KÖKKÖ

Tulossa kökköpurkaus, voit lukea jos haluat, eikä kannata ottaa liian henkilökohtaisesti...

Heräsin päänsärkyyn, havaitsin sotkua, kuulin tiuskintaa, haistoin eripuraa, aistin jäkätystä, leijuvia koirankarvoja, tahroja .... Mitä siitä muuta voi seurata kuin suhteellisen kireä fiilis. Sellainen kökköfiilis. Sitten istahdin koneelle, avatakseni sähköpostit ja piipahtaakseni täällä. Ja taas iski uusi kökkö matkaan. Siis tämän blogini tarkoitushan on olla kanava luukuttaa tuntoja Reetan sairauden myötä. Sitä mitä on olla leukemialapsen äiti, hoitojen etenemistä, vaikutusta, tehoa, tunnelmia, mietteitä, pelonhallintaa, arkea eristyksissä, arjen pieniä nautintoja, "muutamia" kantasolusiirtojuttuja, elämää ja sen muutoksia sairauden ja kantasolusiirron myötä...jopa sairasta mustaa huumoria... Vertaistukea ja ajatustenvaihtoa. En halua olla pinnallinen, haluan käsitellä asioita syvällisesti, rehellisesti, monilta eri näkökannoilta, haluan saada palautetta, keskustella, peilata asioita, jakaa vertaistukea. Kökkö, mikä on tulos. Lukija- ja kävijämäärät ovat hulppeita, pitkin viikkoa  200-260 kävijää joka päivä. Se mitä luetaan on jokin äidin tohelotesti, siis se on tämän viikon kaikista luetuin juttu. Kökkö, sairasta, fiaskoa ja pinnallista. Siis eniten ihmisiä kiinnostaa kuinka tohelo äiti lapsilla on. Onko se jo kauhua lasten puolesta, naurua minun puolesta, vai ivaa. "Viimeinkin se tajuaa sen itsekin ja laittaa vielä tänne". Uhastakaan en sitä poista, haluan seurata yhä lukijakäyttäytymistä, miettiä asiaa uudelta kantilta, kökkiintyä entisestään. Tätäkö tämä? Olenko kanavani kieroututtanut, tarkoituksen sumentanut vai olenko näin kökön idiootti, että mietin vain olenko tohelo vaiko enkö. Olenko kaikesta vaahtomisestani huolimatta pinnallinen kökkö. Vai onko juttuni jo niin loppuun kaluttu, tyhjiin pumpattu. Luulin käsitteleväni syviäkin ajatuksia, tuntoja, olevani rehellinen, avaavani tärkeitä ajatuksia. Kuvittelin, että saisin niihin vastakaikua, kommentteja, uusia ajatusmalleja, herättäväni keskustelua, mutta kökkö. Hiljaista on kuin huopatossutehtaalla, taidanpa olla aika yksin näiden ajatusten ja asioiden kanssa, kökkö. Onko elämä oman tohelonapani ympärillä pyörimistä vai muistanko elämäni tarkoituksen. Kökkö, kökkö, kö kö, kö, kökkö!

Enää ei särje päätä, olen käynyt rentouttavassa aamusaunassa, lapset ovat syöneet aamupalansa, balanssi saavutettu, menen pitämään Ukkokullalle vatupassia, huusholli alkaa olla järjestyksessä, päivässä on paljon mielenkiintoisia asioita joita odotella ja toteuttaa. Mitäpä tekis tälle hiivatin kökölle? Olkoon, murentukoon itsekseen, ryvettyköön rauhassa, haihtukoon auringonpaisteessa ilmaan niinkuin keväällä koiranp...akökötkin.

Tästä tulkoon kiva päivä, vaikka toheloisin kuinka!