Viime viikkoina olemme itse saaneet kohdata yllättävissä tilanteissa Arkienkeleitä, minuakin on itkettänyt. Arkienkeleitä on käynyt postilaatikollamme, ovellamme, arjessamme ja virallisissa asioissa. Olen jotenkin todella otettu näistä inhimillisyyden piirteistä, joiden kohteeksi olemme päätyneet. Toivottavasti pystyn itse olemaan jollekin se pienikin Arkienkeli, sillä kaikki tarvitsemme toisiamme. Nöyrä ja lämmin kiitos kaikille, jotka olette arjessamme enkeleinä mukana. Niin teoin, ajatuksin tai läsnäolollanne.
Mutta lukaiseppa nyt tämä monologi... ja tunne siipien havina. Olkaamme Arkienkeleitä toinen toisillemme.
Mikkohan minä, yksin asuva mies. Elän yksin, mutta en ole
yksinäinen. Taloni on joen rannassa, vanha, mutta kodikas. Lapsuuteni koti,
tässä olen ikäni asunut. Olen jo virallisessa eläkeiässä, joten aikatauluni
määrään itse. Minulla ei ole sen kummempia velvoitteita, mutta olen lähes
jatkuvasti menossa. Se on kivaa. Minulla on paljon ystäviä. On yksinäisiä,
liikuntarajoitteisia, lapsiperheitä, sukulaisia ja vanhuksia. Puuhastelen
jokaisen luona jotain, mikä on ajankohtaista. Samalla saan lukuisia kertoja
viikossa istua vastapalveluksena valmiiseen ruokapöytään ja nauttia ihmisten
seurasta.
Naapurin Kaisa on
jäänyt leskeksi. Mies lähti jatkamaan tuonpuoleisessa. Saa sanoa, että se Leevi
lähti saappaat jalassa. Kotipihallaan ja nukkui ikiuneen omassa sängyssään.
Pahaltahan se tuntuu, mutta Leeville ihanaa. Leevin myötä meni Kaisan
kauppakyyti ja muutkin mihin miestä tarvitaan. Olemme asuneet aina naapureina,
joten mielellänihän minä Kaisaa autan. Jotta Kaisa voisi kuitenkin asua omassa
talossaan. Saa nyt nähdä, kuinka talvet, kun on lämmitykset ja lumenluonnit. On
niillä Kaisalla ja Leevillä lapsiakin, mutta ne asuvat ympäri Suomen ja ovat
omillaan. Kyllä tuo Kaisa on välillä aika yksinäinen. Nappaan pari kertaa
viikossa kauppareissulle kyytiin ja olin minä hakkaamassa halkojakin talven
varalle lastenlasten kanssa. Onneksi Kaisa rohkenee soittaa minulle, kun on
asiaa tai yksinäistä.
Kilometrin päässä
asuu lapsuudenkaverini Väinö. Väinö on ollut pyörätuolissa jo yli kolmekymmentä
vuotta. Silloin aikoinaan ajoi auton katolleen kanavaan ja jäi auton alle.
Olisi siinä voinut henkikin mennä tai hukkua tulvaveteen. Onneksi paikalle
sattui ihmisiä ja saivat Väinön tienpenkalle. Sinne jäi Väinön liikut. Kyllä se
kotona pärjää, kotiavustaja käy suurimmat asiat tekemässä. Ihan se on
tolokussaan, mutta on se välillä aika katkera. Joskus menen sinne polkupyörällä
ja otamme kuppia. Pelaamme samalla korttia ja puhumme. Joskus sinne kokoontuu
isompikin kööri pelaamaan, lapsuuskavereita kaikki. Monta kertaa Väinö on
sanonut, että on se hyvä kun pyörähän pyytämättä. Välillä sitä meinaa ajatukset
kuulemma pyöriä kehää, moni haave jäi toteuttamatta. Olen leppoisa seuramies,
hyvä jos läsnäoloni ja lupsakkuuteni auttavat toista pahimman yli. Monesti kun
ajattelee omaa elämää, niin onhan minulla moni asia hyvin. Ei ole remppaa
kropan kanssa ja minulla on paljon ystäviä.
Joen toisella
puolella vastarannalla asuu leskeksi jäänyt Emma. Emman Eino on kuollut jo
kymmenen vuotta sitten. Meillä on sellainen sanaton viestintä käytössä.
Varsinkin talvella ja pimeällä se toimii valojen avulla. Emma räpsyttää
makuuhuoneensa valoja tai pistää olohuoneessa palamaan himmeän suolalampun.
Silloin kun palaa suolalamppu, ei ole niin kiire, mutta jos räpsyy, paras mennä
heti. Kyllähän me puhelimellakin, mutta tämä on ihan hauskaa näinkin. Tiedän
myös ilmoittaa Emman lapsille kauemmas, jos koodikielessä tulee ongelmia. Jos
vaikka valot palavat epänormaaliin aikaan. Emmalla on diabeteksesta johtuen
tarkat aikataulut. Toki taas tuo diabetes tekee lisähaastetta tuohon yksin
elämiseen. Mutta kuitenkin pärjää. Emman ja Einon poika Jussi asuu samalla
paikkakunnalla. Jussi on ahkera yrittäjä. Jussi kuitenkin on lapsista lähimpänä
ja kantaa päävastuun äitinsä hommista. Jussi on usein sanonut kuinka
kiitollinen ja huoleton hän saa olla, kun minä olen olemassa. Monta mutkaa on
jäänyt tekemättä, kun voin joen yli mennä nopeasti katsomaan. Talvella
hilipasen tuon tuostakin kahville ja seuraksi. Viime vuoden aikana Emma on
kyllä alkanut puhumaan paljon Einon luokse pääsemisestä. Eipä taida enää olla
pitkäaikainen naapuri. Mutta jos vanhainkotiin joutuu, niin kyllä minä
sielläkin käyn katsomassa. Samallahan minä kun muitakin naapureita. Johan
tuolla on Eila, Allu ja Maurikin. Molemmilta miehiltä loppuneet liikut ja
alkaneet olemaan muistamattomia. Eilalla on paha reuma, joten sen liikkuminen
on aina ollut huonoa. Maurin vaimo jaksaa kiitellä, kun pyörähän Maurin luona.
Laitan vieraskirjaan merkinnän käynneistä, eihän se Mauri itse muista. Mutta
kyllä me raataamme joskus tunninkin. Sinne kai minäkin sitten joskus, mutta en
nyt vielä. Käyköhän minua sitten kukaan katsomassa, varmasti käy ainakin
naapurin kossit. Alajuoksulla asuu Kalle, on sillä vaimokin. Kallella on
keuhkoahtauma, mutta se vetää norttia siitä huolimatta. Kalle soittelee pitkiä
puheluita, kun se ei itse pääse liikenteeseen. Otan minä sen välillä
kyytiinkin, kun kirkolle menen. Välillä ajelutan Kallea ympäri metsiä ja käytän
kylässä. Kalle ottaa viinaakin, joten se saattaa soittaa samana päivänä
monesti. Mutta onhan minulla aikaa kuunnella. Välillä juttelen makuultani
sohvalla ja kynsin kissaa samalla. Monen kyläläisen aika on jättänyt, olenkin
ahkera hautajaisissa kävijä. Olen laskenut, että olen ollut kantamassa liki
kahtakymmentä vainajaa. Kaikilla ei ole tarpeeksi sukulaisia, joten silloin ne
pyytää minua. Onhan minulla aikaa olla viimeiselläkin matkalla mukana, jos olen
elonkin aikana rinnalla kulkenut. Mitäpä sitä ei kaverille tekisi?
Tanahuvarressani
asuu lapsiperhe. Viisihenkinen. Vaikka minulla itsellä ei niitä omia lapsia
olekaan, niin tulen toimeen lasten kanssa. Jo silloin kun lapset olivat
pienempiä saatoin mennä niille seuraksi äidin kauppareissun ajaksi. Se kuulemma
joudutti kovasti. Mikäpä siinä, lapset istuivat usein polvella tai tanssivat
kun soitin huuliharppua. Minua ne puhuttelee Mikko-varavaarina. Ihan hauska
nimitys, vaari on kiva sana. On niillä lapsilla omatkin isovanhempansa, mutta
tuntuvat olevan aika kiireisiä. Nyt niiden kossit alkavat olla jo sen verran
isompia, että saattavat juosta minullekin kylään. Niiden äidillä on laaja sydän
ja hän leipoo monta kertaa sämpylää ja nisua minullekin. Viime viikolla sain
uunituoretta rieskaa. Ne nyt meni melkein parempiin suihin, kun nämä kossit
halusivat syödä niitä kanssani. Lämmin leipä ja päälle aitoa voita. Samalla
kertoilen niille aina omasta lapsuudestani ja siitä miten asiat olivat ennen
vanhaan. Meillä on lämmin suhde ja puuhaan mielelläni heidän kanssaan. Näen
myös kuinka paljon se merkitsee perheen vanhemmille. On kiva olla varavaari.
On minulla muutama
hehtaari omaa metsääkin. Polettilassa, kanavan kahden puolen. Viihdyn siellä ja
nautin risusavotasta ja muista metsätöistä. Omat rangat olen jo ajanut ja
pilkkominenkin on hyvällä mallilla. Niillä lämmittelen huusholliani kolmekin
vuotta. Rante on oma valtakuntani. Siellä puuhaan pitkiäkin aikoja ja saan
paljon näkyvää aikaiseksi. Minulla on liiterit ojennuksessa ja suorat pinot.
Tykkään niitä katsella ja aistia raadannan tulokset. Olisihan minulla
konepelejäkin niihin hommiin, mutta tykkään tehdä ruumiillista työtä. Varmaan
siitä syystä yleiskuntokin on pysynyt kohtuullisena. Samoin lumityöt, voisihan
ne traktorillakin, mutta minä teen nekin usein lumikolalla. Toki käyn
naapureiden pihoja ihan traktorillakin aukaisemassa, sillä muutenhan Kaisa tai
Emma ei pääsisi liiterille asti. Kunnallinen homma aukaisee vain päätiet, ei se
viimeistele ja pihan perälle aukaise. Tänä syksynä päätin laistaa vähän noista
metsätöistä, kun ne eivät ihan pakollisia olleet. Metsässä oli pari
tuulenkaatoa ja harventamista. Otin naapurin isännän mukaan ja viisasin puut,
jotka voi kerätä. Naapurin isäntä on tällä hetkellä työttömänä ja sillä on
joutilasta aikaa. Onhan se myös iso rahallinen asia, kun saa ilmaiseksi puolen
talven polttopuut. Mutta minusta se oli sopiva kädenojennus heidän
tarpeisiinsa. Niillä on pian rippikouluikäinen vanhin poika, sekin aikoi
metsätöihin kaveriksi. Kyllä minä ne voin omalla traktorillani sieltä niille
rantteelle ajaa, kunhan itse tekevät savotan. Nyt ne näkyvät useita kertoja
viikossa suuntaavan Polettilaa kohti.
Ajelen usein
traktorilla pitkin kyläteitä. Eilenkin oli aika pöpperöinen keli. Lunta tuli
sivuviistoon ja paljon. Meidän kylällä on kylätie, jossa on paljon mutkia. On
yksi loiva mutka, joka yllättää joka ainoa talvi tuntemattomat tielläliikkujat.
Eilenkin siinä samassa kohdassa oli auto ojassa. Joku rouva se oli,
hermostuneena kömpi autosta ja kahlasi tielle. Alkoi naputtelemaan vapisevin
käsi puhelintaan, kun ajoin kohdalle. Kysyin siltä tarviiko se apua ja saanko
nykäistä. Nyökytti se ja oli hiukan ihmeissään. Traktorissa on aina hinausköysi
mukana. Kiinnitin sen auton vetokoukkuun ja vedin auton takaisin tielle. Ei se
auto ollut loukkaantunut, pahimman kolauksen oli varmaan saanut sen rouvan
itsetunto. Se rouva kuului olevan kiireinen lääke-edustaja, joten mutkat eivät
sopineet suunnitelmiin. Niin se lähti vauhdilla jatkamaan matkaansa. Eipä edes
kiittänyt, oli varmaan shokissa tai muuten järkyttynyt. Sellaisella vauhdilla
se lähti, jotta ajattelin kohta taas hinausköyttä tarvittavan. Näytti olevan
melkoinen voimanpesä sen auto, sitten jos on painava kaasujalka, niin varmasti
lähtee käsistä.
Hain justiin
tienvarresta postin vanhan kollikissan Monnin kanssa. Iso pino
ilmaisjakelulehtiä ja muutaman muukin. Kävellessä niitä lueskelin. Tanahualle
jäi polku tuoreeseen lumeen, minun ja kollin jäljet rinnakkain, kun reissuni
tein. Mietin luonnon kauneutta ja tunsin olevani ihan tyytyväinen elämääni.
Sisälle päästyäni keitin päiväkahvit. Minulla oli taas tuoretta nisua, kun
naapurin kossit toivat korvapuusteja. Hymyilin kun nisuja tuoksuttelin. Tuoreen
nisun tuoksu on ollut aivan sama jo entisaikoinakin. Siinä nokka pussinsuulla
vilahti mieleen oma äiti, kun se lauantaisin leipoi nisua ja ruisleipää. Siitä
on jo aikaa. Avasin lehden ja aloin sitä
lukemaan. Samalla hörpin kahvia ja rapsuttelin Monnia. Rivi-ilmoituksissa näin
semmoisen laatikkomaisen ilmoituksen. Jotenkin se vaati itsensä lukemaan. Kun
sen luin tunsin valtavan lämmön sisälläni läikähtävän. Jopa kyynel vierähti
silmäkulmasta. Se oli minulle, itseni siitä tunnistin. ”ARKIENKELILLE! Lämmin kiitos
sinulle, joka eilen tielleni satuit. Pyyteettä ja hymyillen vedit minut ojasta,
jotta pääsin jatkamaan kiireistä elämääni. En edes tajunnut kiittää. Siinä
muutaman kilometrin päässä tajusin sydämesi hyvyyden ja ajoin pysäkille
itkemään. Tajusin elämän arvojen tärkeyden ja mietin omaa elämääni. Sinä olet
yksi parhaimmista, jonka olen saanut kohdata. Kunpa voisimme itse kukin laittaa
hyvän kiertämään. Lämmin kiitos sinulle Arkienkeli, joka tielleni lennähdit. Sydämellisesti
Leena.”
Kyllä se kostui silmäkulma täälläkin sinun monologia lukiessa. Lämmin kiitos Sinulle ja lämmintä, tunnelmallista Joulunaikaa perheellesi !!
VastaaPoistaT. Sirpa, Kangasniemeltä
Ihana monologi - kaunis. Arkienkeleitä, onko heitä.. Niitä onneksi on vielä olemassa. Ja toivottovasti itsekin osaa ja saa olla välillä jonkun Arkienkeli, huolehtia, tuottaa hyvää mieltä, auttaa. Kyllä kyynel vierähti, ja on vierähtänyt täällä ihan hiljattain niitä Arkienkeleitä ajatellessa, kun on pikku likan kanssa kääritty paketteja niille Arkienkeleillemme.. Paketteja kääriessä mietin viime joulunalusen aikaa.. Niin monta Arkienkeliä meillä on, auttoivat ja kannustivat meitä, kantoivat pahimpien aikojen yli. Mielessäni soi paketteja kääriessä "kuului laulu enkelten".. Kirjoitin tuon lauseen myös muutamaan korttiin..
VastaaPoistaTiina tuolla aiemmissa viesteissä kirjoitteli joulusta ja sen ympärillä olevasta "tohotuksesta" jne.. Paljon siitä stressiäkin vedetään, mutta kyllä Joulu on ihanaa aikaa.. Nyt kun se on taas mahdollista ollut, niin valmistelut, leipien leipomiset, laatikoiden teko, ne siivouksetkin (Joulun puhdas koti koristeineen on minusta ihana) - ovat mukavaa puuhaa. Välillä yksin ja välillä porukalla tehden. Meillä ainakin nämä perinteitä, joka tuottaa hyvää mieltä. Antamisen ilo kuuluu myös meidän Jouluun, eikä sen silti tarvitse olla hysteriaa. Antamisen iloa joulupukkimyytistä huolimatta nyt yritän myös pikku likalle opettaa, kun jotain pientä kaunista tai kivaa tai itse leivottua lähimmäisille hyvän Joulun toivotuksin annetaan.
Ja Tiina kun on pääsääntöisesti tuollainen energiapakkaus, niin oikein nauratti lukea, kun "vähätteli" joulunalushössötystään. Oli jo reilu viikko sitten tehnyt enemmän jouluun liittyvää perheensä kanssa kun keskivertoperhe elämänsä aikana. Rouva on vaan niin tehokas, ettei edes itse sitä huomaa ;)
Rauhallista ja lämmintä Joulun Aikaa koko teidän perheelle!
Memmu & Co
Joulutervehdyksemme:
http://www.brunontyton.com/ajankohtaista.php
Olittepas nopeita Sirpa ja Memmu, justiinhan postaukseni laukaisin!Kiitos kommenteista!
PoistaAi, niinkö Memmu päättelit, että olen joulua jo tehnyt....Enpä ollut itse ajatellutkaan, että olisin saanut jotain aikaan. Kait mää sitten olen huomaamattani;) Sovitaan sitten niin...
Nyt lähdemme ostamaan toppatakkia, kun palelee ja lapset ovat venyneet...
Terkkuja!
Tiina
Mä aloitin lukemaan sitä, mutta oli pakko keskeyttää kun en nähnyt enää kuvaruutua. Olen kaikenlisäksi töissä ja ympärilläni häärää ihmisiä muuttopuuhissa. Nyt on ihan pakko vaan printata tämä juttu, ja lukea kotona loppuun. Tai mennä vaikka vessaan salaa lukemaan.
VastaaPoistaKiitän jo etukäteen :)
Voi niiskis ja niiskis... Kylläpä oot taas osannut tunteita vetoavasti kirjoittaa.
VastaaPoistaMemmun kans samoilla linjoilla. Olit höyrynnyt joulua jo kovasti, vaikka muuta yritit väittää.
T. Satu
Heippa Tiina,
VastaaPoistaen saanut postia lähtemään... Täytyy yrittää uudestaan... Kotiraati tiesi oikein, D:n ja J:n äitihän minä olen :)
Ihanaa joulunaikaa teille kaikille!!
Johanna
Arkienkeleitä... Onneksi niitä vielä nykyäänkin lentelee. Kiitos sinulle ihanasta kirjoituksesta. Ei järin pystynyt kunnolla lukemaan kun verkkokalvon edessä oli samea kerros jotain ylimääräistä. Levollista joulun odotusta ja uskon toisten kirjoituksia että taitaa teillä jo jouluvalmistelut olla pulkassa kaikkine tohinoineen ;-)
VastaaPoistaEija
tehdään maailmasta kauniimpi paikka elää <3 - elina
VastaaPoistaHai JohannA!
VastaaPoistaOnhan sinulla oikea osoite tiina.piippo@kotinet.com?
On se jännää toisaalta, ettei minulla ollut etunimestäsi mitään hajua...
Jotenkin näissä savotoissa pyöritään niin napakasti lastemme kautta, jolloin oma identiteetti katoaa, olemme vuosikausia nimettömiä lastemme äitejä ja isiä...
Tiina