TÄNÄ AAMUNA

Tänä aamuna heräsin reippaana, tosin kissan avustamana puoli kuudelta. Sehän vain minulle passasi.  Elikoiden kanssa hellät hetket, toki siihen liittyy kissoille aamiaisen antaminen. Aamukahvia, aamupala ja hiljaisuutta. Kaikessa rauhassa ja pirteänä pakkasin uimakamppeet. Tänä aamuna uimahallilla oli kynttiläuinti, eli joulunavaus. Vaikka kuinka tein verkalleen, tietoisesti hidastellen puuhani, olin ensimmäinen ihminen hallissa. Tyyni pinta, Tarja Turusen joululaulut korkealta ja kovaa, sekä hämärässä kynttilöiden loiste. Aika hiljentävä kokemus. Sain kauhoa jonkin aikaa yksin, moisessa idyllissä. Alkoi sinne suihkumyssymummuja vääntäytyyn, mutta sain hetkeni. Uin ja jumppasin, kaupan kautta kotiin. Osa täällä vasta venyttelee ja se toinen osa korisee vielä täyttä häkää.
   Uidessa mietin, kuinka ihanaa olla itsekäs ja tehdä itselle tärkeitä juttuja. Toki omantunnon pikkupiru olkapäällä (uimahallissakin se pysyy) muistutteli, että olen itsekäs. Samalla koin, että olen itsekkyyden tarpeessa, ansainnut sen. Samalla läikähti jo ennakkoikävä! Niin, ensin uhkaan karkaavani viikoksi ja sitten ikävöin jo ennen lähtöä. Naiseus ja äitiys, se se vasta on monimutkaista. Jotenkin olisi huojennuksesta itkettänytkin, ikävästäkin, mutta ei kai sitä nyt uidessa voi märistä. Pian naama kastuu! Hah! Saunoin myös hartaasti. Pukuhuoneeessa mietin taas omaa suhtautumistani, kunnes huomasin hyräileväni tai oikeastaan taisin jopa laulaa hiustenkuivaajan seassa. Silloin oivalsin, että olen saanut niskalenkin syyllisyydestä, sain sen pureskeltua. Laulaen aloitettu päivä ei kuulosta oikeastaan yhtään hassummalta.
   Aamu on ollut kaunis ja selkeä. Kirkas tähtitaivas ja pikkupakkanen. Illallakin oli samalla kaavalla ripoteltu taivaankansi, jaksoimme sitä koirien kanssa lenkillä ihailla. En tiedä mitä koirat moisesta ymmärsivät, mutta katsoivat tunnollisesti osoittamaani suuntaan, kun niille tähdistä kerroin. Tällaiset aamut ja talvenodotus ovat kaunista. Jotenkin raikkaan puhdasta. Tuossa uidessa tajusin, että jälleen on vuosi lopuillaan. Vastahan tämä alkoi. Silloin tein paljon oivalluksia ja päätöksiä, lähinnä itsekkäitä sellaisia. Vuosi sitten päätin nostaa sijoitustani ja alakaa olemaan itsekäs. Olen siinä mielestäni kohtuullisesti onnistunut. Kuinkahan pahalta äidiltä kuulostaisin, ellen olisi saanut omaa aikaa ja itsekkyyttä näin paljon. Jotenkin ahdistavaa toisaalta yhä saman pelon ja huolen kanssa lopettaa vuosi ja aloittaa uusi. Alun pitäen leukemian hoitokaavio oli kaksi ja puoli vuotta, pian se on lusittu, mutta tilanne jatkuu yhä. Se syö naista mäessä ja mäen alla. Se on raskasta, joten ei ihmekään, jos on matkassa aaltoja ja aallonharjoja. Käänteisesti ajateltuna, olen myös voinut luovuudessani löytää uusia voimaannuttavia vipuja. Ilman tilannetta, en olisi niitä löytänyt. Tuskin. Kaikessa kauheudessaan koen, että olen saanutkin. Eihän sitä toivoisi kenenkään kohdalle, että lapsen tai yleensäkään sairauden kautta koettaisiin, mutta näin vain on. Toki ihana tajuta, että olemme saaneet paljon hyvääkin kaikesta huolimatta. Yhä koen mahdollisuuksia ja näen kirkkaan tulevaisuuden. Siitä olen todella tyytyväinen. Matka on vain pitkä, mutkainen ja haasteellinen. Suunta on kuitenkin määrätietoinen. Sen tiedostaminen nostaa kiitollisuuden ja voimaantumisen pintaan.

    Jottei totuus unohtuisi, lähden tyhjentämään kuivausrummun ja laittamaan pesemäni pyykit kuivumaan. Sitten voisin siivota, tiskikonekin odottaa tyhjennystä. Muut typyt menivät jo kouluun, Reetta pitäisi herättää. Aamulääkkeet, muistettavien ja muistutettavien asioiden listaus. Uskallankohan kesälomalaista herättää? Kissa vaatii jälleen huomiota, Vieno tykkää katsoa kuinka kursori heiluu näytöllä. Kyllä pää keikkuu ja tassut viuhtoo kovasti. Mitäköhän sitä mukaansa pakkaisi? Vähäkö ihana lähteä. Toivottavasti seminaarit ovat sitä mitä odotankin, ainakin olen niin innosta pinkeenä menossa. Olen huomannut ylittäneeni jälleen uuden kynnyksen, menen sinne mikä kiinnostaa ja mitä haluan oppia. En tiedä aiheesta kauheasti, en tunne ketään, paikkakin on tuntematon..., mutta ei tunnu haittaavan. Ennen piti olla aina joku muu, jonka kanssa jotaki. Eli itsekkyyden vipu tässäkin on uudella tavalla viritetty. Toivottavasti maanantaina on hirveästi tuostakin aiheesta kerrottavaa, olen niin kikseissä jo nyt.... Tsao, kuulaan ihanaa viikonloppua kaikille!