TAAS PITÄÄ ISTAHTAA

Yritän ottaa aikaa, laittaa jäitä hattuun ja hengitellä syvään. Ajatella järjellä ja olla panikoimatta... Latautua saunassa, istahtamalla, rapsuttamalla elikoita, hakemalla nautintoja imeskelemällä suklaata. Yritän olla itselleni armollinen ja paskat. Sen kun ällöttää vaan ja olen voimaton.
   Sain puhelun Oulusta, samaan aikaan kun olin yhden kanssa astmatesteissä ja kuuntelemassa löydetyn mykoplas... minkä se nyt olikaan hoitoa...Sellaisen antibiootilla hoidettavan pikkupöpön hoitoa, siis joka hoidetaan tuosta vain ohimennen ja rykäistään räkänä ulos... Yhä värähtää, jälleen hiukan enemmän. Siis nythän minä puhun siitä Reetan lypistä ja Oulun vastauksesta. Toki tämäkinhän oli odotettavissa, jopa useamman kuukauden aikana, koska Imukin hoito on sitä hidasta. Sitä kärsivällisyyttä vaativaa ja aikaa vaativaa hoitoa, mutta en vain olisi nyt jaksanut nostetta murusessa. Että piti taas märistä, roiskua kunnolla, hartiat läjässä, ihan kasassa. Minä niin tarvisin ja kyllä me muutkin ja ennen kaikkea Reetta jotakin harmoniaa tähän helevettiin. Taas se köysi, se kuuluisa hiertävä hirttoköysi, kiristyi asteen verran. Niin ja nythän odotellan niitä seuraavia vastauksia. Milloin, sitähän en taas tiedä. Toisaalta hyvä kun en soittopäivää tiedä, kun silloin oon todella hermo. Tänään on puhelin soinut lukuisia kertoja ja aina olen melkein laskenut alleni.
   Joku saattaa ajatella, että ylireagoin. Haluatko kokeilla! Minä vahva luonne, muualtakin vahva kuin luonteesta ja niin ne lähtee jalat alta uusista paukuista. Onhan näitä paukkuja jo kaksi vuotta tullut, ei niihin totu, ne vetää yhä nopeammin syöveriinsä. Luvuissa elokuussa arvo oli noin 0,02, syyskuussa 0,01 ja nyt 0,032. Voi olla myös mittaustekninen juttu, mutta ei kuule kauheasti lohduta. Ei piirun vertaa, nyt ei auta lässytys. Pistäppä kohallesi!
   Sieltä lekurista en tiedä ajoinko minä vai Fanny pois, mutta ilmeisesti ehjänä päästiin. Veti vain jälleen kerran ja taas niin voimattomaksi. Nuppini hörisi ja pörisi tyhjänä, kaikuen vain. Onneksi olen saanut kuulla, että tällaista nostetta saattaa alussa ilmetä, ei siis puskasta tullut, mutta kuitenkin. Pistäppä kohallesi, siis nythän ei ole kyse mistään angiinasta hei. Nyt sitten odotetaan seuraavaa tulosta ja Helsingin kommenttia aiheesta. Se siitä marraskuun suunnitelmista, sitä ei tiedä milloin soitetaan ja mitä.
   Kirjoitankin katkeran ilkeästi, ajattelen samoin, tunnen samoin ja tasan tarkkaan näytän myös siltä. Eli tasan tarkkaan minusta ei ole iloa nyt kenellekkään, ei paljon hampaita naurata. Möyrötän peiton alla puhumatta, saunon yksin puhumatta. Joo, olen ihan kunnossa muuten, mutta pistäppä kohallesi. Ei paljon höyrytytä. Joku voisi ajatella, että johan tuota olet höyrynnytkin. Entäs sitte. Huusholli alkaa jälleen kaatua päälle, vaikka olen kattoa myöten kiikkunut ja siivonnut. Tiistain vietin siis yöpaidassa ja villasukissa siivoten katonrajatkin. Raukka, olen. Se oli sellaista itsensä pätevöittämistä ja tuloshakuisuutta, jotten olisi vain hermoileva mamma. Nyt on talvivaatteet kaivettu ja päivitetty, vaihdettu paksumpaan. Pölykerrokset on siivottu ylimmistäkin pytyistä, kukat pesty, ikkunat pesty, verhot vaihdettu, stailattu, vähän pyykätty ja nuohottu. Oli ihan kivan näköistä, niin oli. Tiistaina systeri taisi jo pahemman kerran säikähtää käydessään meillä. Kiikuin siis iltapäivällä sääret paljaina varvastellen jakkaralla keskellä olkkaria. Taisi ensimmäisenä näyttää hirttoköyden ripustamiselta moinen touhu, minä vain viattomana pölyjä lapuista kaivelin ja varvastelin. Ainakin systeri kysyi varoen: "Onko kaikki kunnossa?" He, hee onhan monikin asia ihan kunnossa, kunhan sen vain tässä katkereuuspuuskassaan vain muistaisin.
   Sainpas pahan jaettua, helpottiko, no joo. Kyse on kumminkin yhä remissiosta ja heilahtelut ovat jäännösarvoissa olevia klooneja. Mutta haluaisin elämääni nyt iloisia klovneja enkä mitään syöpäklooneja. Nyt lapset pyytävät katsomaan telkkarista tanssia, joten menen retkuamaan sinne yöpaidassa, villasukissa ja jälleen sääret vilikkuen. Taijan myös istahtaa, hiukan levollisempana joo. Onneksi kissatkin ovat sisällä, otan ainakin kaksi kerralla syliin. Kuuntelen niiden kehräystä, imen itseeni niiden notkeaa rentoa letkeyttä ja huomenna olen taas ihana oma ihteni.