Neiti on kieltäytynyt myös aamupalasta, paiskonut vain ovia ja lähtenyt tilanteista lätkimään. Yritän maanitella, uhkailla, kantaa ja kiristää kellon kanssa kilpaa. Itsellä viheltelee jälleen hattu voimattomana ja tyhjänä, kuinka minun kuuluisi toimia. Jopa iskä sanoi moisen ärsyttävän, turhan jatkuvan kapinoinnin. Yleensähän minä otan näitä paukkuja vastaan pitkin päivää. Nyt ne alkoivat heti silmien auettua.
Eilen illalla Reetalla meni kuppi nurin ja sehän taas itketti. Neiti nosti kolme sormea pystyyn, ilmoitti montako raivaria oli päivän mittaan pulpahtanut. Eihän niitä voi kerralla kitkeä, eikä ole tavoitekaan. Mutta lapsi yrittää todella hillitä käytöstään. Onhan pudotus hurja, sikäli mikäli eilen oli vain kolme paukkua viimeviikon kolmeenkymmeneen paukkuun päivässä. Äitinä olen ollut jopa seesteinen ja rauhallinen moisten suhteen. Mutta kun noita ärsyttäviä ärsykkeitä tulee myös ulkopuolelta. Siis kaikki ärsytys ei ole lapsen sisällä muhinutta. Nyt ärsyttää myös sateinen sää, hikinen olo, kurkkukivut, tylsyys, valottomuus, äiti, koulu, kirjat, terotin, lyijykynä, tyhjä jääkaappi, tylsät tarjoilut, aikataulut, siskot, petit, tyynyt ja onhan tätä vähän yhtä jos toista. Sitten kun lapsi on koneella, yhteys toimii ainoastaan keittiössä. Sen ajan äiti hipsuttelee ja yrittää olla huomaamaton, äänetön, hajuton ja mauton. Minua taas ärsyttää hiipiä ja hissutella. En mennyt aamulla salille, sillä tarvin kipeästi unta. Illalla Fanny tuli itkeskelemään huonoa oloa. Kuulemma mahaan sattui. Mikä? Mahatautiko, matkustaminenko, herkutteluko, ruokako, jännityskö, ripuliko, oksennusko? Paljon avoimia kysymyksiä ja mielen vilahteluja yön ajaksi. Fanny päätyi kainalooni ja hikoilimme kiinni toisissamme aamuun saakka. Yö meni ilman eritteitä, josko se olikin äitikaipausta herkkiksellämme. Alitajunta viuhoi koko pitkät yön tunnit, eli en ole kauhean levännyt. Sekin ärsyttää, hukkaan meni hyvä yö, ärsy.
Reetta meni aamulla puntarille, siitäpä olikin loppunut patterit. Moinen hiukan ärsytti. Reetta on huomaavinaan laihtuneensa, kuulemma mahakumpu on montulla ja kylkiluut tuntuvat. Niin olisiko eilisillan syömättömyydellä ja tämän aamun syömättömyydellä asioiden kanssa mitään yhteyttä. Eihän tietenkään tähän äidin kommentit mitään paina, kun kylkiluu näkyy ja tuntuu eri tavalla. Ei vaikka pyydän syömään, kehoitan ja käskenkin. Ärsyttävä kapina moisesta, olisi pitänyt olla iltapalaksi hernekeittoa, kas kummaa eipä ollut, joten oltiin sitten tyhjällä mahalla. Nyt sitten oli rieskaa, leikkelettä, sekin väärää eläintä. Suolakurkku oli väärinpäin siivutettu, eikä sopinut settiin. Maitolasikaan ei vilahtanut halutulla nopeudella, vaikka kysyin monta kertaa haluaako. Mehukin pitää siivilöidä, koska siinä on hedelmälihaa, eli tyhmiä kökköjä. Ditrimkin sulaa suuhun, kun ei saa nieltyä. Skypettäminen väsyttää, ei halua jatkaa, vaikka juuri nyt se olisi ainoa oppimivaihtoehto ja -mahdollisuus. Tuosta painosta vielä. Viimesimmässä kontrollissa se oli normaalilla tasolla, loistavaa. Syksyllä painohävikki oli siinä -15-17%, eli hyvin neiti on syönyt. Hyvin elimistö on jaksanut toipumis- ja raakilevaiheessakin keskittyä myös kasvuun ja kehitykseen. Ne ovat isoja asioita, tärkeitä mittareita ja valtavia voimavaroja.
Koiriakin ärsyttää sade. Reino ei suostunut ulkoistamaan itseään, ennekuin minä nousin kannustamaan. "Hyvä poika, mene nyt, aamupissat pitää tehdä pihan perälle eikä terassille. Et sinä voi pissaa pantata, hyvä poika meneppä nyt..." Sitten ärsyttää likomärät elukat, jotka kastelevat kaikki paikat. Harmittaa tämä tuleva Kokkolan keikkakin ilmansa puolesta, sehän tietää likomärkää reissua. Mutta onhan meillä kotimatkalla aikaa kuivua. Olen saanut myös ennakkoäitienpäivälahjan. Reetta oli hankkinut minulle Kismet-patukan ja mulkosilmäisen vaaleanpunaisen dinosauruksen, jonka nimi on Didi-dino. Paketti oli iloisen vihreä ja solmittu pyykkinarulla. Hauska. Esikoisemme on jopa positiivisen odottavalla kannalla tulevasta päivästä. Jouduimme ottamaan muutaman tunnin vapaata koulustakin moisen takia, sekös tuntuu kutkuttavana odotuksena. Nyt Reetta tarvitsee kuulemma kunnon ruokaa, eihän nälkä mihinkään aamupaloilla lähde. Tällä hetkellä eniten ärsyttää kuulemma enää sadepäivä. Vähäkös hyvä, mikäli nämä muut ärsykkeet on selätetty. Jospa päivämme tästä iltaa kohden kirkastuisi, sillä eihän noita ärsyttäviä asioita jaksa koko päivää jauhaa. Peilin ajattelin kiertää vielä tunnin pari kaukaa, sillä peilikuva saattaisi laukaista uudenlaisen ärsytyksen. Pipo päähän ja ostamaan sitä kunnon ruokaa, jotta perherauha säilyisi. Satakooon vaikka kuinka, pääasia on että sielussa on kirkasta!
Hah, hah haa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti