JUONIKASTA

Juoni, mikä se on? Juonenkäänne. Juonikas. Juonittelua. Käsikirjoitus? Juoni taipuu moneksi. Onko jo liika juonikasta? Kuka pysyy mukana, kelkassa, kärryillä, kyydissä. Olemmeko pysyneet, missä? Kyydissä, solukuopassa, kärryillä, evakossa, eristyksissä, osastolla, kopissa, sairaalassa, kaupungilla vai missä. Onhan tässä taas muutama juonikas juonenkäänne, viikossa. Mutta olemme yhä kyydissä, nyt jopa kotona ja juonittelua kuunnellen. Eli jos kykenen kotona kuuntelemaan juonittelua, eikös se ole silloin hyvä juonenkäänne juonikkaassa käsikirjoituksessa. On!


   Laskin eilen, että olemme viimeksi asuneet tai paremminkin olleet tai käyneet  kotona 4.-6.9. Eli täällä meistä ei ole ollut suurempia näkyviä hajuhaittoja. Muutama viikko taas vilahtanut juonenkäänteiden juonittelussa. Palaan viikko sitten perjantaihin... Silloin vein labrat ja sain vastauksia kun ne heti pyysin. Oikaisimme ohjelmatoimiston asioissa hiukan, lähdimme kohti Oulua. Matkalla soitin, että olemme jo tulossa trompparitankille, kun puhelua ei kuulunut. Tunnin kuluttua siitä olikin jo tippumassa, neljän luovuttajan tromposyytit. Ehdotin kasvutekijäpiikin aloittamista, koska solukuoppa oli yhä, ja syvä. Kuulemma ei kuulu hoitokaavioon moinen, mutta sitten hoksattiin, ettei tässä olla missään kaaviossa ja sain pistää ensimmäisen piikin. Myös sieniestolääke aloitettiin. Aikataulumme pitivät, tasan kuusi tuntia lähdöstä olimme takaisin mummulassa. Päätimme rentoutua kylmässä saunassa, pyyhkeisiin kietoutuneina saunajuomia maistellen. Cvk:sta johtuen Reetta ei saa harrastaa kuumaa saunaa, siksi me kylmässä. Ehdimme olla takaisin evakko-osoitteessamme noin tunnin, kun nousi kuume. Kotiutusta kesti tunnin toista ja taas takaisin. Laskin, että sen päivän ajoilla olisimme ainakin Turkuun asti päässeet, noin niin kuin ajallisesti ja kilometreinä. Mitäpä sitä joutilaat, ajellaan, kun on tuota joutoaikaa. Päivällä kävimme omalla ja illalla ajelimme taksilla.
   Perjantain päivystäjä aloitti antibiootit, koska moiset ohjeet oli osastolta saatu. Crp hiukan värähti. Mitään ei jäänyt veriviljelyissä haaviin. Kuumekin laski sen siliän tien, joten sain kuulla hiukan juonittelua asian tiimoilta. Kolmas vastaava kuumepiikki, mutta nyt olimme kaukana sairaalasta, joten oli lähdettävä heti, ennakoitava. Reetahan voi hyvin, ei mitään muita oireita, mistään.
   Lauantaina kävimme antibioottien välissä elokuvissa, syömässä ja kaupungilla. Emme siis pahemmin osastolla ole hapanneet. Kahdeksalta, neljältä ja puoliltaöin tiputettiin lääke. Sunnuntaina meinasi katkeruuden karvasmanteli kietoutua ympärillemme, aloimme olla jo suunnattoman vihaisia kaikesta. Jotenkin niin turhaa, kaikki moiset tyhmien kuumepiikkien aiheuttamat juonenkäänteet. En tiedä kumpi meistä ensin vihaiseksi muuttui, mutta hyvin me toisemme tartutimme, komppasimme toisiamme tässäkin. Mutta jaettu viha ja katkeruus on käsittääkseni nopeammin lusittu, kun senkin tekee yhdessä. Meinasin luukuttaa tännekin ison kärryllisen aitoa sontaa, mutta onneksenne jätin sen tekemättä. Katselin asioita todella suppean ja katkeran putken läpi, pelkäsin juuttuvani totaalisesti siihen putkeen ja jääväni sellaiseksi. Samalla ajattelin, tältäkö tuntuu olla koko ajan vihainen, katkera, negatiivinen ja ilkeä ihminen. Hirveän rasittavaa, mutta huomasin suppean putken senkin mahdollistavan ja mielikuvitukseni on lahjakas tuohonkin suuntaan. Samalla olin hyvilläni, että katkeruus, viha ja paskafiilis tuli, kävi, pyöritti ja vaivasi, sillä olemme sittenkin oikeita ja normaalisti käyttäytyviä olentoja. Me emme voi olla koko aikaa syke satasessa ja hyvillä fiiliksillä, sillä tähän juoneemme mahtuu tasan paskatkin olot. Kyllä. Taisin kirjoittaa menneessä aikamuodossa, joo, oli ja meni. Onneksi en ainakaan tajua sen jääneen... Toki muut ihmiset saattavat sen huomata, sillä eihän sitä katkera aina itse huomaa. Ainakin luulen näin. Huomauttakaa, jos se on liian päällekäyvää, viha ja katkeruus meinaan. Antakaa minulle laajempi putki.


   Osasto oli viikonlopun toisella osastolla, siirretään silloin tällöin säästösyistä ja osastoja ns. yhdistetään. Saimme kuitenkin luvan hengailla, kokata, suihkutella, askarrella, puuhailla ja touhottaa omalla osastolla, koska se helpotti monia asioita ja pystyimme elämään itsenäisesti. Ei tarvitse kaikkea etsiä, hakea tai kysyä, ei tarvitse olla avuton. Otimme siis tyhjän osaston haltuumme. Pelasimme keskellä käytävää biljardia, metelöimme niin paljon kuin huvitti, tappelimme tarvittaessa ääneen, monisanaisesti. Miekkailimme biljardimailoilla. Toki mielikuvituksemme tuotti myös ideoita, joita voisi tehdä autiolla osastolla... Onneksemme emme tehneet, olisimme varmasti kärähtäneet. Mielessä kävi, että voisimme hoidella vessakäynnit niin kuin kotona, ovet sepposen selällään ja pöntöltä huudellen. Tyhjät pitkät käytävät, pyörätuolikilpailuja, rullaluistelua tai pyöräilyä. Uusia nopeusennätyksiä ja youtube kamaa voisi nauhoitella. Ajattelimme myös aiheuttaa laajat hälytykset painamalla kaikkien huoneiden hälytyskellot soimaan yhtä aikaa. Tulisiko jo turvamiehet katsomaan. Olimme ja elelimme siellä kuitenkin kurillisen nuhteellisesti.
   Osastojen yhdistämisestä johtuen kuitenkin hoitajat joutuivat ramppaamaan siellä ees ja taas, kun välineet, lääkkeet ja tarvikkeet olivat omalla osastolla. Tuota osastojen yhdistämistäkin kriittisesti sieltä katkeruusputkestani tsiikasin, missä säästöt, onko järkeä, helpottaako vai vaikeuttaako moinen. Kenen etu? Onko kohteet unohdettu, eli hoidettavat lapset ja hoidon mutkattomuus. Mutta tässäkin on lukuisia eri asioita, jotka varmasti muotoutuvat ja hakevat vasta paikkaansa. Osaston on myös toteltava, kun ohjeita annetaan. Jalkautuminen, voisi tehdä hyvää päättäjille monissakin asioissa. Olin putkessani katkeranmakuinen aggressiopoliitikko, mutta en halua sen minua pysyvästi leimaavan. Samalla ajattelin meidän perheemme ja lapsemme saavan hoitoja veroparatiisissa ja olemme köyhinäkin todellisia lottovoittajia, sillä ilman hyvinvointiyhteiskuntaamme emme voisi taistella, jatkaa ja jaksaa olla mukana tässä kaikessa. Siksi en suuremmin lähde haukkumaan, olemaan aivan suunnattoman ehdoton, kun voin asioista niin monelta kantilta peilata.
   Putkestani katselin myös ihmisiä ja katukuvaa. Kuinka paljon Oulussakin on tuonti-ihmisiä, maahanmuuttajia syystä jos toisesta. Onko se hyvä vaiko huono asia, kenen kantilta? Onnikoilla kun ajelimme, niin tsekkasin taas ympärillemme. Julkinen liikenne ei kulkisi ilman tuonti-ihmisiä, eikä kannattaisi tyhjät linjat ajella ilman tuonti-ihmisiä. Lauantaina kun onnikkaan nousimme olimme Reetan kanssa vähemmistöä. Olimme siinä noin kahdessakymmenessä prosentissa valtaväestöä. Loput olivat muualta tulleita, samoin kuski. Minä, Reetta, muutama nuori, yksi herra ja aidolle, vahvalle kotimaiselle pissalle tuoksuva mieshenkilö. Voin vain kuvitella, kauhulla ajatella, mitä kaikkea heidänkin tarinoihinsa kuuluu. Niihin peilaten saattaa jopa oma elämä turvalliselta tuntua. Samalla mietitytti, kuinka nämä uudet tulokkaat voisivat parhaiten sopeutua, oppia maan tavoille ja päästä veronmaksajiksi tähän veroparatiisiimme. Kaupassa samalla katkerana saatoin katsoa, kuinka he sipsejä ja limukkaa ostelivat saamallaan käteisellä. Voisiko ne rahat muuten käyttää, järkevämmin, kuin sipseihin tai limukkaan, vaikka oikeaan ruokaan. Mikä minä olen arvostelemaan, kritisoimaan tai mollaamaan, ostimmehan itsekin limukkaa, tukijaisrahoilla, yhteiskunnan elätit. Monen mielestä kun tämä meidänkin toimeentulomme on veronmaksajilta pois, kun saamme vain olemalla rahaa, säännöllisesti. Kun sitten lauantaina öykkäröintiä alkuillasta keskustassa silmäilimme, alkoi jopa pelottamaan, lähinnä se miten kotimaiset ihmiset käyttäytyivät. Ruokotonta huutelua, sikailua, älinää ja meteliä. Samalla pelotti katukuvan erilaisuus, kuin olisi vieraalla puolella maailmaa, näky ei ole enää ihmisvilinää seuratessa se perinteinen. Samalla mietin, minkähänlaisia kummajaisia me tulemme Saksassa olemaan. Olemmehan mekin silloin vieraalla maaperällä tuonti-ihmisinä.
  
   Palataanpas itse aiheeseen, Reettaan... Äskeinen pätkä oli vain pieni osanen siitä ajatuskuviosta, mitä kävin. En tarkoita ketään loukata tai mollata, asioita voi pyöritellä monilta kanteilta. Minulla kun on aikaa niin sehän pyörii.
   Eli Reettaan... Crp ei noussut kummemmin, kävi reilussa kolmessakympissä ja eilen oli 18. Maanantaina kävin itse turistina kotikaupungissani, lähdin kahdeksalta ja palasin kahteen mennessä. Sovittu palaveri, joka piti istua. Katselin kotikaupunkia pikakelauksella turistivinkkelistä, en edes kotona käynyt kun oli niin kiire takaisin. "Saatanan koppi", tuli raivottarelta puhelu. Oli sillä aikaa eristykseen neiti laitettu, infektion pelossa. Lähinnä Reettaa itseä suojellakseen, kait. Tuota eristystä kesti pari kolme tuntia ja se purettiin, koska meitä ei oikein kuulemma voi koppiinkaan sulkea, kun ei siihenkään ole perusteita. Ei kuumetta, ei röhää, ei eritettä, ei mitään tarttuvaa osoitettu. Olimme taas vapaita kulkemaan, ankarilla rajoituksilla. Tiistaikin oli nakutettu aikataulullisesti täyteen, anestesia, opettaja, selkälääke, antibiootit, trompparitankkaus, tanssikurssi, virkkausta, askartelua, punasolutankkaus... Ulkoilua ja koheltamista täysillä, kellon kanssa kilpaa. Jokaiselle päivälle käveltyjäkin kilometrejä on Reetalle kertynyt hyvin, ulkoilua ja jaksamista. Minusta on tärkeää, että meidän annetaan mennä ja tehdä, eikä alisteta koppiin. Sillä luulen nuppimme pysyvän kasassa paremmin siimaa antamalla kuin liian lyhyeksi siimaa kelaamalla. Ainakin lääkäreiltä tulee hyväksyntä, jopa kiitos, kehut ja kannustus. Eli olemme tietoisesti rikkoneet tiettyjä eristyksiä, mutta tervejärkisestikin ja salaamatta.
   Keskiviikkona sitten tuli taas ylläripylläri. Alkuviikon suunnitelmat oli saada valkosolutuotanto heräämään kasvutekijäpiikeillä, jatkaa antibiootteja perjantaihin ja kotiutus. Juoni oli selkeä. Kunnes juonikas kuumepiikki saavutti Reetan ja piti otteessaan vuorokauden. Mikä syy? Juoni heitti taas häränpyllyä. Kuinka voi kuume tulla antibiooteista huolimatta ja nousta kolmeenkymmeneen yhdeksään. Mitään kuumetta alentavaa ei annettu, sillä Reetta jaksoi hyvin ja olo oli kuulemma tavallinen, mitä nyt nukutti enemmän. Samalla voi seurata kuumeen käytöstä, miten se menee ja kestää, kun ei droppeja anneta. Juoni aiheutti jälleen huolta, eristys napautettiin päälle ja alkoi syyn selvittäminen. Samalla muutettiin hoitosuunnitelmaa, mietittiin lääkkeiden vaihtamista, uusia lääkkeitä, pitkiä koppijaksoja... Sieni-infektio? Keuhkonkuume? Aktivoitunut virus, sytomegalo, entero, adeno... ? Lukuisa kokeita, testejä ja kuvantamisia. Kaikki tähän saakka saadut vastaukset puhdasta, eikä crp:kään noussut. Valkosolut tosin heräsivät, tuplaantuivat vuorokaudessa. Torstaina kuume alkoi itsestään hellittämään ja yöllä oli normaali. Tosin kasvutekijäpiikistä muutama tunti, niin kävi 37.9:ssä. Voiko piikki ja valmiste sen nostattaa, miksei. Hoo moilasena kaikki, moisista juonenkäänteistä. Mikä on seuraava käsikirjoitus ja juoni?
   Perjantaina neiti porskutti edelleen laskeneella crp:llä, normilämpöisenä ja jaksavana. Aamulla viiden aikaan lämpö oli 36 ja risat. Tuuletin unessani, kun sen kuulin. Samalla nukahdin uudelleen ja kävin unissani hoitavan lääkärin kanssa napakat ehdotukset ja keskustelut. Todellisuudessa sain kertoa unessani tekemät suunnitelmat aamukierrolla ja ne menivät läpi. Jihau! Juoni menee nyt näin. Pääsimme kotiin, jatkamme kasvutekijäpiikkien pistämistä. Eilen tankattiin trompparit ja annettiin kaksi kertaa antibioottia. Palaamme ja informoimme mahdollisista muutoksista olotilassa, tottahan toki. Palaamme osastolle maanantaina illansuussa tiistain selkälääkettä varten. Tänään menemme sittenkin siskoni häihin, tiukoilla ehdoilla ja rajoituksilla. Neiti istua näpöttää jo juhlakoltussa, hiukset ranskanletillä. Minulla on paplarit ja pyyhe ympärillä. Kunhan tämän saan valmiiksi vedän nailonit jalkaan ja pitsimekon ylleni. Punaa huuliin ja silmiin pilkettä. Hyvillä mielin ja hyvällä hapella olemme lähdössä. Neiti voi loistavasti ja ei kuulkaas näy olleskaan päälle päin viimeisenkään viikon juonikkaat juonenkäänteet. Nyt alkaa lauman kanssa mekkorumba ja hiusten laitto. Tämä on sitä normaalia elämää, kotoista, elukat pyörii jaloissa, kainalossa, tiskikone laulaa, pyykkejä kuivuu, Pasi pitää hakea töistä ja menoksi. Toivottavasti nyt ei ole mitään juonittelua tai juonenkäänteitä tiedossa, sillä kaikki on balanssissa ja mieli hyvä. Ja kukaan ei juonittele mistään, ihana positiivinen juonenkäänne. Pysyköön moinen fiilis... Tsao!