TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

torstai 30. heinäkuuta 2015

MULISTAA

Siinäpä sullekki sanahirviö maisteltavaksi. Mulistaa, mitä se on? Mitä ihimettä se tarkoittaa? Meillä päin mulistetaan millon mitäki, jotku asiat mulisevat ihan ihtekseenki. Siihen kun yhen L:llän lissää nii siitähän tullee mullistaa ja samalla melekein mullistava. Ensimmäisenä mullistava luku vierähti mulisemalla tajuntaan kävijalaskurisa, 610 000 kävijää. Hurja määrä... Mulisee sielusa asti, kiitos matkaseuralaiset.


   Sitte vähä kieliopillista asijaa. Mulistaa on verbi, ja kuvvaa siis tekemistä. Minä mulistan, sinä mulistat, hän mulistaa, me mulistamme, te mulistatte ja he mulistavat. Halakopino puolestaan mulisee ihan passiivisa. Halakopino kun vyöryy ihtekseen nurin niin se mulisee, se voi mulista vaikka ihimisen päälle, kun ottaa viereisestä pinosta. Isä sen on varmaan keksiny, mulisemisen meinaan, ainkin se on meillä isän kautta opittu asija. Meijän huushollisa on aina välillä joku asia ollu jollaki tavalla sekasi, siis semmosesti mulisseesti. Muliseminen tapahtuu ylleensä yllättäin, iliman pahempia ennakkovarotuksia.
   Oon joskus aikasemminki kirijottanut, miten mun kaapit kertovat ommaa tarinaansa. Siitä se mulistaminen tavallaan kertoo, kaapin mulistamisesta. Kun asiat ja tavarat ovat kaapissa järjestyksesä tai sitten eivät. Lähinnä ajattelen taas kahta ommaa vaatekaapin hyllyä. Ne on niin ussein laitettu kuntoon, järijestykseen ja sitte yks kaks mulistan kaiken sekasi, kun kaapin kaikkeuvesa on joku asia epätoivosen hukasa. Vaikka se hukasa ollu asia on sitte seuraavana päivänä ihan nokan eesä, eikä tarvi muuta kuin ottaa vaan. Mutta mun mielestä mulistetettu ja sekasin oleva kaappi kertoo mulle ainakin ihtelle, että ompahan akkapololla taas vaikka ja mitä päänvaivaa, kun on kaappikin sen näkönen. Onhan mulla, sen näkönen kaappi ja sitä päänvaivaa. Myönnän. Mulistan sitä nyt yhä uuvelleen ja uuvelleen, eikä se ennää siitä sen kummemmeksi mene. Raivostuttaa vaan ihtiä. Tuo mun kaappini mulisi sekasi siis vähä niinku puskasta, en tiijä miksi mun se piti tehä. Mutta kait se tuolta alitajunnasta puski ulos, ja näkyy sitte kaapinhyllysä. En tiijä, mikähän teorija tuohon nyt passais.


   Samalla tavalla suolisa ja sielusa mulisee ja mullistelee, kun Reetan tilanteet vaihtellee. Niinku se viimeviikkonen kipuhelevetti. Kun lapsi vaan volisi, nauku, oli kipijä, levoton, ja kaikki muut oireet siihen päälle. Se mulistaa äitiyttä ja avuttomuutta taas aivan uuvelle tasolle. Toisaalta sitte saunanlauteilla tehty oivallus, oli aika mullistava ja mulistava kokemus sekin, myönteisesä mielesä. Ei sillä, että vyöruusu on myönteinen asia, vaan se, että ihte ku hoksaa mistä on kyse.
   Nyt uskallan sanua  ja vähä huokastaki, että alakaa olla voitolla se ruusunen. Tiistaina Reetta pääsi hermoratahierojalle, taitavan taikanäpin käsittellyyn. Seuraavana aamuna neiti oli virtapiirisätkynä ja lähimme ennen kuin muut ehti etes ajatella pyörälenkille. Nelisentoista kilometriä kunnon vauhilla päästelimme. Oli meillä Reinoki mukana. Koirapojalla oli aamusta niin kovasti kans virtaa, että päädyimme kolaroimaan soratiellä. Oikeastaan pyörä meni mulisten nurin ja mun ranne samalla vähä väänty, mutta ihte pyssyin pystysä. Ensimmäinen koiran kans kolarointi se, aika hyvin mun laiselle tohelolle, jos kuljen ylleensä kahenki koiran kans.
   Nyt Reetta on voinu jättää hermosärky- ja kuvotuslääkkeet pois. Ruoka maistaa, läppä lentää ja neiti on ennallaan. Ennen kuin keksimme mikä riivaa, Reetta oireili myös silimistä. Kuulemma näki kahtena, silimät ei pysyny auki. Se spanielinkatse on sen sytostaatin syytä, mutta muut oireet mennee mun mielestä vyöruusun piikkiin. Joillaki saattaa tulla jopa kasvohalavaus. Toki nyt lääkkeet on taas omat ongelmansa aiheuttanneet ja kahtena on näkyny montaki asijaa. Mutta neiti on jaksanu touhuta, samalla kahtellu vaan vasemmalla silimällä. Hauskan näköstä kaikesa kurijuuvesaki. Lähelle on nähäny oikein, mutta kauempaa kahtena. Eli pyöräilty on yhellä silimällä.


   Maanantaina on taas osastolla käynti, mitähän mullistavaa ja suolija mulistavaa saamme tällä kertaa sulateltavaksi. Palijo mulla on jo tiejosaki, mutta en oo vielä täälä kertonu. Ja pittää nyt kahtua kerronko ja palijonko kerron, jos kerron. Kahtotaan ny rauhasa... Mulla ku tätä kärsivällisyyttä tuntuu riittävän, hah. Nyt tuplat polokasivat kylille yökyllään. Reetta otti ainoastaan viruslääkkeen aamuksi ja nyt illaksi mukkaan. Muita lääkkeitä ei tuohon vyöruusuun tarvikkaan ennää. Sytostaatit kerkesi jo kotona napata. Tännään minä ostin tuplille semmoset kauniit pöllö-kettureput koulurepuiksi. Saivat ihan iliman naukumista ne. On ne sen verran olleet ahkerana maalaushommisa, että mielellään joskus jotaki niille ostaaki. Nyt ne yökkärit niihin pakkasi ja naama messingillä lähtivät kyllään. Ei meillä lapsiluku vähentyny, kaksi serkkutyttyöä on tulosa tilalle. Fanny lämmittää palijua, ulukona satelee ja paistaa sekasi. Eilen kävin yhen siskon kans pitkällä, puolentoista tunnin lenkillä. Kyllähän minnuun taas muutama pisara osu, ihan oli päästä varpaisiin uitettu, mutta hyvvää teki.


   Mietin mikä kaikki voi mulista myös... No sorapenkat, kun ne lähtee vyörymään. Kivikasat, lajosa irtoheinät, miksei vanahan ajan heinäpaalitkin. Perunakellarisa perunat voi mulista. Miksei myös lumet, onko kukkaan sanonu, että Alapeilla oli semmonen mulistus, jos oli lumivyöry. Tunteet saattaa mulista ihan samalla lailla, heittää semmosta kuperkeikkaa, mennä sekasi niin hyvästä ku pahastaki. Onhan maanmuokkauski tavallaan mulistamista, kun käännetään mullat sekasi. Kuivausrumpu mulistaa pyykit sekoittamisen ja lämmön kautta kuivaksi. Mutta nyt mun hattuni on ihan tyhyjä ja huusholli tosi hilijanen. Sain porukat justiinsa syötettyä ja kaikki sinkosivat menoihinsa. Tämä tiedepläjäys olkoon nyt tässä. Mieleni mulisi siis näistä asijoista ihan tyhyjäksi, kun on tyhyjä, niin ei voi ennää enempää tyhyjentyä. Jos on mulissu ihan kunnolla nurin, ei tarvi ennää pelätä kaatumista. Tämä on mun mielestä tärkijä oivallus, sitte kun on nurin tai oikein rähämällään pittää nokka kääntää kohti pintaa ja aurinkua. Oletko sinä koskaan mulistanut tai mulissut?

1 kommentti:

  1. Meillä ruukas äiti sanua navetasta tullessaan aina ensimmäiseksi: Ootteko te taas mulistaneet koko tuvan? :) joskus 30v sitten...
    t. Tiina. S.

    VastaaPoista