KONTRASTEJA

Miten se voi olla mahdollista, että samaan aikaan kun etu oikea on tuskaa, niin taka vasen kuplii. En vieläkään voi kertoa mitä kaikkea tapahtuu, mutta asioita käsitellään nyt hurjilla kontrasteilla. Hyvä ja paha tappelee. Mikä on sitten saavutettu tasapaino, se jää vain nähtäväksi. Kunpa loppuviikosta ja tulevaisuudessa tämä hyvän puoli ottaisi niskalenkin ja selättäisi pahan. Miksi elämässä pitää olla näin äärimmäisiä asioita yhtä aikaa, kontrasteja? Eikö minulle ja meidän perheelle missään asiassa löydy kohtuutta.
Jonkin sortin kohtuullisuusteoria pitäisi kai opetella.
   Aamulla sain hämmentävää sähköpostia. Tästä aiheesta kerron enemmän, jahka aika rientää eteen päin muutaman viikon... Märisin uudenlaisesta luovuuden tuskasta, vapisin hämmennyksestä, oivalluksista ja ilosta. Jopa mieheni hymyili kieroutuneesti ja lapset hypähtelivät. Kenelläkään ei oikein ollut sanoja, sillä kaikki olivat silmät ymmyrkäisinä. Mutta sain kiksini, sain hetkeni ja se taas antaa uusia voimakuplia arkeen. Näitä kiksejä niin tarvin, kaipaan ja haluan. Kiksien avulla hetkeksi arkitodellisuus hämärtyy ja kontrastit antavat potkua. Mutta samaan aikaan alitajunta naputtaa, etten kai minä voi nauttia, jos tilanne on mikä on. Välillä tuntuu, etten jaksa enää rohkaista itseäni, kannustaa jaksamaan. Tekisi mieli heittää hanskat tunkiolle, pöytään tai jorpakkoon ja heittäytyä todella heikoksi. Mutta jaksaisiko siinäkään olotilassa pidempään pyöriskellä. Kun yhä minulla ja perheellä on mahdollisuus kaikkiin monisäikeisiin elämän mahdollisuuksiin vahvoine kontrasteineen. Kuluneen viikon aikana olen saanut taas kokea tunteiden vyöryjä ja ylilyöntejä niin hyvässä kuin pahassa. Kaikki tuntuu olevan överiä meikäläisen kohdalla. Vai heittäydynkö niin sata lasissa kaikkeen kokemattomaan ja uuteen, että tuntuu siksi tältä. Pitääkö kaikki kokea todellakin äärilaidoilla, jotta saa haluamansa kiksit. Positiiviset sykkeet mahdollisuuksineen.
   Et varmasti ymmärrä yhtikäs mitään, kun en kerro taustoja, mutta yritä ymmärtää edes hitusen. Lauantaina diskoteerasin niskanikamani jälleen kipeäksi ja oikean käden turtaksi, kun unohdin olevani raihnainen. Mutta ei sekään onneksi tunnu tätä päivääni himmentävän. Lauantaina saimme Reetan kanssa olla osallisina taas yhdessä uudessa jutussa, josta en myöskään vielä kerro. Saimme kokea uusia asioita, hämmentyä ja heittäytyä. Siitä enemmän joskus joulukuussa... Olimme koko lauman kanssa Halloweenipirskeissä systerin luona, mieletön tunne lähteä porukalla hulluttelemaan. Kaikki mukana ja vieläpä kodin ulkopuolella. Se oli sellainen positiivinen maistiainen normaaliudesta. Siellä minä sitten hiukan tanssin ja niskani niksautin. Tanssi siellä moni muukin, en siis ollut ainoa. Kauhean hyvä meininki päällä, kaiken ikäiset keskenään. Kiitos vielä järjestäjille! Loppuillan olin tila-autollamme liikenteessä, kuskasin porukkaa Kalajoen suuntaan tanssimaan, kas kummaa. Yölintu pisti parastaan, loistava keikka ja hyvää tanssimusiikkia. Hyviä kohtaamisia ystävien kanssa, naurua ja pilkettä, positiivisia kiksejä. Voin niin heittäytyä tuollaiseen rentouteen ja kuplintaan, kun tiedän että kotona kaikki on sillä hetkellä ihan hyvin. Kuinka tärkeää on saada latautua, vaikka juuri tuolla tanssimisella ja musiikilla. Se on minun voimaantumistani se, toiset tuomitkoon ja nokkaansa nyrpistelköön. Minä teen niin kuin hyvältä tuntuu. Sillä tasan tarkkaan tiedän miltä se tuntuu, kun tuntuu pahaltakin. Eli tarvin kontrasteja tässäkin, hurjiakin, koska arki ja todellisuus ei ole keveimmästä päästä. Aamusta jatkoin samalla sykkeellä oikeastaan iltaan saakka, sen mitä säryltäni kykenin.
   Luonnossa on myös kontrasteja jatkuvasti. Silloin yöllä autoillessani oli aivan selkeää ja saman tien iski sumuseinä ja näkyvyys loppui täysin. Aamuisin saattaa olla talvi, iltapäivällä syksy. Nyt on tasaisen harmaata ja märkää. Välillä elämä tuntuu ihan hyvältä, jopa siedettävältä, kunnes romahtaa hetkessä. Naurattaa ja itkettää sekaisin. Tunteet, varsinkin Reetan, saattavat heilahtaa sekunnissa naurusta kauheaksi raivoksi. Lauantaina illasta meni jopa hysteriaksi, kun raukka pieni sai maistaa normaaliutta. Mutta ei nämä uusia asioita ole, mutta lyövät välillä vain niin yli. Kontrasti siitä nauravasta käkkäräpäästä kipinöiväksi hirmuttareksi on nopea. Tämä on myös lapsen kannalta hyväksi ja tehokkaaksi havaittu keino saada erityishuomiota, mutta yleensä muiden lasten kustannuksella. Ole siinä sitten johdonmukainen ja tasapuolinen vanhempi. Kontrasti on hurja, ristiriitainenkin. Samoin tämän Reetan tilanteen kanssa, yhtenä päivänä tilanne on loistava ja priima, toisena romahtaa. Mihin sitä itse enää uskaltaa tai voi luottaa. Pitäisikö koko ajan ajatella pahoja vai nähdä hyviä. Unetkin ovat jälleen aallokkoa laidasta laitaan. Painajaisesta ja kauhusta sekopäiseen hauskuuteen ja kuplintaan. Saa siinä aamulla miettiä mikä maa, mikä valuutta, minkälaisen suunnan mioiset muistijäljet yöstä päivälleni antaa. Pitää makustella ja analysoida koettua ja nähtyä. Hämmästellä itseään, ajatuksiaan ja uniaan. Mistä niitä oikein tulee.... kohtuus hei tuossakin pyörityksessä. Olen herännyt aamuisin yöpaita jengoille kierrettynä, nähtävästi muutama täyskäännös on yön aikana tullut tehtyä. Yleensä olen kuolaposkella rauhallinen kylkinukkuja, mutta en ihan enää. Pääasia kuitenkin on, että meillä nukutaan. Voisi luulla varmaan, ettei kauheasti nukututa.
   Tänään on siis maanantai, viikko alussa. Jotenkin ahdistaa tulevan viikon puhelimen kyttäämiset ja kohdattavat asiat. Kunpa saisimme pitää suunnitelmamme ennallaan ja voimaantua tavallamme. Saada jokaisessa päivässä kokea onnea, onnellisuutta, onnistumista ja positiivisia kiksejä. Kiksihän on siis sellainen positiivinen kokemus, onnistumisen ilo ja nopea välähdys. Välillä se kiksi voi olla myös pitkäkestoinen sisäinen kuplinta, joka pitää positiivisessa otteessaan. Kiksistä tulee hyvä olo, se lataa ja voimaannuttaa, saa valon säteet kuplimaan ja värit erottumaan. Kiksi antaa uskoa ihmeisiin ja tekee elämästä nautittavaa. Aika laaja selitys, mutta kannattaa antaa sillekin mahdollisuus. Koe siis sinäkin kontrasteja, anna hyvän nujertaa pahan. Naurun voittaa itkun. Hyvän olon voittaa pahan olon. Valon voittaa harmauden. Pehmeyden voittaa karheuden. Muistettavaa on kuitenkin, ettei ilman tätä toista puolta voi tajuta sitä toistakaan puolta. Kontrastit vahvistavat toinen toisiaan.
    Nyt Reetta pyytää: "Ollaan huuhaita ja pelataan koko päivä vaikka korttia yöpaidassa...!" Minä olen täysin pukeissa ja kotihommat purkissa, mutta tuo lapsi on juuri tuollainen huuhaapenikka... Moi!