LAATTA LENTÄÄ...

Eilen soittelin illalla osastolle, kun kukaan ei soittanut minulle. Lääkärit eivät olleet ehtineet perehtyä, perehtyvät tänään ja sitten soittavat. Mutta omat johtopäätökseni ovat, tilanne suunnitellulla mallilla, jatkamme sovitulla tavalla. Leukkarit olivat muistaakseni nyt 2.1 ja neutrofiilit 0,67. Hipsukka nostetta viime viikosta, hyvä. Trompparit yli 200 ja Hb 130 ja jotain. Siinä samalla hoitaja kyseli kuulumisia. Vastasin: "Ihan hyvää kiitos, tällä hetkellä Reetta laatoittaa..." Tottakai hoitaja infektio-sairaala-eristys-perspektiivistä luuli, että oksentaa, kauhukuvat vilahtivat luurin toisessa päässä. Onneksi minä jatkoin aiheesta ilman, että niin kuin tajusin ajatuskulkua hoitajalla: "Pasi otti viimeiset kesälomapäivänsä ja niillä on yhteinen saunaprojekti. Reetta laittaa kivilaattoja seinään..." Silloin toinen pää hirnahti: "Päivän paras, ei kyllä tämä on viikon paras! Minä luulin että, Reetta on sairastunut mahatautiin ja oksentaa, niin eiku teidän potilaanne laatoittaa saunaa..." Niin, joo toisaalta oishan se paha jos laatta toisella tavalla lentäisi. Nyt se meinaa välillä lentää ihan kiukunpuuskan siivittämänä. Jotenkin Reetta tahtoi omia koko projektin ja isän itselleen, mutta kun meillä olisi muitakin halukkaita. Oli muutamaa venynyttä alahuuli-ilmettä ja kantapäitä paukkasi, mutta jokainen sai kuitenkin laattaa seinään lennättää. Toisia se kiinnosti vähemmän ja toisia enemmän... Onneksi kaikkia ei kiinostanut yhtä paljon, sillä sehän olisi ollut taas paukun paikka.



Piti välillä puhaltaa nyrkkiin...

Näin laatoittaa 9-vuotias

Tarkkuutta

Viimeinen laatta, kaikki halusi laittaa sen.

Miltä näyttää?

Jämälaatta ja -laasti askartelua, niin ketkähän taas oli asialla.

Apuna.

Likaa vieroksuvat, yllätin...

Tuuletus! Viimeinen laatta laitettu!

Pannunalusen tekoa.

Pikkasen niin kuin utelias ja ahkera ja osallistuva ja nokkela...

   Tuo eilen kirjoittamani iltarumba pikkaisen löysäsi Reetalla, kunhan saa vain neidistä "kiinni". Illalla alkoi taas karmit heilumaan ja kaikki oli väärin, ennen kaikkea väärinkäsitysten suma on Reetalla välillä valtava. Neiti ei kuuntele kuin johdannon, niin johan leimahtaa... Olemme välillä kädettömiä noiden liekkien loimutessa. Onneksi hän lähti suihkuun kanssani, sillä kylmään saunaan ei kannattanut mennä. Pikkuhiljaa sain kerrottua ja kyseltyä käytöksestä. Siinä suihkussa seisoessaan neiti ei karannut. Ilme oli kyllä tiukka, mutta kuunteli. Ehkä jotain oivalsi ja teki yhteistyöpäätöksen. Sain syliini pian tuplat, suihkunraikkaat, hammaspesuraikkaat ja kihertävät. Sitten sateli haleja ja pusuja ja hymyjä ja hyviäöitä. Kohtuudella ja oma-aloitteisesti ja omaan sänkyyn. Vieno kainaloon ja nukkumaan. Meni vartti ja neidit, Reetta ja Vieno palasivat, oli tullut nälkä. Niin sehän on ollut jälleen se monta kertaa uusiutuva ilmiö tässä rumbasssa, luulin jo siis huokaiseeni liian aikaisin. Mutta ei, heillä oli ratkaisu. Kaksi kylmää nakkia, yksi molemmille, sänkyyn ja peiton alle syömään. Hölmistynyt äiti, antoi heidän mennä, jos moisella saa korjattua näläntunteen. Ihan viis siitä, vaikka hampaat jäikin sen jälkeen pesemättä. Ja viis siitä, ettei meillä sängyssä ja peiton alla syödä. Kaikesta viis, ja ne nukahtivat nakkiensa jälkeen. Eli nyt tuntuu, että sain suunnan käännettyä. Tätähän se on ollut aina ennenkin. Äitinä tiedän, että jokin asia puristaa ja kiristää, mutta se tulee kiukkuna ulos. Ehkäpä tässä on tulossa muutama hetki läheisesti ja kaulakkain, jotta löydän taas sen ihanuuden, mikä raivotarkuoren alla piilee. Olen huojentunut, vaikka taas on matkaa jäljellä, mutta silti... Mutta nyt saan jo koskea, pusutella ja rutistaa, ettei tule kaulimesta tai lennä laatta. Kyllä se taas siitä. (Aamulla kyselin niistä nakeista, söikö kumpikin omansa. Reetta oli kuulemma syönyt kolme ja puoli, Vieno omastaan vain puolikkaan, Reetta loput. Sitä en tiedä söikö kissa ensin osansa ja lapsi loput, viis siitä...)

   Jatkokertomus aamuiseen...

   Meinas nääs lapsipoloilla oikeasti lentää laatta. Koska maailmankaikkeuden idiootein äiti vei hysteerispanikoivan lauman influenssarokotukselle, kun kuulumme riskiryhmään. Menomatkalla kolme mukana olevaa lasta luuli saavansa kakkahalvauksen, kun mahassa kiertää, luuli hulluuden tulevan päähän, kun nupissa kiertää ja luuli oksennuksen tulevan, kun kurkussa kiertää. Mutta ei lentänyt laatta, hyvin kestimme. Reetta opasti ja rohkaisi meitä lähtiessä. "Ei kannata kahtua, ei ajatella. Ja onhan minullakin tänään piikkipäivä..." Oikeaan olkapäähän sujautettiin piikki, mutta kotona piti ihan nilikuttaa, oli se sen verran kauheaa ja kokonaisvaltaista. Nyt säntään Fannylle tueksi lääkärintarkastukseen. Voi noita polosia, kauhia päivä!