TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

tiistai 5. maaliskuuta 2013

AAMUN VÄRIT

Taas tuli sellainen otsaketyhjiö, mitenkäs se pitäisi tulkita. Mutta on vain sen sata asiaa mielessä, otappa siitä sitten koppi. Niin, kello on kuusi aamulla, huomenet. Vieno seuraa katseellaan kursoria ja koirat nukkuu jaloissa. Aamusaunaa, siivousta, organisointia suunnittelen, asioita tärkeysjärjestykseen laittelen. Parempi siis laittaa aamusta jo ramppa kalakattamaan, että saa  kaiken hoidettua. Mutta ei passaa ramppaa kovin äänekkäästi kalakattaa vielä, kun muut nukkuu. Eli kahvia ja naputtelua, hiukan lueskelua ja kissansilittelyä.

   Olemme lähdössä iltapäivällä Ouluun trompparitankille, samalla tsekataan punaisenkin tarve. Eilen Hb oli alle 90, trompparit alle 40. Leukkarit värähtelee 0,03 kohdalla, siis värähtää, eihän niitä ole vielä tulkittavissa, mutta värähtää. Jäämme samalla keikalla Ouluun yöksi ja suuntaamme aamulla koneelle ja Helsinkiin. Näin säästyy viitisen tuntia autossa istumista ja matkoja. Se taas aiheuttaa kotijoukoille organisoitia. Kuka on niiden kanssa ja muutama muukin säätö. No, eilen sain asiat jo lutvittua ja suunnitelmat tehtyä. Aina on kuitenkin joku "terveenkirjoissa" ja laajalla sydämellä, että homma saadaan pelittämään. On onni asua pienellä paikkakunnalla, sillä saamme loistavaa palvelua labrassa, ihan olen siihen hyväksytysti saanut luvan, en siis ole oikeuksia itse kahminut. Reetan pvk ajetaan yleensä heti, saan tulkita välittömästi tulokset ja tehdä suunnitelmat. Loistava esimerkki oli tuo viime perjantainenkin, se meni juuri niin kuin meinasinkin. Samoin tämän päiväinen, sitä suunniteltiin jo perjantaina, siis tankkaustarve on havaittavissa.
   Reettaa meinaa tympäistä, saakin ottaa nuppiin. Ensinnäkin meille tulee sellainen kiva henkilö tytöille kaveriksi, että Reettakin jäisi mieluummin kotiin. Totta kai jäisi. Tankkauksilla olokaan ei kiinnosta, roikkua tuntikausia tankattavana, varsinkin jos laitetaan punasolujakin. Yö Oulussakaan ei kiinnosta, matkapäiviä ja öitä muualla on kuulemma muutenkin jo liikaa. Lentäminenkään ei enää nappaa, onhan tuota jo lennelty. Sitten tympäisee Helsingin papereiden täyttäminen, Reetta sanoi, että johan hän on monta lappua allekirjoittanut, taasko pitää. Kuulemma ei tykkää yhtään moisesta, hankkii itselleen sellaisen miehen, että se hoitaa kaikki paperiasiat. Hiukset alkoi tippumaan eilen suihkussa, sekin vielä, hius kerrallaan rasittavaa. Taasko pitää aloittaa kaljuna olo, niin tippuuhan ne, viimeistään siirrossa. Sekin mietityttää, että millainen on se kolmas versio hiuksista. Taas pitää oottaa ja oottaa, se vie aikaa kuukausia. Kunhan ei umpikäkkärää tule, saisi palata takaisin suoraan vaikka... Joka päivä pistettävä kasvutekijäpiikkikin tympii ja kotona muistettavat lääkkeet. On välillä niin paljon kaikkea, ettei meinaa muistaa ja ehtiä. Mustelmatkin tympii, niitä on sääret mustanaan. Kas kummaa liukumäkeä ja törmäilyjä moisilla tromppareilla, alkaa nahka olla kuin kolhiintuneella banaanilla. Eilen tytöt jumppasivat ja nostelivat painoja. Reetta veti hampaat irvessä käsipainotreeniä, kunnes alkoi nenästä valumaan verta, mutta sarja oli kesken, valukoon. Tyhmiä rajoitteita. Lauantaina kävimme pelaamassa sulkapalloa, jumppaamassa ja remuamassa kahdestaan, kun muut meni uimaan. Sekin on rasittavaa, kun taas pitkittyy moinenkin pääseminen julkisiin paikkoihin. Ensi viikolla, siis ensi tiistaina itse asiassa, on seuraava lyppi. Mikäli alkaa olemaan tuota tuotantoa valkosolupuolellakin, eihän tyhjästä voi nyhjästä. Sitten samalla, sekin minun ehdotuksesta ja toivomuksesta, laitetaan toinen cvk. Sitähän tarvitaan kuitenkin kohta, joten samalla nukutuksella haluan senkin. Sittenpä ovat jo hyvällä mallilla juurtumisen suhteen, kun lähdemme lusimaan. Joka tapauksessa se pitää laittaa, niin näin vältytään yhdeltä tai oikeastaan kahdelta sairaalapäivältä ja yhdeltä nukutukselta. Harmittaahan sekin ottaa vastaan, mutta sekin on tiedossa. Eli ehdotin toista cvk:ta hoitoviikon aikana, Helsinki oli vastannut myöntävästi tämän äidin ehdotukseen ja nyt perjantaina lääkäri varmisti, että ehdotus meni läpi. Onko tämä sitten muiden ammattitaidon yli pomppimista, vai maalaisjärjen soveltamista, ihan sama mutta kaksi kärpästä samalla läiskäisyllä. Matkalaukkuelämä tympii, matkat täältä Ouluunkin alkaa olla jo puuduttavia, saati sitten lentelyt. Kuulemma tyhjään heitettyä aikaa, kun on niin paljon muutakin tekemistä.
   Viime viikolla Reetta puhui jälleen syvällisiä ja oli miettinyt pitkälle. Eli tilannehan on se yhä ja koko ajan, että entinen ja 2010 löydetty leukemia on remissiossa, nyt hoidetaan jäännöstautimerkkereillä värähtävää syöpäkloonia, jottei se aiheuta kasvaessaan oikeaa leukemian uusintaa. Eli reilu kymmenen vuotta sitten koko asiaa ei olisi vielä havaittu, löydetty tai siihen puututtu. Sitten se Reetan viisaus tulevasta ja näistä hoidoista. "Minusta on hyvä, että minut hoidetaan kuntoon nyt, ennen kuin se uusii oikeasti...",  jotta se on sitten hoidettu pois päiväjärjestyksetä. Siis juuri näin, hämmästyin jälleen loistavasti ajateltua asiaa, parempi hoitaa ennakoidusti ja ajoissa. Siis tuo pimu tekee loistavaa ajatustyötä ja jäsentelee tilannettaan kypsästi.
   Tuossa cvk:n juuren puhdistusvaiheessa Reetta jälleen laskeskeli arpiaan, onhan noita. Selässä on kuopat jo ihan lyppireikien kohdalla, niitäpä emme edes muista montako, mutta etupuolella on ihan muisteltavat arvet. Sitten on pari isompaa arpea kyljessä, jotka inhottaa peilistä katsoessa. Eli tämä on nyt neljäs cvk, ensimmäinen tuli ulos 2011 tammikuussa. Eli kaksi reikää per vehje, tekee kahdeksan reikää. Sitten ne kyljen arvet keuhkojen koepalasta johtuen kaksi lisää. Navan seudulta löytyy kolme reikää ovariosta johtuen. "Niin se oli se keikka kun Helsingissä tähystettiin ja otettiin se palanen säilöön..." Yhteensä 8+2+3, tekeeköhän se 13, onhan tuossa muutama arpi. Onhan tuossa, mutta ne ovat jo arpia, muistoja siis.

   Viikonloppuna uppouduin kirjoittamiseen, se sieppasi otteeseensa tuntikausiksi. Todella vapauttavaa, koukuttavaa ja hämmentävää. Eilen virtasi myös ihan kiitettävästi... Todella hämmentäviä päiviä moiset, sitten myös se, että moni tekstini lähtee uunituoreena suoraan jatkojalostettavksi. Sähköposti on loistava apuväline, lennosta vaan sanoitus maailmalle ja muutaman tunnin kuluttua se soi omassa koneessa. Täsmäkoppeja. Eilen kuuntelin kuin transsissa uusia biisejä, jotka sain valmiina. Nupit kaakossa, silmät kiinni, meditatiivista. Pasi kävi vääntämässä nuppeja vähemmän kaakkoon, koska pelkäsi minun menettävän kuuloni moisesta meditoinnista... Sanokaa ja ajatelkaa ihan mitä huvittaa, mutta tämän asian puitteissa on muutama ihminen noussut mielettömään lentoon. Aamulla sain lukea asiaan liittyen sellaista postia, että hihkuin, siis uskomatonta ja ihanaa. Kirjoitan montaa erilaista tarinaa ja asiaa yhtä aikaa, vuorovedoin. Muutama viikko sitten yksi juttu jäi odottamaan, mietin miksiköhän. Nyt siihen pulpahti jatko ihan itsestään, nyt tajusin tämän aikalisän, jonka teksti otti vaikka en sitä edes tietoisesti miettinyt. Se vain tuli ja on nyt kirjoittamista vaille. Ympärillä tapahtuu, useammallakin osa-alueella, myös kaikenlaista, sekin on vienyt oman osansa ajatuksista. Jopa tullut uniini. Mutta se kertoo puolestaan siitä, että saamme meidän prässitä huolimatta olla osallisena, se on luottamusta parhaimmillaan. Samalla muiden asiat unissa kertoo siitä, että kykenen näkemään laajemmin kuin omaa napaa kiertäen. Eli unibalanssi Reetan tilanteen osalta on hallinnassa yhä, toki viime yönä näin unessa putoilevia hiuksia ja putoilevaa lunta, putoilevia eläintenkarvoja ja putoilevaa pölyä kaikkialla. Alitajunta vietittelee perusteellisesta siivouksesta. Mutta ihmekös tuo, kun on jälleen niin monta sorvia sorvattavana. Verna oli nähnyt muutama viikko sitten unta takapihastamme, joka oli muuttunut kesäiseksi viidakoksi. Verna oli kuulemma kontannut kasvien alla, sokkeloissa ja tunneleissa. Ollut koko ajan vaarassa keikahtaa reunalta ja pudota taivaaseen. Siis aika jännä kielikuva, pudota taivaaseen, yleensähän pudotaan alas päin. Mitenköhän päin tuo neitimme maailma pyöriikään. Fanny on puhunut unissaan laatikoista, kavereista, delfiineitä ja lusikoista. Muistikuva unesta on ollut, että vuoristorata meni poikki ja tuli sellainen äkkipysäys, mutta sillä kohtaa hiljennettiin ja matka jatkui taas vauhdilla...

   Aamurusko ja auringonnousu taivaalla on mieletön, siis aivan upea. Onneksi kykenen sen näkemään ja siitä imemään. Luonto saa hengästymään ja henkäilemään, sekin on valtava voimavara. Luonto tekee tehtävänsä mitä ilmeisemmmin myös kissaneitimme kohdalla, maaliskuu... pienihän tuo Vieno vasta on, alle vuoden ja raukalla hormoonit pyörittää. Toissayönä kissamme rukki rullasi siihen malliin, ettei voi uskoakaan noin pienestä elukasta. Läheisyydentarve on valtava ja seuran kaipuu. Tänäkin aamuna olemme jo puhuneet enemmän kuin monena päivänä yhteensä. Yllättävän helppoa on muuten kommunikoida kuuron kissankin kanssa, jänskätin sitä silloin kesällä, opinkohan tarpeeksi. Mutta meillä on yhteinen kieli, kaikki ymmärrämme kuuroa kissaamme. Sitten kissaneitimme osaa soittaa kannelta, onkin lempeää kuultavaa. Sain ennakkoperintönä kanteleen, joka hakee vielä paikkaansa huushollissamme. Vieno kävelee kanteleen päällä, näprää tassuillaan kieliä saaden ne soimaan. Kaunista ja yllättävää. Kait se itse tuntee värinän, kun jaksaa sitä pitkäänkin harrastaa.

   Reetta nousi huiskuttelemaan ja näyttämään halkeilevaa huultaan ja aristavaa kieltään. Samalla Reetta haroo harvenneita hiuksiaan, niitä irtoaa koura kaupalla. Raukalla on yökkärin selkä täynnä irtohiuksia, tukoittain, mutta se ei näytä haittaavan. Miksikö sanoin raukka, kun neitimme ei ole raukka. Ehkä se johtuu siitä, että itse olen raukka, herkistyn kun näen lapseni vahvuuden, positiivisuuden, kauneuden ja värikkyyden. Herkistyn lapsemme kokemuksista, jo koetuista ja edessä olevista. Herkistyn omaa avuttomuuttani, voin vain kulkea rinnalla ja vetää övereitä suuntaansa. Nyt minulle paljastui tämän aamun otsakekkin, se on "aamun värit", kuinka monia erilaisia ja eri värisiä asioita voi yhteen aamuun ja yleensä tässä hetkessä elettävään elämään mahtua. On hämmentävää nähdä näin valtava kirjo kauniita sävyjä, hohtavia värejä ja tuntea mahdollisuuksien olevan läsnä. Hitsi, nyt vetää naaman kirjavaksi, sillä tajuan jälleen monen asian ainutlaatuisuuden ja kauneuden. Värit ova käsin kosketettavat ja hehkuvat, tämä on todella voimaannuttava havainto. Koe sinäkin oma elämäsi värillisenä!

P.S. Reetta ehti tässä jo miettiä hiustensa kohtalon, roskiin niitä ei laiteta, vaan paperipussiin kerätään. Onhan kevät ja pian linnut tarvitsevat värkkejä pesiinsä, siinäpä sitä monta kourallista. Laskimme juuri alkavan kaljun jakson pituudenkin. Se on lyhyempi kuin edellisellä kerralla, sikäli mikäli aikataulut pitävät kutinsa. Uutta hiusorasta alkaa laskujemme mukaan puskemaan juhannuksen aikaan. Siirrosta tasan kaksi kuukautta ja sitten tulee ja vauhdilla, eli sellainen oli se ongelma. Mieti taas mitä mietit, asiat on jauhettu avoimiksi ja osa ongelmaa jo siis käsitelty. Eli tästä ei nähtävästi ole tulossa edes ongelma...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti