RÖNKÄMÖISILLÄÄN

Vieno katselee Tinkan leikkejä rönkämöisillään. Silleen etutassuihinsa varaten ja kaula pitkälle kurkottaen. Tuo sana on aina kuulunut elämääni, lapsuudesta saakka. Rönkämöisillään on leppoista ja keskittynyttä olemista, silleen tiukkaan etukenoon luottaen ja tassuihin turvaten. Siitä asennosta on hyvä katsella, ihmetellä, nojautua. Olen ollut lapsesta lähtien rönkämöisillään ja uteliaan kiinnostunut monista asioista. Samoin lapsemme ovat, he tietävät ja tuntevat tämän ilmaisun.
   En tiedä onko se edes sana, sivistyssanasta puhumattakaan. Varmaankin isämme lanseeraama kuvaus olotilasta ja asennosta. Olen elikoiden kanssa hereillään, muualta kuuluu tasaista tuhinaa. Osa sängyistä näyttää tyhjiltä, tuhisijat ovat Mökömajassa. Mietin mille alan, kuinka päivääni suhtaudun. Eilinen meni penkin alle, omaa olemista ja äitiyttä peilatessa, lähinnä lasten sanojen ja käyttäytymisen kautta. Murkkuhuurut kun heilahtaa, siinä äitiyden kuppi keikahtaa... Sanainen ruoska sivaltaa aika napakasti, pitääkin moinen piirre periytyä. Mutta näin se vain on, omiani ovat. Tavallaan olen joutunut ja mennyt aika rönkämöisilleen asioita miettiessä, itsekseni availlessa. Sillä eihän muut enää halua asiasta keskustella, huudettu, ulvottu ja sanottu, sehän pitää unohtaa-tekniikalla.
   Aamulla oivalsin olevani kuitenkin utelias, haluan nähdä tarkemmin, oivaltaakin tarkkailtuani. Rönkämöisillään on siihen paras asento ja asenne. Eli koen sen positiivisuutta huokuvana asentona ja olotilana, olen siihen tavallaan päässyt, pahimman itsetuntokrampin jälkeen. Eli suunta ja asento on oikea.


   Rönkämöisillään suhtaudumme myös Reetan tilanteeseen, uteliaan rohkeina ja valtavalla mielenkiinnolla. Asento on sellainen, että tässä pysytään ja ollaan hievahtamatta. Rönkämöisillään kun on, ei siitä suuremmin voi horjahtaa, saati kaatua. Siinä on niin tukevasti. Asentoa voi hioa ihan tiukasti mahalleen ja siitä tukeva etukeno käsien varassa, kaula pitkällä. Pysyy ja venyy. Siitä on hyvä seurailla ja jatkaa.
   Reetta on itse valoisuus, herttaisuus ja positiivisuus. Neitiä ei näytä mikään painavan, kuplii mennen tullen palatessa. Höyryää ja touhuaa. Neidin vaistot ovat tarkat, hän lukee ja oivaltaa paljon asioita, sanomattakin. Lähinnä taas jauhan omaa olemistani, luemme toinen toisiamme niin hyvässä kuin pahassa. Eihän tietenkään lapsen kuuluisi äitiään näin selkeästi lukea ja tulkita, mutta muutaman vuoden symbioosi on sen saanut aikaan. Jopa aiheuttanut, neiti kun oivaltaa. Eilen Reetta löysi jälleen oikean vivun, josta minua nykäistä. Pyysi kättäni ja alkoi hieroa. Hitaasti sormi kerrallaan, kolme kertaa jokaista. Kuulemma hermoratahieronnassa opittu asia, jonka nautinnon tietää ja tajuaa. Hän siis halusi moisen minullekin antaa, kun kippuroin itsesäälissäni. Oikea vipu. En minä sillä tavalla maassa ole ollut tai kohtalokkaan herkkä, en todella. Olen ihan yhtä lailla hoitanut siivoukset, asiat, ostokset ja huushollin. Mutta koko lauma oli kuulemassa sen sanaisen ruoskan ilkeyden, jolla minua sivallettiin. Kait sen sattuminen näkyi ja heijastui eiliseenkin. Myös ruoskan heiluttaja antoi minulle eilen karkkipussistaan kookossuklaapalan. Ha, haa katumussuklaa...


   Fanny ja Verna kokkasivat eilen, ikiomalla reseptillä herkulliset ruoka-annokset jokaiselle. Kanafilettä, ohrariisiä, salaattia ja yrttifetakastiketta. Hyvää oli. Eilen piti olla (kuulemma) viikon lämpimin päivä, kuitenkin jäi alle kahdenkympin ja pitkästi. Tämä aamu näyttää ja väreilee lupaavasti. Aurinkoa, tyyntä, pörriäisiä ja kesän tuntua. Kyllä se tästä kesäksi muuttuu, kunhan rönkämöisillään malttaa odottaa ja keskittyä kesän saapumiseen. Koleudesta huolimatta omanepuut, hernepensas, syreenit, angervot, kirsikkapuut ja monet muuta alkukesän kukkijat antavat parasta kukkaloistoaan.
   Ensi viikko on juhannusviikko, mihin se vuosi jälleen humpsahti. Mitä ilmeisemmin pidämme tuttuun tapaan juhannuksena Särkifestarit, onhan se jo hyväksi havaittu perinne. Moni on jo pitkin talvea festareiden perään kysellyt. Paas kattoo, mitä ilmatieteenlaitos lupailee, moniko telttaan pihallemme päätyy. Viime juhannus oli kolea ja märkä, silloin vedimme pienellä porukalla. 2013 juhannuksena kävijöitä oli 28, muistaakseni. 2012, ensimmäisenä festarijuhannuksena meillä pyöri huikeat 33 ihmistä. Homma perustuu hyvään yhteispeliin ja nyyttärimeinikiin. Elämäni helpoimpia juhannuksia moiset. Jokainen kantaa oman kortensa kekoon, jokainen puhaltaa yhteen hiileen ja yhdessä. Ikähaitari on liki vauvasta, liki vaariin.


   Eilen luin, kirjoitin ja kuuntelin musiikkia todella paljon. Rönkämöisillään näiden asioiden kautta oivaltelin asioita, sain perspektiiviä ja näin selvemmin. Itse kullekin tekee ja tekisi varmasti hyvää välillä heittäytyä moiseen asentoon, rönkämöisilleen. Kokeileppas... Heittäydy parivuotiaan tavoin maahan mahallesi, nojaa käsivarsiisi ja havainnoi. Näe ja tutki maailmaa sellaisesta ruohonjuuri ja uteliaisuus perspektiivistä. Miten näet kasvien kasvun, tunnet maaperän, oivallat mittasuhteet, näet taivaan, kohtaat perusasiat ja ruohonjuuritason. Et keskity pelkkään omenapuun kukintaan, kun tajuat rungon vahvuuden ja asennon mistä puu alkaa. Näinhän se on elämäkin, perusteiden ja juurien pitää olla tukevasti ja tarpeeksi ravinteita saaden, jotta kasvu on mahdollinen. Loistavasta kukinnasta puhumattakaan. Kesän mittaan elämässämme on monia asioita, joihin pitäisi jokin ratkaisu ja oivallus keksiä, toimintasuunnitelma. Mutta eiköhän ne sieltä ratkea, kunhan vain malttaa pitää tämä asennon...