VIRALLISESTI VIALLINEN

Jaaba, jaaba, linjoilla jälleen.

   Reetta voi hyvin, tosin kurkku meinaa olla hiukan karhea ja kiukku liipaisuherkässä, mutta muuten ihan hyvin. Eiliset labrat samaa luokkaa kuin aikaisemmatkin. Eli näillä näppylöin saamme olla kotona, niin kuin on alustavasti suunniteltukin. Nyt Reetalla on opettaja, Verna ja Tessa tuossa vielä pelailevat. Fanny on koulussa ja Pasi sorvin ääressä. Olen ahkeroinut tiskien, pyykkien ja imurin kanssa. Joten aamumme on ihan hyvällä mallilla.

   Olen ollut viimeisen viikon tai kaksi aineissa, olen käyttänyt kauheasti mömmöjä. Minua on piikitetty, huumattu ja olen ollut sekaisin kuin käkikello. Mutta kipu on ollut koko ajan, mömmöistä huolimatta. Olen lusinut, kitunut ja vaikeroinut päivystyksissä ja jatkanut kipuilua ja vaikerointia kaikkialla. Olen joutunut lopettamaan yhden päivän kirjoittajakurssin kesken, olen hyppinyt seinille. Valvonut, ähissyt, liikkunut levottomasti ja vinkunut. Olen maannut akuuttien tapausten kanssa paareilla, kirskunut ja heilunut. Olen selittänyt: "En ole luulotautinen, nuppini on kunnossa, olen ihan oikeasti kipeä. Kyse ei ole lihasjumista, ei rasituksesta, ei pingoittumisesta, olen herkemmin kipeä. Olen kipeä sadasosamillin liikkeistäkin. Olen kipeä yötä, päivää, koko ajan. Olen lääkkeistä huolimatta kipeä, niistä johtuen vielä ennemmän kipeä, olenhan jo melkein narkkari". Eilen viimeinkin pääsin röntgeniin, kun jälleen kipuni kanssa soittelin päivystykseen. Viimeinkin lääkäri kosketti minua, silleen tutkikin. Minulle tehtiin neurologiset testit ja asiaan perehdyttiin perusteellisesti. Sain ehdottamani hermosärkylääkkeet, koska särky ei ole normaaleilla kipulääkkeillä, piikeillä, relaksanteilla ja opiaateilla lähtenyt. Jo ensimmäinen tabletin jälkeen tunsin kivun löysäävän, leijuin lähes kivuttomana. En osaa sanoa olenko niin kuin kokonaan kivuton, mutta se kauhein pinne laukesi. Jälleen koho pomppasi pinnalle ja tunsin olevani läsnä. Lopetin kolmiolääkkeet ja opiaatit kuin seinään, haluan nähdä ja kokea selväpäisenä asioita. Eilen lääkäri myös soitti ja kertoi röntgenin tuloksista, olen siis virallisesti viallinen. Kuvista löytyi jotakin oikoryhtisyyttä ja kulumavikaa, nyt sitten magneettikuviin nopeasti. Eli kumosin jälleen muotittamisen tabun. Minulle on sanottu kipupäivysyksessä: "Ei tuon ikäisellä (tässä yhteydessä nuorella) voi olla mitään kulumavikoja tai pullistumia, joten emme näe tarpeelliseksi kuvata. Varsinkaan niskan alueella näitä ei ole. Ota vain lääkkeesi ja voit olla ihan normaalisti..." Olen niin huojentunut, koska viallisuuteni on todennettu. En siis ole päästäni vialla, niin kuin hulluuntumassa, vaan olen kulunut. Olen kulunut, kulutettu, kulumikas ja kuluva ihminen. Iästäni huolimatta. Olenhan kuitenkin ikäni tehnyt ruummiillista ja raskasta työtä. Liekö esiteini-iässä aloitetut paskanluonnit ja lomitukset kuluttaneet minua. Joten onko päänsärkynikin tätä, ainakin osittain. Vyyhti alkaa aukeamaan, mikä helpottaa suunnattomasti. En siis ole luulotautisesti kipeä, en hae sympatiaa, voivottelua tai en mömmöhakuisesti kipeä. Sillä olen oikeasti viallinen, virallisesti.
Tuuletuksen arvoinen juttu, ihana lääkäri, kun otti tutkiakseen ja kuunteli. Huokaisen. Eihän tämä todellakaan ole tällä selvä, mutta huojentava asia kuitenkin. Seuraukset tiedetään, tärkeää on selvittää syy. Reilu viikko sitten soitin miehellekin jo töihin, että saa ihan luvan kanssa katella uutta eukkoa itselleen, sillä nykyinen on aika ruosteessa. En ole kysellyt, joko on löytynyt...

   Eli miksikö en ole kirjoittanut. Ihan taatusti parempi, etten ole todellakaan kirjoittanut! No, oon vähä ollut pois pelistä. En ole uskaltanut ja kyennyt huuruissani kirjoittamaan, enkä tiedä mitä olisin saanut kirjoitettua. En ole voinut maalata, en istua, en lukea, en nukkua, en autoilla, en askarrella. Olen vain sätkinyt, kippuroinut. Kaikki tekeminen ja tekemättömyys on saattunut, jopa oleminen. En siis todellakaan ole leijunut olemisen suunnattomassa kepeydessä. Mömmöjä olisi pitänyt vetää liki puolet enemmän, ainakin minua niin ohjeistettiin, mutten ole kyennyt. Olen ollut kaameassa kankkusessa ja koomakännissä yhtä aikaa. Olen pelännyt lamaantuvani, törttöileväni, sekoittavani jotain, laiminlyöväni, aiheuttavani jotain tyhmää, mokaavani tai kolaroivani. En tosin ole uskaltanut päiväkausiin autonrattiin, olen jopa Reetan lääkkeistä muilta varmistellut, että varmasti menevät niin kuin pitääkin. En ole voinut itseeni luottaa, kun olen vihellellyt sumussa ja tokkurassa mömmöistä johtuen. En todellakaan käsitä, kuinka jotkut voivat ihan itse haluta tuollaiseen olotilaan. Ainakaan tämän viikon perusteella en halua aineiden käyttäjäksi. Minusta ei ole narkkariksi, en saanut opiaateistakaan sitä leijuvaa tunnetta. Päinvastoin, luulin lamaantuvani ja putoavani kelkasta kokonaan. Haisen myös todella rankasti ja rankalle. Kehittelin itse sellaisen alkukantaisen pintahoidon, saunahieronnan. Oliiviöljyä, merisuolaa, laventelia ja raakaa valkosipulimurskaa. Tästä sekoitettiin hierontaöljy, jota hieroin ja hierotutin hartioista jalkapohjiin. Hyvin imaisi ja lämmitti, kun sitä saunanlöylyissä vetelin. Alkukantaista ja haisee vieläkin. Sehän imaisi kunnolla, varsinkin se valkosipuli. Yhä löylyissä ja hien mukana nousee sellaiset katkut, ettei koirakaan viihdy kaverina lauteilla. Mitä ilmeisemmin haisen myös muutenkin ja koko ajan. En tosin sitäkään itse muualla huomaa, kuin saunassa. Yksi ehdotti raakaa viinaa, toinen aloe veraa. Mutta kunhan nämä hajut saan pois, niin voi taas uutta lisätä. Varmaan moiset konstit tehoaa lihasjumeihin ja rasituksiin, tuskin kulumiin ja muuhun viallisuuteen. Nyt olen oman viallisuuteni paljastanut ja ruotinut, pomppaan muihin aiheisiin.

  "Tykkän mun hiuksista, ne ovat juuri sellaiset kuin halusinkin. Huomasitko äiti, mitä sanoinkaan? Ensimmäinen kerta muuten, kun tykkän niistä oikeasti." Näin totesi ja oivalsi Reetta viikko sitten. Neiti halusi kampaajalle, ensimmäistä kertaa näillä hiuksilla. Vuodessa on tullut valtavasti hiusta, ihan ponskarille saakka. Nyt Reetta halusi selkeämmän polkkatukan. Oikein kampaajalla ja oikein mieleisensä. Kivahan siitä tuli, asiallinen, siisti ja nätti. Parasta on juuri tuo, että Reetta hyväksyy nyt peilikuvansa, näkee siinä paljon tuttua ja entistä. Pari vuotta tässäkin projektissa vierähti. Hiukset ovat suoristuneet ja vaalenneet sitten viime talven. Reetan mielestä ne ovat kauhean karheat, verrattuna entisiin. Kampaajan mielestä ne ovat taas valtavan pehmeät, verrattuna muihin luonnonkihariin hiuksiin. Näköjään aina mihin vertaa. Ja kuka vertaa. Monikaan asia ei siis ole yksiselitteinen, moniin asioihin ei ole olemassa vain yhtä oikeaa selitystä. Onhan tuo huomattu ja huomataan jälleen.

   Nyt alkaa rankaa kivistämään, joten kuuntelen ja uskon sitä heti. Son moro!