KIRKASTA

Onneksi tänään on jo lauantai, eikä tuo hiton kolmastoista ja perjantai. Siis tästähän tulee parempi päivä juuri siistäkin syystä. Sitten viikonloppuisin ei tule noita puheluita, ainakaan ennen ei ole tullut. Saan siis keikkua siitäkin huolettomana, kun eí tarvitse kytätä. Aurinkokin paistaa, siis tuleekohan viimeinkin kesäinen ja kaunis päivä. Onko sellaisia olemassa, sillä ainakin meillä on tuota vettä sadellut yli tarpeen. Nukuin meidän sängyssä Vernan kanssa, Fanny näyttää nukkuvan omassaan, loput olkkarin sohvalla ja lattialla. Ulko-ovet ja ikkunat ovat olleet yön auki, raikas ulkoilma on lipunut sisään. Mökömajassa on ollut suhteellisen kylmä ja valtava ilmankosteus, ettei siellä jatkuvasti ole nukuttu. Toista se oli viime kesänä, lähes joka yö siellä tuhisi joku.
   Illalla Reetta sai kastella lyppireikänsä ja pääsi saunomaan. Nyt oli hyviä hetkiä iskän kanssa. Yhteisiä juttuja, hyvä niin. Yönsäkin nämä ovat vierekkäin tuhisseet. Viime aikoina Reetta on jälleen takertunut minuun, yötä päivää. Jotenkin aika uuvuttavaa, olla jokaisesta liikustaan tilivelvollinen lapselle. Joinakin aamuina kun olen kuntosalille ollut lähdösssä, on Reetta iskenyt kuin kahle jalkaan, en ole saanut lähteä. Toisaalta sitten olenkin käpertynyt takaisin sänkyyn ja ottanut pari tuntia lisäunta nuppiin. Ei sekään paha ole.
   Viime yön olen nukkunut kuin tukki, todella levollisena ja hyvin. Mietinkin, mitenköhän moiseen kykenen. Minulla on vain jotenkin selkeä ja vakaa olo. Niin, voiko se olla moisen eilisen jälkeen. Edellisellä viikolla uneni karkasivat täysin ja kauhulla jo ajattelin, että jos näin jatkuu niin pakko kohta turvautua nukahtamis- tai joihinkin unilääkkeisiin. Uni on tarpeellista, minulle niin tärkeää. Näin myös kevytkenkäisiä unia viime yönä, oikeastaan pitkin viikkoa. Viime viikon unetkin olivat yhtä sairaalaa, paniikkia, kauhuleffan pätkiä, joten en siis todellakaan ollut levännyt. Kuinka ihana on nousta nukutun yön jälkeen ylös. Kaikki on paljon kirkkaampaa, toki sen saa aikaiseksi ihan tuo aito kirkkaus ulkoakin. Katsahdin kalenteriin ja suunnittelin päivän ohjelmia. Onhan noita merkintöjä tällekin päivää, vaikka on lauantai. Hyvä niin. Tekisi mieli katsomaan sitä meidän tulevaa Vieno-kissaakin, kuinka suloinen kissaneiti tänään onkaan. Ihana saada moinen vipperä pyörimään tähän huusholliin. Eilen kävimme mummulla ja papalla. Väinöhän asuu heidän kanssaan. Nyt Unelmakolli oli vallannut parisängyn koko päiväksi. Mummu ei ollut sänkyä voinut kokonaan petata, sillä Väinö nukkui siellä selällään reporankana. Kollilla on siellä kissan päivät. Isä tosin haluaisi Vienon heillekin heti ja justiinsa, onhan se tavallaan iskän 70-vuotislahja... Mutta jospa me kuitenkin ensin sen meille otamme, niin silleen muutamaksi vuodeksi vaikka.
   Olen nauttinut aamukahvini, rapsutellut koirat. Katsonut kuinka ilmavirrat pyörittelevät lattialla olevia koirankarvoja, niitä ne ovat, sillä meille ei perinteisiä villakoiria kasva. Ei ehi, eikös niiden kasvuaika ole useampia päiviä tai viikkoja, meillähän imuroidaan lähes joka ikinen päivä. Tarkkaan siis määrittelin moisetkin pörrijäiset. Tänään ehkä voisi pyykkiterapiaa harrastaa oikeillakin naruilla, sillä saattaa olla poutaa. Olen niin levollinen, jotensakin minulla on seesteisen vahva olo, (vahvuutta on siis muuallakin kuin vyötärön kohdalla). Tällaisilla fiiliksillä on kiva aloittaa päivänsä, siitähän seuraa muillekin kivempi päivä. Sehän on selvä se. Tänään ei purista tiskit, ei pesemättömät vessanpytyt, ei koirankarvat, ei hitaasti heräävät lapsoset, ei karheat varpaat. Tänään moni asia tuntuu vain niin hyvältä, kirkkaalta. Varsinkin kun Reetta-neitikin heräsi leppoisana ylös, kikkarat sekaisin ja silmät sikkurallaan. Reetta kömpi Vernan kainaloon sänkyymme, siellä ne nyt nöpönenät vastakkain tuhisevat, nauravat ja piereskelevät. Meidän muksuilla onkin muuten maailmankaikkeuden suloisimmat nenät ja makeimmat pierut! ;)