VILKKAAN
VILI-VILLAKOIRAN VIIKKOVILLI
Vili, villakoira, jonka väri ja koko vaihtelee viikoittain
lattianrajan pölypalleroiden mukaan.
Kauno, vanha ja arvokas kumeaääninen kaappikello, joka on
pultattu ryhdikkäästi seinään.
Irmeli, entinen tehokas keskuspölynimuri, jonka letku on
rapistumisen myötä pikkuhiljaa lyhentynyt.
- Älä juokse pakoon, asetu jo paikoillesi!, komentaa Irmeli
vilkasta Viliä.
- Enkä, kiljuu Vili ja hyrrää pakoon sen minkä ehtii.
- Asetu!, huutaa Irmeli yhä vaativammin ja suhaa huristen lähemmäksi
letkuunsa kompastellen.
- Tule tänne ja äkkiä, kuuluu Kaunon kumea kutsu, kun hän
raottaa alinta mäntyistä oveaan saranat vingahtaen.
Vili sujahtaa
ovesta ja pelastuu jälleen kerran täpärästi Irmelin imusta.
- Kiitos Kauno,
jälleen kerran, huohottaa hengästyneenä Vili kappikellon pohjalla.
Kaappikellon
alakaapissa säilytetään teräviä työkaluja, naskalia, meisseleitä ja
paperiveitsiä. Vili on näillä seikkailuillaan oppinut jo niitä varomaan. Tosin
välillä saattaa osa pölypallerosta niihin leikkautua tai kiinni tarttua. Mutta
aina sentään jää jonkinlainen villakoiran esiaste jäljelle, jonka Vili valmiiksi
viikossa pyörittelee. Näillä viikoittain toistuvilla kilpajuoksuilla Irmelin
kanssa aina osa pallerosta Irmelin imuun päätyy, mutta aihio sentään jää. Vili
on jo kolmen vuoden ikäinen, mikä on villakoiralle melkoinen saavutus. Asiaan
vaikuttaa varmasti Irmelin ikääntyminen. Se ei ole enää läheskään yhtä ketterä
kuin kolme vuotta sitten. Kompastelee letkuunsakin, siihen mitä letkua on
jäljellä. Irmelin letku vanhenee ja rapistuu pikkuhiljaa. Sitä on lyhennetty
rapistumisen myöstä aina pätkä kerrallaan. Näin ollen sen riittävyys talon
kauimmaisiin sopukoihin on estynyt ja se on säästänyt Vilin hengen lukusia
kertoja.
- Vielä minä sinut nappaan, senkin viikari, ihan varmasti
odotahan vaan, uhoaa vahvalla itsetunnolla varustettu Irmeli. Entinen
huippukeskuspölynimuri, enää pelkkä keskuspölynimuri, sillä ikä on tehnyt
tehtävänsä.
- Minä sinut vielä yllätän…, kuuluu tupina kun Irmeli Kaunoa
kolisuttaa imiessään kellon alustaa ja sivuja puhtaaksi. Siinä saa Kaunokin tuntea
osansa, kun suojelee viikaria.
- Vai nappaat ja yllätät, hihittää Vili kaappikellosta. Ei
Vilikään enää isoon ääneen uskalla uhota, sillä läheltä piti tilanteita on
ollut useinkin.
- Mitäs olisi tänäänkin tapahtunut, jos en olisi oveani
avannut? Sinun pitää olla Vili valppaampi, aina silmät selässäkin, etkö tajua.
Kuinka monta kertaa joulunpyhienkin aikaan ja suursiivouksissa et osannut
Irmeliä odottaa. Ei aina kaikki mene sinun aikataulujesi ja suunnitelmiesi
mukaan, valpastu poika. Toruu ja selittää Kauno Vilille. Kauno on selittänyt
yhä uudelleen ja toivoo Vilin ottavan joskus vielä opikseen.
- Nii’in, myöntelee Vili. Vilin äänestä kuuluu jopa ajatuksen
syvempi oivallus, ymmärrys, nöyryys ja kiitollisuus, kun hän ottaa Kaunon
puheista opikseen. Mutta Vili ei vain tahdo muistaa. Vili on ikuinen viikari ja
keksii jatkuvasti uusia leikkejä, jolloin unohtaa elämän vakavammat puolet.
Toki lapsenmieli on tärkeä säilyttää, mutta itsekin pitää ottaa vastuuta
asioistaan. Onhan Vilillä jo ikääkin, villakoiraksi todella paljon.
- Mitäs jos on taas viikko, ettei isäntä muista koneistoani
vetää. Silloinhan olen hiljaa ja liikkumatta, tiukasti seinään pultattuna, en
edes oveani saa avattua. Et sinä aina voi minun apuuni luottaa ja odottaa
pelastavan sinut pälkähästä. Poika sinun kuuluu valpastua. Niin monta liian
luottavaista villakoiraa on saanut lähteä muille maille. Muistelee Kauno pitkän
ajan takaa, sillä se on seurannut elämää jo usean sukupolven ajan. Kauno tietää
eri aikojen uhat, ongelmat ja tehokeinot. Aina tulee jotain uutta. Nyt Kauno
enteilee myös Irmelin imuroinnin loppua. Ajat muuttuu imuririntamillakin,
kehitys etenee ja varaosien saanti vähenee.
Vili on vielä hetken
Kaunon suojissa, sillä Irmelin ääni kantautuu vielä jonkin aikaa. Vili on
tavallaan helpottunutkin, nyt se on taas tehty tämän viikon viikkosiivous.
- Olipahan taas villi viikkosiivous, hihkaisee Vili
poistuessaan Kaunon alakaapista. Saman tien Vili alkaa kieriä pitkin nurkkia ja
sohvan alusia. Heittää kuperkeikkaa, kerää yksittäisiä koirankarvoja, hiuksia,
kissankarvoja, langanpätkiä ja pölyhiukkasia ympärilleen. Nyt hän uskaltaa taas
mennä aivan päättömästi ympäri huushollia, sillä Irmeli kuuluu huokailevan
siivouskaapissa. Irmelin letku on tiukalle kerälle keritty, siivouskaapin
koukkuun nostettu, suulakekin irrotetaan siivouksien välillä. Vili on sinne
kurkannut ja nähnyt Irmelin toisen todellisuuden. Vilistä on tavallaan
jännittävän pelottavaakin huomata Irmelin toinen puoli, silloin kun Irmeli ei
ole tehokas, niin hän vain on rullattuna useitakin päiviä.
- Irmeliiiii, kiitos taas tästä päivästä ja kivasta
viikkovillistä, huikkaa Vili siivouskaapin ovenraosta Irmelille.
Irmeli iskee
silmää, hän tuntee tämän leikin. Vili on monta kertaa ajatellut, että onkohan
Irmeli sittenkään ihan tosissaan, sillä heistä on tullut vuosien aikana ihan
kavereita. Viikkovillistä ja hurjankin näköisestä takaa-ajosta huolimatta
Irmeli pitää hänestä. Mutta valpas pitää olla jatkossakin, sen tajuaa Vili
pikku hiljaa itsekin. Onhan hänellä kaksi hyvää ystävää ja kokenutta
kouluttajaa, Kauno ja Irmeli. Vili kierii siivouskaapin alahyllylle, Irmelin
lämpimien letkujen suojiin lepäämään. Pian kuuluu hiljaista tuhinaa kaapista.
Kauno lyö neljä kertaa kumeasti ja mäntykoppa upeasti kaikuen, huusholliin on
jälleen laskeutunut puhtaus ja viikkorauha.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti