KÖYHÄT HUUMORINKUKKASET

Onhan tämä ollut taas vellomista ja vatvomista, suunnasta jos toisesta. Mutta kaikesta huolimatta me nauramme, välillä rätkätyttää ihan mahdottomasti, syystä tai toisesta syystä. Köyhät on välillä huvit;-) Mutta pääasia on, että huumori jaksaa kukkia, versoa yhä, takatalvesta huolimatta.


   Mutta josko ensiksi rääpäisen faktat pois, niin voin rääpäistä sen jälkeen köyhät huumorinkukkaset. Olemme olleet Oulussa, siinä pelottavassa lypissä tänään, tuloksista emme tiedä mitään. Mutta jostakin viimeisen kahden viikon aikana on noussut hento kuiskaus, ajatus, jossa jaksan roikkua. "Asioilla on tapana järjestyä......" Ihan sama mistä se tulee, mutta se tekee hyvää. Ja niin niitä arkea helpottavia asioita on pulpahdellut elämään, merkkejä itselle. Otan niitä tyynenä vastaan ja kuulen yhä kuiskauksen. Antakaa minun pitää moinen, pitäkää epäilyksenne sekoamisestani ihana omananne. En mielestäni ole seko, ainakaan vielä, toki viitteellisiä oireita on vaikka kuinka. Mutta sen kun oirehtikoon, jos pysyn yhteiskuntakelpoisena kaikista viitteistä huolimatta. Olen taas sitä mieltä, että jos juuri sinä vaikka siellä (joka juuri päätäsi puistelet) saisit samat asiat lusittavaksi. Ymmärtäisit mistä sekoamisviitteistä puhun. Ainakin osastolla vanhemmat ymmärtävät minua;-) Samoin henkilökunnalle täydet pojot ymmärryksestä;-) Kiitos, rinnallakulkijat, ymmärtäjät, myötäitkijät, tsemppaajat ja halaajat! Hitsin hienoa ja rohkeaa porukkaa!


   Niin, mitähän minun pitikään... Reetan aamuiset labrat olivat hyvät, loistavat käsittääkseni. Hb oli noussut, trompparit nousee. Diffi entisellään, ei laskettavia syöpäsolujen esiasteita. Leukkarit ja neutrofiilit himpun pudonneet viimeviikkoisesta, suunnitelman mukaan kuitenkin. Lääkitystä jatketaan  ennallaan. Yleiskunto hyvä, kuumeilu loppunut, keuhkot siistit, iho hilseilee (jee!) käänteishyljinnästä. Eli kaikki on hyvin päällisin puolin, kuuntelemalla ja reikiin kurkkaamalla. Kun sain hymyilevän ja kaikin puolin hyvän tuulisen lapseni leikkuriin, oli minulla tilaisuus romahtaa. Romahdin yhden ymmärtäjän, tutun, empaattisen ja ihanan hoitajan olkaa vasten ja kävimme sairaalan pitkien punkkereiden käytävillä loistavia, monisäikeisiä keskusteluja. Hitsi kuinka hyvää teki romahtaa. Romahdusta kesti vielä osastollakin ja valuin silmistäni kuin koski. Mutta minulla oli siihen tilaisuus, sillä jaksan tsempata ja olla romahtelematta lapseni läsnä ollessa. Itse asiassa se ei edes tee tiukkaa, ei minun tarvitse Reetan lähellä ja kanssa romahtaa. Meillä on hiivatin kivaa yhdessä, näistä takatalven riitteistä huolimatta. Samoin koko lössillä pyyhkii ihan hyvin, vaikka kuka mitä luulee, epäilee ja arvuuttelee.


   Huomenta vaan ja kiitos tekniikalle!


   Olenhan naukunut, että tämän blogini kanssa on ongelmia, en saa taustaa vaihdettua ja kuvia lisättyä... Niin näkyy olevan, sillä "vehje" oli eilen laukaissut keskeneräisen tekstini eetteriin. Se jäi eilen hiukan vaiheeseen, mutta olikin jo luettavissa. Noooh, jatkan siitä mihin ajatukset suurin piirtein jäivät. Yritän niitä arkisia ja köyhiä huumorinkukkasiakin rääpiä esiin.
   Mutta tuohon eiliseen vielä palaan... olihan minulla jälleen sen sata kysymystä lääkärille esittää. Mutta onko niihin vastauksia, kenelläkään, no eipä. Olisin halunnut tietää voisiko selkälääkkeen antaa nukutuksessa joka tapauksessa nyt samalla. Mikä on raja tai onko olemassa rajaprosentteja lyppilöydöksille ja miten määritellään suonensisäisten aloittaminen? Kuka sen päättää? Mihin mikäkin arvio perustuu? Voinko itse tehdä jonkin toimintasuunnitelman, mikäli jokin vastaus on jotakin? Voiko kukaan tehdä mitään suunnitelmaa? Onko sitä kellään? Voiko kohonneet veriarvot tulkita hyväksi merkiksi, sillä jos syöpä leviää, niin tietyt solulinjat laskee itsekseen ja varsinkin lääkkeillä. Nythän siis oli Hb ja trompparit kohonneet kaikesta huolimatta. Voiko koettu kuumeilu olla myös merkki hyvästä, vaikka näin maallikkona/huuhaana/äitinä elimistö kuumeili syöpämuruset pois... Asioilla kun on tapana järjestyä, niin jos elimistö nyt vaikka näin olisi järjestänyt. Näitä viimeisimpiä en tietenkään lääkärille kertonut, keskustelumme perustui lääketieteellisiin asioihin ja faktoihin. Lääkäri oli hiukan peloissaan, on muuten yleensä kanssani juuri sitä koska olen tiedonhaluinen ja haluan aikaan keskustelua..., eikähän hänelläkään ole vastauksia vaikka kuinka pumppaan. Pallottelen asioilla, kysymyksilläni, visioillani.... Käsilläni maalailen ja kaavailen ja monisanaisesti nytkähdellen kertoilen, sillä näistähän voi puhua siis elekielelläkin ja käsillä, uskon sen olevan kauhean pelottavaa pöydän toiselta puolelta seurattuna. Kuulemma rauhassa odotetaan ja yhdessä mietitään, jahka saadaan vastauksia lypistä. Mietitään yhdessä Helsingin kanssa. Sillä tosiasiahan on se, ettei vastaavia tapauksia ole, joihin verrata tai valmista kaavaa. Mutta Reetan olemus, nauru, yleiskunto ja elämänsyke on sellainen, että jos tuolla ei selviä niin sitten ei millään. Olen todella ylpeä tuosta kuplivasta, nauravasta ja naamastaan hilseilevästä ikiliikkujastamme;-)
Ja sitten semmoinen ajatus, että moniko meistä niin sanotusti terveistä ihmisistä antaisi puhtaan lyppinäyteen, jos kaikki laitettaisiin testeihin. Näinpä? Pyysin jälleen uuden kotiutuspaperin, sillä sain hirmuisen litanian jälleen tältä lääkäriltä diagnooseja. Muilta saan typistetyn diagnoosilistan. Vain ne diagnoosit, jotka ovat vallalla, miksi sinne pitää piirtää kaikki koetut ja lusitut viruksetkin. Nehän on voitettuja selvittyjä juttuja, ennen kaikkea hengissä selvittyjä ja lusittuja asioita. En halua nähdä niitä enää, en koska ne ovat mennyttä. Nykyisessäkin kun on savottaa. Tämähän on tietenkin aivan korvieni välissä oleva juttu, mutta laitappa kohdallesi. On kuulemma olemassa nuori aikuinen, jolla diagnoosissa oli yhä syntymähammas, vuonna pipo. Sen jälkeen on ollut jo maitohammas ja rautahammas ja kohta vaikka tekohammas. Kait sitä nyt kaksikymppinen on syntymähampaastaan parantunut? Luulisi, ainakin meidän Tessa parani kahdessa viikossa moisesta...
   Ensinnäkin hakusanoja, joilla on päädytty teksteihini, mutta en ymmärrä itsekään miksi? Joten en osaa kaikkea myöskään tulkita, joten en sitten tulkitse.
 Suvi Teräsniska ja piereskely, Itsekäs Kaija Koo, Matti ja Teppo sanoja, Teppo ja Matti, Yölintu ja keikat, paritanssi bugg, koreokrafioita, hiuskoristeet, pöytäkoristeet, ymmärtämättömyys, ambulanssi, hautajaisvirret, kukkalaitteet, pukukoodit, nolous, juuttuminen, hulluuttako?,
mahdunko magneettikuvaan, nivelsiteet nilkassa, maitokärryjen uusiokäyttö ja muuta maitokärryihin liittyvää, kierrätys, köynnösruusun istutusetäisyys, istutussyvyyksiä, Jopo, paljun portaat, kesänopeusrajoitukset, englanninspringersspanieli, kissan kuurous, akryylimaali, kuumepiikit, vauvarokko, laatoitus, reseptejä, täytekakut, kakunkoristeet, juhlakattaus, grilliruokaa, väärää bensaa tankissa, mitä tehdä?, uimapuku, kumivene, pelkokerroin, liian pieni uimapuku, .... Siinäpä muutamia kirjaamiani hakuja, joka lähtöön ja sitten päätyy tänne. Ou jeah!
   Sitten meidän elämästämme otteita.
Piirustushiilipaketti löytyi pakastimesta. Katseet kääntyivät kysyvinä minuun. Ei mitään havaintoa.
Omat kaappini ovat räjähtäneet käsiin, liekö elämäni kaaoksessa-teoria löytynee kaapistani. Mutta typyjen kaapit ovat vimpan päälle järjestyksessä ja pinot niin suoria, että. Kiitos viikkarit-vehkeen, sillä ne niitä viikkailevat. Pasin vaatteet ei aina osu kaappiin saakka... Ei sen puoleen, nyt noita minunkin notkuvia vaatteita on joka puolella ja niitä hiivatin pakattuja laukkuja joka lähtöön. Inhottavaa löytää, havaita ja tiedostaa. Mutta kun ei tavallaan uskalla mitään. Yleensä paras ehkäisy monellekin asialle on se, että kun on valmiudessa, niin ei tarvikkaan. Kun mukana on sateenvarjo, on taatusti pouta jne...


   Sitten vedän vuoropuhelun ja tapahtuman yhdeltä yöltä. Tämä saattaa olla hiukan jännä, sillä se kertoo mitä meidän aviovuoteessamme voi tapahtua... K-18, ei suinkaan.
Käänsin kylkeäni keskellä yötä ja saman tien Pasi nappasi minua olkapäistä kaksin käsin napakasti kiinni. Ravistaen reippaanlaisesti.
-Mitä nyt?
-KJHuyuvejefrjn sodiuiwybv, mhsuycd.,  jyuiuygai. ljsitasb.... LJuiyydhh...
-Siis mitä?
-khuifhbvhu, saqjgw, kjguf. kwghfg, kifhkje.lkjiub  jjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjkkeiufnnhmkjk, kiiyuyfjjk,kjhhfjjjhjkhjkhfgjh, kilyukhjbbjchkjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjkwhkeiukj... wheliuwwthlhkh.
-Mitä ihmettä sinä puhut????
Samalla mielessäni vilahti ajatus aivovauriosta, verenkiertohäiriöstä, aivoveritulpasta, tukoksesta, minun omasta sekoamisestani (sen tyrmäsin tosin nopeasti, sillä olin hereillään kuin peipponen). Ajattelin Pasin tuleen myös vahvasti uskoon ja saaneen kielilläpuhumisen lahjan. Hebreaako?...
-kjhgnvhgewhujkn..lwiufkjhw..uyesfbkjgqf..ohfhj...
-Puhutko suomea? Mikä kieli, en ymmärrä sanaakaan! huusin, sen  mitä ravistelultani kykenin.
-GHKGHJGFILUhyhjghgwuj!!!jkljhf  myuefyhj....
Aina vain jatkui siansaksa ja samalla olin yhä enemmän ymmälläni mitä pitäisi tehdä. Lyönkö? Kaadanko vettä? Ravistelenko? Pitäisikö nauhoittaa? Vai annanko puhua, sen kerran kun tämä mies puhuu...Mutta onko puheripulin oltava yöllä ja käsittämättömällä kielellä?
-JHGUJLhhwhkhjdvshgr99999njkhgwebmnb  4blajfkhqj!
-Onko tuo suomea, en ymmärrä ihan oikeasti sanaakaan, en saa ainoastakaan sanasta kiinni? Mitä ihmettä sinä puhut? Saksaa? Ruotsia? Englantia?
-Noira, kjkyukj, Noira, iuwejvjhhwjegbwbgkhjrewh. Noira, iyewrjgwejfrjwg. Kuusi, Noiraeufhcsdcsd... Samaan aikaan ravistelu hiukan hellitti ja kuulin mieheni ryystävän kuolaa suupielistään.
-Hahhhhhaaaa haa hhhhaa, minua nauratti. Hytkyin ja samalla mies sen kuin ravisteli. Ja jatkoi puhettaan.
-IYOHJGth Puutarhatuoleja takapihalle! Noira..oiyehfgfcytwefuiyiryguhuerfhefrf.
-Hahhaa , hihiiii, hiiiiii, hahhhaaa!!!!!!!!!!!!.
Nauroin vääränä, kun aloin tajuamaan, että mies herää, alkaa löytymään sanat ja suomenkieli. Toki olin myös helpottunut, ettei se olekaan unta vakavampi tila. Toki hiukan harmitti, ettei se ollutkaan sitä hengistymistä, pyhyyden kosketusta ja huuhaaksi pamahtamista oikein kunnolla. Sehän olisi voinut johtaa vaikka ihmeparantumisiin ja sen sellaiseen...
-Kuusi kappaletta Noira-merkkisiä puutarhatuoleja, niitähän sinä olet kysellyt?
-Ai, sinä myyt siis minulle puutarhatuoleja takapihalle keskellä yötä?
-Kuusi kappaletta, Noira-merkkisiä, etkö sinä niitä ole kysellyt?
-Hahhhh, hirnuuuu!!!!! Nauroin yhä ravisteltuna ja lopulta mieheni kävi valveilla hetkisen.
-Taisi mennä uni ja valvemaailma sekaisin!, sanoi hän ja nielaisi kuolansa ja aloitti kuorsaamisen puhumatta. Ote säilyi yhä napakkana hartioissani.
-Hahhhhhh, hirnuuu, hihiii, hahhhaa, hah!!!!! Hytkyin yhä, aivan reikäpäänä ja en meinannut saada nauruani loppumaan. Olihan jälleen kokemus. Ikimuistoinen yö!


Pasi muistaa vain osan noista jutuistaan ja kysymyksistäni, mutta se jaksaa naurattaa yhä. Ainakin minua. Hulluilla on köyhät huvit! Ja harvoin olen nauranut Pasin jutuille on reikäpäisen innostuneena. Hauska mies, pohjimmiltaan, kunhan vain sen itsekin aina arjen tuoksinoissa päästäisi vapaaksi;-)


   Paljussa kukkii myös huumori, sieltä kuuluu toistuvasti nauru ja kätkätys. Tytöillä on paljuillut siellä kavereitakin useina päivinä. Tosin sieltä kuuluu kaikki fiksuimmatkin jutut aika laajalle alueelle, sen kun aina itsekin muistaisi. Se siitä piharauhasta, ainakin naapureiden puolesta. Onneksi nyt on hyytävän kylmää, eipä oikein tarkene paljuilla. Oneksi siinä mielessä, että Reetalla on lyppireikä selässä, jota ei saa kastella muutamaan päivään.
   Olen kirjoittanut myös selviytyjistä eli pöllöistä, sekä oljenkorresta, jonka pöllöt minulle antavat. Parasta oli maanantai-iltana, kun ajoimme Reetan kanssa Ouluun, saimme nähdä oikean ison liitelevän pöllö pellon yllä, lähellä autoamme. Pöllöhullumme hihkui innosta, ensimmäinen elävä pöllö nähtynä. Minulle se oli jälleen aivan mieletön merkki, jostakin .... Pöllö, automme rinnalla, pehmeästi lentäen. Vahvat siivet ja rauhallinen olemus. Minulle se toi jälleen valtavan luottamuksen huomiseen, ylihuomiseen, elämään ja kaikkeen tulevaan.
   Olen myös jauhanut rahavajetta, kun ei ole löysiä millä hankkia ja tehdä mitä huvittaa. Jopotkin nostimme velax-merkkisinä, mutta ne oli saatava. Eilen aamulla sitten yksi hoitaja pyysi luokseen ja sanoi: "Teillähän on oikeus syöpäyhdistyksen starttirahaan, nyt kun on jälleen uusinta diagnosoitu... Eiköhän kirjoiteta avustushakemus, niin saatte 600 euron avustuksen..." Sieltä se napsahti Joporaha, samaan aikaan minulla vilahti jälleen ajatus "asioilla on tapana järjestyä..." Helposti kuin Manulle illallinen, kun ammattilainen oli asian puolestamme ajatellut ja se kuuluu saavutettuihin "etuihin" pitkäaikaisjäsenille... Elinkautisjäsenille. Mitä me nyt oikein olemmekaan, ainakin lusiminen tuntuu elinkautiselta. Eikä tiedä milloin kakku loppuu, mitä se vielä vaatii ja kaunako kestää. Eli saat olla juuri niin kade tuosta kuin haluat! Mutta minulle se oli ilonaihe ja jälleen merkki siitä, että kyllä nämä asiat tästä lutviutuu...
   Reetta kävi aamulla luokkansa kanssa jäätelöllä. Tietenkin kiiltävällä vaaleanpunaisella Jopollaan, Vernalla on  fuksian punainen. Aamulla kävi myös Reetalla psykologi, saimme käydä hyviä keskusteluja laidasta laitaan. Se meni nyt hiukan yhdessä jauhamiseksi, kun neidin aikataulut olivat tiukat ja aamupalakin piti syödä, ja kun herääminenkin melkein unohtui... On itselle ollut suunnattoman tärkeää kuulla useilta ihmisiltä ja ammattilaisilta, että meillä on hyvä syke. Se, että jaksamme, tirautamme kyyneleen tarvittaessa, olemme hyväntuulisia, vahvoja ja jaksamme handlata tässäkin tilanteessa hyvin. Kaikkinensa meillä on moni asia ihan ja suunnattoman hyvin, ei tämä ole teatteria, meillä kukkii huumorinkukkaset kaikilla ja joka puolella. Olkoonkin, että takalavi on hieman kukintaa heikentänyt, mutta on olemassa sitkeitä kasveja, jotka jaksavat kukkia riitteenkin seasta. Odotamme innolla niin kauhean monia asioita. Meillä on jälleen kivoja suunnitteilla, projekteja toteutumassa ja huumori kukkii vaihdellen huumorin lajikkeesta riippuen...