BILEHILE

Mikäs tässä aamussa, hyvillä mielin ja aamuauringon venytellessä säteitään ikkunasta suoraan sänkyyn. Aamukahvia, omasta kupista. Naputtelua, omalla pöytäkoneella. Aamupissat, omaan pyttyyn. Palvomiset, omilta elukoilta. Koirankarvapalleroiden puhaltelut, omien eläinten ja omissa nurkissa.
   Vieressäni nukkui bilehile-Reetta. Nyt säteet häntäkin kutittelevat. Varpaat heiluu, venyttelee ja silmät siristelee. Yksi kissa jalkopäässä, kaksi koiraa sängyn vieressä. Jaloissa tuntuu eilinen biletys, laumamme viihtyi tanssilattialla. Se on niin hyvää kipua.
   Ensinnäkin, teki mielettömän hyvää päästä häihin. Hääpari oli upea ja juhlat enemmän kuin onnistuneet. Lapsiahan tähän laumaan ja juhlavierasjoukkoon mahtuu paljon, sekin oli otettu hyvin huomioon. Veimme käsidesejä mukanamme ja koko juhlakansa ohjeistettiin niitä käyttämään, mennen tullen ja palatessa. Meidän paikkamme oli perimmäisessä nurkassa ja Reetta ihan nurkimmaisena, jotta ohikulkijoita olisi mahdollisimman vähän. Reetta vältteli nuorimpia bilettäjiä, ei siis kannellut sylissä jne. Buffetissa Reetta ei ottimiin koskenut tai ruuhkaan mennyt, minä annostelin tai sitten joku systereistä.
   Häät alkoivat neljältä ja olimme kotona lähempänä puoltayötä. Illan aikana bändi soitti tanssittavaa, mukana laulettavaa ja biletettävää musiikkia. Minä ja laumani, mukaan lukien myös suuri muu porukka viihtyi tanssilattialla ihan täysillä. Reettakin tanssi yhteensä kolmisen tuntia, bilehileemme biletti. Paljetit kimaltaen ja naama niin naantalina. Solukuopat tai huonokuntoisuus ei tuosta tytöstä näy, ei kuulu, ei tunnu, ei paina askelissa, ei näy koreografioissa. Moni muu ei jaksaisi tuolla tavalla. Oli siis aivan mielettömän hienoa päästä mukaan. Oli siis aivan mielettömän hienoa, että se mahdollistettiin, meille luvattiin. Tällä biletyksellä jaksaa taas pitkään...


   Illan aikana isän ikävä hulvahti lukuisia kertoja. Isämme olisi niin kuulunut olla mukana, bilettämässä, mutta ei ollut enää. Pystyimme kuvittelemaan isän ilmeet, olemuksen, heittäytymisen, tanssiasennot, äänen, vitsit ja jutut. Voimme kuvitella mitkä bileet isällä oli, siellä jossain, kuinka hän sormi sojossa laumaansa ylpeänä esitteli. Biletti mukanamme. Oli myös todella kaunis ja koskettava ele hääparilta, kun he sytyttivät kirkossa kynttilät ennen vihkimistä, heille jotka eivät olleet enää paikalla... Niisk.


   Nyt bilehileemme yrittää kävellä, mutta näyttää olevan tanssijalat hiukan kipeänä. Samanlaisia köpötteleviä puujalakoja koko lauma, eilisestä johtuen. On huvittavaa, kuinka kameleontteja nämä lapsemme ovat. Rippikoulun käyneet olivat heti rivissä, kun oli kimpun heittämisen aika, kuulemma olivat naimaluvan saaneet. Kun kuulutettiin lapsille alkavaa musiikkia, niin samat naimaluvan saaneet olivat sielläkin, kun olivat vielä kuulemma lapsia. Ei sen puoleen kyllä lattialla olimme me, perheen vanhimmat, isotsiskotkin ja naimisissa olevat, sata lasissa mukana lapsenmieleemme vedoten. Taitavat olla meidän jälkeläisiä nuo bilehirmut. Sulhasen sanoin, hän tiesi odottaakin, että meidän suku bilettää... Huolet eivät lamauta, ne eivät puske päälle ja isän ikävää voi pyyhkäistä silmäkulmasta tanssiessakin. Loppuillasta Fanny ja Tessa jopa uskaltautuivat tanssimaan buggia kanssani. Hitsi, kuinka hyvin polkivat menemään ja pitivät askeleet. Hameenhelmat liehuen vedimme ja naama niin virneessä. Minä niin tiedän, että joskus se paritanssikärpänen niitäkin puraisee...


   Kun jonotimme sisälle juhlapaikkaan, takanani ollut, minulle tuntematon vieras ja vanhempi mies alkoi käsidesin käyttöä kritisoimaan. Väheksymään ja moittimaan. Minulla melkein kiehahti, mutta en puuttunut siihen sanallisesti, onneksi. Tosin sivusilmällä katsoin, että sekin setä varmasti kätensä desinfioi. Pian tämä mamma olisi ruutapullon kanssa mennyt juttusille. Hyvin näytti porukka uskovan ja läträävän desien kanssa. Hieno homma. Samalla lotraamisella kenties muitakin pöpökantoja vähennettiin, siis muidenkin vieraiden osalta. Uskon siitä olleen hyötyä monille muillekin, kuin meidän bilehileellemme. Mietin myös tällä viikolla sairaalassa, miten käsihygieniasta huolehdittiin ennen käsidesiä. Hoitaja tuumasi varmaan silloin olleen enemmän infektioita. Hyvä keksintö siis moinen aine. Samaan syssyyn ajattelin myös mainita kuinka osastolla on ollut hiljaisempaa, vähemmän sisällä olevia potilaita. Kuulemma sairastuneiden lasten määrät eivät ole laskeneet, mutta lasten sairaalapäivien määrät ovat vähentyneet. Oikea ja loistava suuntaus. Onko siis infektiot vähentyneet, hoidot muuttuneet, käsidesit auttaneet vai toleranssit kasvaneet.
   Pasi oli keittänyt ison kattilallisen kaveriltaan saamia rapuja. Reetta on niin ravunsyöjä, että. En edes tiedä montako saksiniekkaa Reetta on syönyt, mutta rutina on kuulunut. Ruoka maistuu muutenkin todella hyvin, nyt siitä ei ole huolta. Nyt aamupalapöydästä kuuluu suunnitelmia, naurua ja kikatusta. Paas katsoa mitä tämä aurinkoinen päivä mahdollistaakaan... Kello on nyt hiukan yli kymmenen. Huomenna illasta Ouluun, tiistaina selkälääke. Muuten pitäisi olla kotiviikko tiedossa. Solukuopan ylitys, maksa-arvojen laskun odotus ja yleiskunnon kerääminen. Aikalisä, ajatellen tulevaa blinatumomabia. Toivottavasti juoni pysyy koossa, ilman tyhmiä juonenkäänteitä... Bilehileemme jaksaa joka tapauksessa loistavasti, se on tärkeintä...