RIESA JA RAKKAUS

RIESA JA RAKKAUS

Riesa syntyi ei toivottuna, yllättäen. Riesa taisteli elämästään ensimmäisistä sekunneista lähtien. Riesan syntyminen ei ollut helppo, hän oli pitkään täynnä limaa ja hengittämättä. Emo uskoi kuitenkin Riesan selviytymiseen ja nuoli ja nuoli. Lopulta tiukka limapussi irtosi ja pentu sai ilmaa keuhkoihinsa. Emällä kiilui liikutus silmissään, kun hän näki pentunsa ensimmäisen syvän henkäyksen. Pentu sai ilmaa ja hengitti. Samalla pennun hennot raajat heiluivat ja olemus heräsi eloon. Riesa syntyi perheen tyttären sänkyyn, päiväpeiton mutkaan. Synnytys käynnistyi nopeasti, eikä kukaan tiennyt emon odottavan pentua. Riesa oli emon ainokainen. Ensimmäinen. Emo tiesi odotusajastaan ja osasi laskelmoida, mutta ei kyennyt siitä ihmisille ilmoittamaan. Riesa muisti keväisen juoksuaikansa ja kohtaamisen komean kulkukollin kanssa kevätyönä pellon pientareella. Se oli nuorta lempeä se, josta Riesa oli muisto.

Tytär kiljui herätessään, kun tajusi vieressään olevan likaisen sängynpeitteen. Samalla tytär kiljui riemustakin, kun tajusi vieressään olevan suloisen kissanpennun ja hämmentyneenä kehräävän emon. Tytön vanhemmat tulivat katsomaan ja löydöstä syntyi kiihkeä keskustelu. Perheen äiti sanoi riesan tulleen taloon, sillä yhdessäkin kissassa oli kuulemma tarpeeksi kestettävää. Äiti ja isä kävivät kiihkeän sananvaihdon moisesta yllätyksestä, uudesta riesasta. Miten riesasta päästään eroon ja kenen syy. Äiti riuhtoi likaisen päiväpeitteen sängystä ja tunki sen kiivaasti pyykkikoneeseen. Isä pyöri hermona ja sanattomana, osaamatta tehdä mitään. Miehenä hän tiesi, että moinen asia oli hänen riesansa, hänen täytyisi keksiä ratkaisu. Eli toisin sanoen hänen täytyisi päästä moisesta riesasta eroon, hävittää pentu. Toiselle kissalle ei ollut tilaa, ei käyttöä, ei tarvetta. Se tästä nyt vielä puuttui, muutenkin haasteita.

Tytär otti pienen käärön käteensä. Samalla hän suukotteli pientä, kutsuen sitä ihanaksi ja hellitellen. Samalla tyttö sanoi kauniilla äänellä ”Pieni ihana Riesa”. Siitä hetkestä pennun nimi oli Riesa. Tytär kosketti sormellaan hennon vaaleanpunaisia varpaita, joissa näkyi pienet valkoiset kynnenalut. Pennun silmät olivat kiinni, tytär tiesi, että vastasyntyneellä kissalla silmät ovatkin vielä ummessa. Pieni nenä oli myös vaaleanpunainen. Pentu oli valkoinen kauttaaltaan, mutta selässä ja päässä oli punaisia ja ruskeanmustankirjavia laikkuja. Riesa oli kaunis pentu. Emä katsoi liikuttuneena tyttären hellyyttä Riesaa kohtaan. Tytär ymmärsi emonkin tunteita ja puhui ne sanoiksi. Tytär kaivoi sänkynsä alta kenkälaatikon, otti sieltä tavarat pois ja teki siitä kissoille petin. Emo kehräsi onnellisena ja käpertyi pentunsa kanssa laatikon turvaan. Se oli kissaperheen oma pesä ja turvapaikka.

Illalla isä saapui töistä, levottomana ja kiivaana. Hän tuli suoraan tyttären huoneeseen vauhdilla ja kysyi: ”Missä se kissanrumilus ja riesa on? Siitä täytyy päästä eroon, justiinsa ja nyt…” Hän oli työkavereiltaan saanut ohjeita pennun hävittämiseen, se kuului tämän illan suunnitelmiin. Oli pakko tehdä. Tytär tajusi isänsä aikeet ja purskahti itkuun. Samalla tyttö suojasi kissaperhettä omalla vartalollaan, laskeutuen kissojen laatikon ylle ja painaen laatikon itseään vasten. Tytär itki kohtalokkaasti ja vavisten. Emo tunsi myös avutonta pelkoa ja kauhua asiasta. Mitä hänen kuuluisi tehdä, sillä pentu oli hänelle rakas. Isä herkistyi tytärtään katsoessaan ja antoi armonaikaa aamuun, sitten oli tehtävä mitä oli tehtävä. Isä ei halunnut katsoa, ei silittää pentua.

Emolla oli suunnaton hätä ja pelko tulevasta. Miten hänen kuuluu toimia pentunsa parhaaksi? Emo otti pennun niskasta hellästi kiinni ja nosti pennun laatikosta. Emon nisissä tykytti, sillä maidontuotanto oli herahtanut käyntiin. Riesa oli innokas imemään ja se lujitti emon ja pennun suhdetta entisestään. Emo oli tyytyväinen ja kehräsi pennun imiessä. Pentu vikisi ja luttuutti innoissaan, kun löysi silmättömänä nisälle. Emo ihmetteli pentunsa taitavuutta ja viisautta. Emo roikotti pentua suussaan ja kiersi huoneen seinustalla. Emo kantoi pennun vaatekaappiin, alimmalle hyllylle villapaitojen sekaan. Hetken aikaa pentu nukkui ja imi siellä, mutta emo oli yhä levoton. Emo halusi pelastaa pentunsa. Emo mietti kuumeisesti ratkaisua. Emo ei uskaltanut nukahtaa, ei nauttia olostaan, eikä rentoutua hetkeksikään. Emolla heilui viikset ja korvat taukoamatta. He olivat piilossa, mutta löydettävissä. Emo tajusi tuuletusikkunan olevan raollaan ja päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen. Emo nappasi unisen pentunsa suuhunsa ja loikkasi ikkunasta ulos. Ainoa keino oli paeta.

 

 

Kuori ratisee pieni palanen kerrallaan parin sitkeän päivän ajan. Lämpökaapissa ja eläinhoitolan tarkkaan varjellussa hautomossa. Pikku hiljaa kuoren sisältä ilmestyy kankeita raajoja ja tummaa väriä. Kuoren sisältä putkahtaa tumma kuppi, joka jää keikkumaan lähes selälleen. Se on tuleva kova panssari ja kilpikonnan kuori. Raaja kerrallaan kuoresta työntyy esiin jalat ja lopulta arastellen pää. Pää keikkuu kuin vieterin nokassa, hiukan hämillään. Kilpikonna on hämmentynyt. Kilpikonna muistaa munankuoren lämmön, ahtauden ja tiukkuuden. Selkeitä muistikuvia on viimeisestä kahdesta viikosta, kun tajunta tuli mukaan kasvun loppumetreille. Kun alkoi munakuori käydä ahtaaksi ja heräsi halu pyrkiä maailmaan. Kilpikonna kuulee olleensa hautomossa yli kuusikymmentä vuorokautta. Se ei ymmärrä aikamääreistä mitään, mutta yrittää saada jonkinlaisen käsityksen aiheesta. Hautomossa on lämmin ja kostea olla. Kilpikonna raottaa silmiään, sillä valo häikäisee. Vieressä on samanlainen muna, josta hän itse juuri putkahti maailmaan. Sitäkin munaa odotetaan kuoriutuvaksi, mutta vielä ei näy mitään railoja missään.

Kilpikonna pääsee omaan lämpimään terraarioonsa, jossa on turvetta ja hiekkaa, sekä kosteutta ja lämpöä. Kuulemma optimistiset olosuhteet kasvulle. Sitä punnitaan säännöllisesti ja se näkee lasin takana usein ihmissilmiä ja kuulee puhetta. Samalla se kokee, että jotakin puuttuu. Se tajuaa kaipaavansa viereistä munaa. Monen pimeän yön ja valoisan päivän jälkeen se tajuaa, ettei toinen muna kuoriutunut koskaan. Kilpikonnan sisar ei jaksanut kaivautua kuoresta ja kuoli sen sisälle. Ihmiset puhuvat aiheesta paljon ja ihmettelevät hänen onnistumistaan. Hän on kuulemma rakkausmunasta syntynyt, rakkauden hedelmä. Ihmiset alkavat kutsua häntä Rakkaudeksi.

Rakkaus ei tiedä mitä hänen saamansa nimi tarkoittaa. Onko se hyvä vai huono sana, asia. Rakkaus kasvaa ja kehittyy, kaikkea seurataan huolella. Kirjataan ylös ja hämmästellään. Välillä Rakkautta pelottaa. Se vetäytyy kilpensä suojaan ja haluaa paeta. Siitä tuntuu yhä, että toinen puolisko puutuu. Rakkaus on yksinäinen, ajoittain onnetonkin. Rakkaus kasvaa erakkona, ilman lajikumppania. Onneksi on kuori, joka on oma turvapaikka. Rakkaus on usein kuorensa sisällä, piilossa. Rakkautta tutkitaan ja ääneen ihmetellään kilpikonnan vaisuutta. Sitä miksi se on niin usein kuorensa sisällä. Rakkautta pelottaa. Välillä kuoren sisältä, kilven raosta tihkuu nestettä. Rakkaus itkee yksinäisyyttä.

Rakkaus kehittyy ja vahvistuu, kasvaa myyntikokoiseksi kilpikonnaksi. Nyt terraario siirretään keskemmälle liikettä, enemmän näytille. Nyt oma elinympäristö hieman häiriintyy ja yhä enemmän äänekkäitä ihmisiä käy lasin takana. Rakkaus on hämillään, haluaisi paeta. Rakkaus menee usein kilpensä sisään. Mutta raajatkin puutuvat ja nälkä ajaa kilven sisältä ulospäin. Välillä lapset heiluttavat terraariota tai iskevät siihen lapasillaan. Rakkaus säpsähtelee ja säikkyy usein. Monta kertaa se joutuu keskeyttämään toimensa ja pakenemaan kilpensä suojiin. Rakkauden liikkeet ovat hitaita, kilpikonnalle tyypillisiä, mutta paniikki on nopeaa. On kauhea tunne olla paniikissa ja haluta paeta, mutta raajat liikkuu kuin hidastettuina. Usein Rakkaus huutaa mielessään huomiota, ymmärrystä ja vastakaikua. Rakkaus on niin yksinäinen ja onneton.

 


 

Riesa saa silmänsä auki ja maailmassa tulee monet uudet aistit mukaan. Tähän saakka se on lähinnä maistanut ja tuntenut. Nyt kuulokin kehittyy ja silmien myötä maailman voi nähdä. Ikää Riesalla on reilun viikon verran ja he asuvat emonsa kanssa kivikasassa, syvällä sen sisällä. Pimeässä ja piilossa. Emo karkasi vastasyntyneen kanssa ikkunasta ja sai näin pitää pentunsa elossa. Se kantoi Riesaa pitkän matkaa suussaan, välillä levähtäen ja taas jatkaen. Pakomatka piti tehdä ojien pohjalla ja pientareilla, peltojen poikki oikoen ja sopivaa paikkaa miettien. Emo oli öisillä retkillään löytänyt kiviröykkiön ja samoilla seuduilla tavannut myös sen kulkukollin. Riesan isän. Joten oli helppoa päätyä niille seuduille ja aloittaa uusi elämä siellä. Pakko. Onneksi oli lämmin alkukesä, niin emo voisi opettaa pennulleen saalistamisen ja luonnossa selviytymisen taidot.

Riesa oli välillä emolleenkin todellinen riesa, vilkas ja kiusanhenkinen. Välillä emo oli huolissaan Riesan uhkarohkeudesta ja sinisilmäisyydestä. Se katseli maailmaa vielä niin ruusunpunaisten lasien läpi, ettei tajunnut maailman pahuutta ja oman elämänsä uhkia. Samalla emo oli todella ylpeä pentunsa leikkisyydestä ja aitoudesta, se kaipasi omaakin pentuaikaansa ja elämän kepeyttä. Ennen Riesan syntymää se sai elää hellittynä, rakastettuna ja turvallisesti. Se ei voinut kuvitella, että pienen kissanpennun syntymä voisi kirvoittaa ihmisissä sellaisen vihan ja tappamisen tarpeen. Luottamus ihmisiin romutettiin sillä hetkellä ja emo tunsi pakahtuvansa välillä. Emolla oli nyt vastuu omasta lapsestaan ja se yritti kasvattaa pennustaan selviytyjää. Riesa oli pörröinen, tuuhea. Kulkukollikin oli ollut pitkäkarvainen, upea maatiaiskissa. Sen suvussa oli kuulemma norjalaista metsäkissaakin. Kulkukolli sanoi olevansa oman onnensa seppä, kiertolainen ja vapaa sielu. Se ei uskonut pysyvyyteen, mutta sillä oli vilkkaat silmät ja se oli hellä. Kolli oli helposti lähestyttävä, mutta sitoutumiskammoinen kissa. Emo näki siis Riesassa paljon tuota kollia, ainakin ulkomuodossa ja joissakin rämäpäisissä luonteen piirteissä. Riesaa oli vaikea saada tiettyyn muottiin ja tottelemaan. Näitä asioita miettiessään emo seuraili pentunsa kirmailua ja koheltamista kesäisellä niityllä perhosten perässä. Riesa hyppi ja pomppi, luuli osaavansa lentää. Samaan aikaan sen kiinnostus heräsi heinikon kahinaan ja se päätti oppia saalistamaan. Emo auttoi ja opetti maailman hallinnassa ja taitojen kartuttamisessa. Välillä onnistuen ja välillä kunnolla epäonnistuen. Riesan keskittymiskyky oli vielä pennuntassuvaiheessa…

Tytär oli pitkään onneton, kun tajusi kissansa karanneen. Ja vieneen avuttoman pennun mukanaan. Tytär syytti vanhempiaan ja sulkeutui useiksi päiviksi huoneeseensa. Tytär vei terassille, pihanperälle ja tienvarsille ruokaa. Terassilla olevaan koppiinkin tytär laittoi lisää pehmusteita. Tytär kävi usein tarkistamassa, onko emo käynyt syömässä. Kerran hän löysi ruokapaikalta ventovieraan kissan, jonkin kulkukissan. Mutta perheen omasta emosta ei näkynyt vilaustakaan. Kuukaudet kuluivat ja tyttären alakuloisuus jatkui yhä. Perheen ainoana lapsena kissa oli ollut hänelle todella tärkeä. Ystävä, leikkikaveri ja kuuntelija. Tytär kaipasi kissaansa. Kaipasivat vanhemmatkin, sillä salaa hekin huutelivat ja kissoja etsivät. Vanhemmat puhuivat siitä, kuinka kissakin voi ymmärtää. Kuinka kissaankin voi kiintyä ja siitä voi olla huolissaan. Samalla he omaa jyrkkyyttään yllätyspennun suhteen miettivät, olivatko he tehneet hätiköityjä johtopäätöksiä. Olivatko he olleet liian raakoja ja jyrkkiä? Syyllisyys kaivoi usein vanhempien mieltä, sillä he näkivät tyttärensä kaipauksen. Mutta pentu syntyi muutenkin stressaavaan tilanteeseen, tuli niin yllättäen. Siksi he ehkä niin jyrkästi reagoivat. Vanhemmat miettivät kuinka he voisivat hyvittää moisen tyttärelleen?

Eräänä päivänä perhe oli kaupungilla. Vanhemmat olivat kesälomalla ja heillä oli yhteistä aikaa. He kävelivät eläinkaupan ohitse. Tytär veti äitiään hihasta ja halusi sisään kauppaan. Vanhemmat menivät mukana. He kiertelivät ja katselivat eläimiä. Myyjälle he sanoivat olevansa vain ohikulkumatkalla, eikä ollut tarvetta hankinnoille. Tytär kierteli puhumatta ja pysähtyi terraarion viereen. Siellä oli yksinäinen kilpikonna, joka varovaisesti kurkisteli kilvestään. Hitaasti se liikkui kohti ruokaansa. Terraarioon oli kiinnitetty lappu, jossa kerrottiin kilpikonnan nimeksi Rakkaus. Samassa lapussa oli myös tietoa lajista ja tästä yksilöstä. Tytär painoi asioita mieleensä ja kiinnostui. Samaan aikaan hän ajatteli, että kilpikonna näyttää todella yksinäiseltä. Miksi sen nimi on Rakkaus, sillä sehän näyttää todella onnettomalta? Onko sillä ketään jota rakastaa ja joka rakastaa sitä? Kotona tytär sulkeutui huoneeseensa ja haki kilpikonnista tietoa sen mitä netistä löysi. Tytär oppi lukemalla paljon ja seurasi tarkkaan hoito-ohjeita ja kehitteli ideaansa. Lomalla tytär pyöräili usein eläinkauppaan tutustumaan lähemmin ja keskustelemaan henkilökunnan kanssa kilpikonnan hoidosta ja asioista jotka käytännössä tulevat vastaan. Hän oli todellinen tietäjä jo, samalla hän sai osallistua terraarion siivoukseen ja tutustua lähemmin kyseiseen kilpikonnaan. Rakkauteen. Tytöstä tuntui, että Rakkaus tunnisti hänet jo laskinkin läpi, enää se ei paennut kilpeensä. Se keikutti päätään ja kurkotti kohti tytärtä. Heille syntyi jokin selkeä yhteys, jokin uusi vahva tunne. Kilpikonna ei osannut nimetä tätä tunnetta.

Syksyllä tyttärellä oli syntymäpäivä. Vanhemmat kyselivät lahjatoiveista. Tyttärellä oli heti vastaus olemassa, hän haluaisi Rakkauden lemmikikseen. Vanhemmat olivat ymmällään ja pelkkänä kysymysmerkkinä, mistä oli kyse. Samaan aikaan he tajusivat, että tyttärellä oli palannut onnellinen innostus ja kiilto silmiin, kun hän jostakin kilpikonnasta kertoi. Tuo palo oli kadonnut koko kesäksi kissan karkaamisen myötä, sen pystyi selvästi tajuamaan. Mistä tytär kaiken tuon tietonsa olikaan saanut? Vanhemmat lähtivät innokkaan tyttärensä kanssa eläinkauppaan ja saivat hämmästyä yhä enemmän. Tytärtä tervehdittiin lämpimästi ja henkilökunta luotti tyttären hoitotoimenpiteisiin. Ihan kuin kilpikonnakin olisi tyttären tunnistanut, heilutti päätään ja kurkotteli. Tytär puhutteli Rakkautta ja leperteli sille. Yhdessä he saivat mennä takahuoneeseen pesutiloihin, jossa kilpikonna sai möyriä lattialla. Täällä siis tytär oli päivisin käynyt. Tytär makasi kyljellään lattialla ja leperteli Rakkaudelle, kun se kulki hitaasti lattialla. Kilpikonna möyri välillä aivan kiinni tyttäreen ja he makasivat siinä hiljaa vierekkäin. Tytär silitti kovaa kilpeä ja Rakkaus tunsi taas sen tunteen sisällään. Tässä oli hyvä olla, turvallista. Rakkaus ei ollut enää yksinäinen. Syntymäpäivä koitti ja tytär sai toivomansa Rakkauden. Eläinkauppa oli tehnyt kaiken kattavan tarjouksen ja lupasi auttaa, jos tulee ongelmia. Vanhemmat olivat hämillään, mutta huojentuneita tyttärensä puolesta. Viimeinkin hymy palasi tyttären kasvoille. Isä sanoi muka vitsillä: ”kannattaa ottaa kilpikonna ja pitää se terraariossa, ettei tule yllätyspoikasia…” Sen sanottuaan, hän katui heti sanomisiaan, sillä tyttären silmissä välähti välittömästi viha ja kyyneleet. Rakkaus ei voi korvata kissaa. Ne ovat tärkeitä yksilöitä molemmat. Rakkaus tunsi päässeensä kotiin ja osasi nyt määrittää sen uuden tunteen. Se oli turvallisuutta ja rakkautta. Tytär antoi näille tunteille nimet.

 

 

Riesa riekkui ja riehui emonsa ympärillä. Välillä se imeä luttuutti yhä, vaikka oli olevinaan jo iso kissa. Riesa karva kiilsi ja se oli todella pörröinen. Mutta kyllä sitä emo ahkerasti nuolikin ja takkuja siitä irti jyrsi. Emolla oli kova huoli kasvattaa pennustaan selviytyjä ja se pisti itsenä täysillä likoon. Emo tunsi olevansa vastuussa, ainokaisestaan, pennustaan ja ratkaisustaan. Riesa oli leikkisä ja onnellinen, sillä se ei tiennyt muusta. Se ei ollut koskaan nähnyt muuta kuin kesämaan, se ei tiennyt mitä syksyn jälkeen seuraa. Mitä haasteita talvi tuo tullessaan. Olihan emo toki näitä asioita yrittänyt kertoa ja opettaa, mutta Riesalla oli niin paljon muita mielenkiinnon kohteita. Emo mietti, että on vaikeaa selittää mitä on kylmyys, pakkanen, lumi, pelko, kinokset ja pimeys. Mitä kaikkia vaaroja talveen ja luontoon liittyykään. Samaan aikaan emo tunsi itsenä uupuneeksi. Emon maha oli usein kipeä ja ruoka ei oikein maistunut. Emo tunsi mahassaan möyrintää ja lopulta se oksensi ja ulosti kasan liikkuvia matoja. Olo helpotti heti, mutta samaan aikaan heikotus otti yhä enemmän valtaa. Se ei jaksanut enää saalistaa yhtä ahkerasti, imettäminenkin verotti voimavaroja. Emo riutui ja karvasta katosi kiilto. Emo tiesi saaneensa loiset, madot luonnosta ja jyrsijöistä joilla he elivät. Perheen luona asuessaan emolle annettiin säännöllisesti matokuurit, sillä emo oli aina ollut aina ahkera saalistaja. Nyt emo tajusi mistä oli kyse siinä lääkkeessä. Vaikka se oli ikävä ottaa, oli siitä apuakin. Madot tuntuivat ikäviltä ja emo ei tiennyt kuinka niistä luonnossa pääsisi eroon. Emo tajusi, kuinka hänestä pidettiin perheessä hyvä huoli ja hoidettiin hyvin. Valtava ikävä valtasi mielen ja emo mietti itkien tulevaa. Miten he selviytyisivät? Samalla koti-ikävä otti vallan, vaikka emo oli sulkenut moisen tunteen itsestään, koska halusi säästää pentunsa hengen. Emon oli pakko paeta silloin pienen pentunsa kanssa, muuten emo olisi pentunsa menettänyt. Nyt hän pelkäsi Riesan ja itsenä puolesta tulevaa, hetki hetkeltä enemmän.

Emo selitti Riesalle, että nyt pitää tehdä pitkä ja vaarallinen matka. Emo päätti viedä pentunsa perheen luo, sillä emo tunsi omien voimavarojensa vähenevän päivä päivältä. Emo ajatteli vievänsä Riesan perheen luo ja pakenevansa itse sen jälkeen kuolemaan luontoon. Loiset ottivat yhä enemmän valtaa ja yleiskunto heikkeni. Emo uskoi ja toivoi hartaasti, että perhe ottaa yhden kissan takaisin, kun hän pakenee paikalta. Eipähän jää riesaksi kahta kissaa. Matka oli pitkä ja kesti monta päivää. Riesasta oli melkoinen huoli, sillä pentu oli koheltava villikko. Kauhulla emo ajatteli, kuinkahan perhe moiseen luonnonlapseen suhtautuu. Sillä entisenä kotikissana ja emona välillä oli kovilla Riesan tempauksien kanssa. Emo ja Riesa saapuivat talon kuistille. Kissat olivat sateen kastelemia ja uupuneita. Emoa itketti helpotuksesta ja samalla pelotti kovasti. Emolla läikähti lämpö tutussa ympäristössä. Terassilla oli yhä säästetty hänen koppinsa, miksiköhän. Odottiko perhe häntä takaisin? Yhdessä he menivät koppiin, emo tunsi tulleensa kotiin, turvaan. Kissat nukahtivat illan hämyssä kopin suojassa, emo oli todella poikki.

Perheen äiti heräsi aamulla kolinaan, joka kuului terassilta. Hän meni katsomaan, eikä tiennyt itkeäkö vaiko nauraa. Terassilla ja kukkaruukuissa riehui pörröinen kissanpentu. Valkoinen, jolla oli selässä ja päässä punaista, mustaa ja ruskeaa. Äidillä pääsi itku, kun hän näki riutuneen emon kopissa, emo oli unessa. Kadonnut kissa oli palannut takaisin pentunsa kanssa kuukausien jälkeen. Äiti herätti perheen ja sanoi terassilla odottavan yllätyksen. Tytär kirmasi odottavalla ilmeellä varustettuna terassille ja puhkesi saman tien itkuun, tytär tajusi kissansa palanneen. Emo heräsi myös ja tuli ulos kopista. Riesa katseli ihmeissään ihmisiä, mitä nuo olennot ovat. ”Pitääkö nuokin saalistaa? Ja syödä? Äiti auta!” Emo antautui silitettäväksi ja tyttären paijattavaksi. Turkki kastui taas, tyttären kyynelistä. Äitikin itki ja haisteli turkkia. Isä yritti hymyillen ottaa villikkoa kiinni, Riesasta se oli kiva leikki. Uusia isoja leikkikavereita, jotka jaksaa juosta perässä ja leikkiä piilosta. Lopulta kissat kannettiin sisälle. Emolle annettiin ruokaa tutusta ruokakupista. Riesakin sai ensimmäistä kertaa helpolla ruokaa ja kupista. Emoa hymyilytti, kun pentu hämmästeli astiaa ja seiniä. Riesalla olikin valtavasti tutkittavaa. Emo ajatteli syövänsä hyvin, keräävänsä voimia ja pakenevansa sen jälkeen takasin luontoon. Riesa riehui, kirmaili ja leikki kuin reikäpää. Emoa hävetti, kun pentu rullasi kaikki matot lattialla, eikä hallinnut innostustaan ja käytöstapojaan. Niin mitä käytöstapoja? Eihän Riesalla ollut niistä mitään kokemusta.

Äiti hankki samana päivänä kissoille matokuurit ja pesi ne shampoolla. Emo oli moisen kokenut aikaisemminkin, mutta Riesa huusi ja kiljui koko toimenpiteen ajan. Emo ei jaksanut vielä palata luontoon, nyt hän tajusi kuinka poikki olikaan. Ja olihan hänen opetettava Riesalle edes alkeellisimmat sisäkissan tavat, mikäli halusi pentunsa saavan kodin. Paljon he saivat rutistuksia ja ruokaa. Tytär piti sylissä ja kertoi kaipauksestaan. Tytär oli koko ajan uskonut emon paluuseen, siksi koppikin oli säilytetty ja ruokakupit pidetty. Tytär kertoi myös uudesta lemmikistä, joka ei kuulemma missään nimessä korvaisi kissaa. Emolle esiteltiin kova eläin, sellainen möykky. Täysin tuntematon ja ihmeellinen. Onneksi tuollaisia ei tarvinnut syödä ja saalistaa, eihän tuohon hampaatkaan kykenisi. Kiinni sen saisi kyllä helposti, sillä sehän liikkui todella hitaasti. Ihme kolojakin, mihin se menee piiloon. Outo ja mielenkiintoinen. Riesaakin moinen otus kiinnosti kovasti. Pentu tunki naamansa kilpikonnan koloihin, härppi tassuilla ja maisteli kilpikonnan ruokaa. Riesa oli vielä enemmän ihmeissään, kuin emo. Perhe seurasi nauraen eläinten tutustumista. Rakkaus uskalsi kurkkia usein kilpensä suojasta, varsinkin kun tytär oli lähettyvillä. Perhe kertoi lukuisia kertoja, kuinka he olivat kaivanneet emoa ja sitä heille vielä uutta ja tuntematonta pentuakin. Vanhemmat nauroivat Riesan olevan oikeastikin todellisen riesan, mahdottoman luonnonlapsen ja viikarin. Perhe hoiti ja lääkitsi emoa, pyysi sitä palaamaan takaisin. Pysymään kotona. Enää se ei saisi karata. Samalla vanhemmat nauraen ja samalla omaakin päätöstään kauhistellen toivottivat Riesa-riesankin talon asukkaaksi. Siitä alkoi yhteinen riemu, joka loisti ja kuului tyttären jokaisessa askeleessa. Jokaisessa hymyssä ja jokaisessa päivässä. Vanhemmat tiesivät tehneensä oikean ratkaisun.

Rakkaus tunsi yhä enemmän näitä uusia tunteita. Rakkaus hämmästeli, kuinka voi tuntea näin voimakkaasti rakkautta myös outoja eläimiä kohtaan. Tyttöä kohtaan rakkaus oli jo todella vahvaa. Yhä harvemmin Rakkaus tunsi tarvetta vetäytyä ja paeta kuoreensa, siitä tuli rohkeampi.  Päivä päivältä eläinten välinen rakkaus kasvoi ja heistä tuli oma eläinperheensä. Riesa nyt oli useinkin riesa, mutta yritti aina ajoittain opetella uusia taitoja, jotta ei olisi niin kova riesa muille. Keskitalvella vanhemmat löysivät tyttärensä lattialta kippurasta. Tytär oli umpiunessa ja hymy huulilla. Tyttären kainalossa nukkui sekä Rakkaus, Riesa, että kiiltäväturkkinen kehräävä emo. Kukaan ei herännyt vanhempien liikkeisiin. Äidin oli ihan pakko napata kuva tästä ainutlaatuisesta rajoja rikkovan rakkauden kauniista ilmentymisestä. Kuvasta suurennettiin iso taulu olohuoneen seinälle, siinä kiteytyy kaikki tärkeä ja olennainen. Vastakohdat täydentävät toisiaan, riesastakin voi tulla äärettömän rakas. Ilman rakkautta ei voi myöskään erottaa riesaa. On vain annettava kaikelle oma aikansa ja oma tilansa.

Postasin luettavaksi viime viikonloppuna kirjoittamani tarinan haasteellisesta ja hyvästä sanasta.

Riesa minulla oli ja lopulta sille vastapariksi löytyi rakkaus...

Että tällainen turina:::::::::::