TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

perjantai 13. heinäkuuta 2012

AHISTAA, MUTTA EI KERKIÄ AHISTUA...

Se tiistain puhelu tulikin jo tänään perjantaina 13. päivä. Erittäin ikäviä asioita, mutta nyt ei sitten jouda ahistuun. Iski helevetinmoinen taistelutahto ja järjestelypuuska. Paska homma, mutta nyt rykäistään homma eteenpäin. Ei ole vaihtoehtoja, ei.
Paska, nakki, inho, vitutus, kauhea pelko, huoli, tuska, paniikki taustalla ja kaikki lieveilmiöt. Päätä ei vielä särje, enkä oksenna, mutta vahvoilla muuten kaikki oireet.
   Turun virtauksissa on suurempi heitto, kuin Oulussa tehdyissä, jotka olivat saman suuntaisia. Käsittääkseni edellinen arvo Turussa oli 0,005, nyt se oli 0,06, eli kasvua. Homma etenee sitten tohinalla. Tiistaina Helsinkiin. Keskiviikkona alkavat pistokset Oulussa, tarkkailussa ainakin viikko. Kolme pistosta viikossa, tarkkailua, pitää olla lähellä sairaalaa. Saattaa aiheuttaa käänteishyljintää, flunssanoireita, kuumeilua, kipuja, crp:n nousua ja kenties jotain mitä ei arvata. Pahus.
   Eli ainakin ensimmäinen viikko ollaan sairaalan liepeillä notkuen, jatko taas on auki. Voiko pistosten välissä mennä kotiin, jos oireet eivät ole kovat. Voiko pistää kotona, sillä se on vain pistos nahan alle, kyllähän minäkin sen osaan tuikata. Vaikka vapisten ja makuultani hyperventiloiden, mutta minähän pistän jos voimme olla kotona ja se on mahdollista. Cvk:ta ei tarvita, ainakaan näillä viikoilla. Kaikki voidaan pistää käden kautta tippana. Toivottavasti emme todellakaan tarvitse yhtään moista vempelettä, sillä sehän on kauhea paluu todellisuuteen. Ja mikä infektioriski kesäiseen aikaan. Seuraava lyppi sitten parin viikon kuluttua näistä pistosten aloittamisista. (Nyt niitä rukouksia tähän saumaan kaikki ja kaikilla uskonnoilla. Apua!) Mikäli kasvua on yhä, niin sitten suonensisäistä ja nieltävää sytostaattia. Ahistaa, mutta en jouda nyt todellakaan ahistuun.
   Unohdin tehä Ukkokullalle ruuan, piti pyytää siirtämään ruokkistaan. Olen junaillut lentolippuja, menemisiä ja tulemisia. Matkabudjetti on vielä täysin hakusessa, ei tullut ihan suunnitelmien mukainen heinäkuu. Olen organisoinut, muuttanut ja siirtänyt aikoja. Perunut hääkoristeluja nyt heinäkuulta. Mitä kaikkea voinkaan siirtää tai perua, tekis mieli perua tuo äskeinen puhelu ja tämä todellisuus. Mutta kun ei se onnistu, siirtämälläkään kummene. On porskutettava mukana. Niinpä kaikessa kaaoksessa organisoin, luukutan ajatuksiani tänne paplarit keikkuen. Turhamaista, mitä helevetin väliä tällä hetkellä on hiusten ulkonäöllä, taitaa kuitenkin olla. Pian ihmiset luulisivat minun pudonneen kelkasta pahemman kerran, jos vedän tukka silmillä isännän kalsareissa. Kulissit, nehän pitää kuitenkin pitää.
Paskat!
   Nyt alkaa paistaa katkeruus ja kateus ja inhottavuus minusta erittäin selvästi läpi. Minkäs teen, hiukan meinaa katkeruutta olla ilmassa. Reetta sanoi, että mee yksinäsi sinne Helsinkiin. Muut olivat kateita, kun Reetta pääsee taas...

P.S. Piti ihan palata lukemaan, mitäköhän sitä tuli aamulla tännekin rääpäistyä. Että tällaista... No tutultahan tuo kuulostaa. Tällä hetkellä minulla ei ole paniikista tietoakaan, porskutan jotensakin vahvana. Paniikki taisi käydä hurjimmillaan viikko sitten, nyt on ollut aikaa jo totutella ajatukseen, vaikkei siihen totukkaan. Mutta nyt on vastauksia ja suunnitelma, läps läps, varpaat lätäköissä lätisten vain eteenpäin. Minulla ei särje päätä, ei pätkääkään. Enkä oksenna, päinvastoin kokkaaminen kiinnostaa. Alkaako sitä ihmisen kroppa jo tähän stressitilaankin tottua, ei potki enää vastaan. Turhamaisena ihmisenä vain suunnittelen legginsien värejä, kynsien lakkausta, naureskelen ja hörisen tyttöjen kanssa, olen jotenkin paineeton. Laitoin kaksi muksua uimahalliin ja menin kahden kanssa vohveleille ja jäätelölle, eristyksistä piittaamatta. Onko eristyksillä mitään väliä tässä savotassa, jos mörkö sytkähtelee syövereissä. Antaa palaa vaan, nyt otetaan Reetan kanssa kaikesta kaikki irti, niuhotetaan taas sitten kun pitää niuhottaa. Että tällälailla, selvensiköhän tämä yhtään käsitystä siitä kuinka suhtaudun. Minulla on järkyttävä taistelutahto viritetty äärimmilleen, me vielä näytetään ketä on vastassa! Argh!

13 kommenttia:

  1. on tämä elämä niiiin epäreilua ettei mitään rajaa...osaisimpa sanoa jotain järkevää...no lähetän ainakin paljon rukouksia yläilmoihin puolestanne... toivon paljon tsemppiä ja kärsivällisyyttä tuleviin päiviin,taistelutahtoa teillä ainakin on!!

    -päivi-

    VastaaPoista
  2. Voi v....ttu! Eihän noin voi sanoa, ainakaan keski-ikäinen nainen,mutta nyt sanoo. Kyllä sinä Tiina löydät nytkin voimia jostain...reilua tämä ei ole.Yritän jotain rukouksen tapaista yläilmoihin lähetellä, vaikka uskonasiat eivät kovin todellisilta tunnukkaan.

    VastaaPoista
  3. Ei oikein tiedä mitä sanois kun niin tuntuu epäreilulta...olishan se jo ollut tarpeeksi. Toivotaan kovasti voimia koko perheelle ja ennen kaikkea Reetalle. -Saija ja tytöt-

    VastaaPoista
  4. Voihan *sensuroitua tekstiä*. Mikä ihme tässä nyt on vikana, kun näitä tämmöisiä uutisia tulee joka tuutista vähän väliä!! Sanat on hukassa täällä nyt. Isot rutistukset teille sinne ja eritoten Reetalle. Nyt taistelette, vaikka läpi kivikautisen kiven!!! Nähdään ensi viikolla. Kuunteleva korva valmiina. Pitänee hakea kahvetta ja pullaa kaappiin, että voi lätistä ja märistä ja päristä kahvihuoneessa ihan urakalla. Ja hakea sitä taistelumieltä itsekullekin!

    -Satu

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille!

    Satu, ei me pullaan sorruta. Entisenkin trauman 20 kiloa on vielä sulattamatta...
    Kauhea, jos tämä uusi trauma aiheuttaa myös läskinkasvua!
    Nyrkkeilysäkki me hankitaan, mulla on jo hanskat, hammastuet ja aggressio!

    Tiina

    VastaaPoista
  6. Niin muuten, huomaattekos, että itse kullakin alkaa lennellä rumia sanoja ja rukouksia sulassa sovussa, kun tällaista asiaa mietiskelee. Mistä se johtuu, mitä se auttaa.
    Nehän tavallaan korvaavat toinen toisensa, tilanne plus miinus nolla.
    Pöh!

    Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimia! Johanna + muu poppoo

      Poista
  7. Törkeän epäreiluja tuommoiset uutiset! Voimia koko perheelle ja erityisesti Reetalle!

    VastaaPoista
  8. Voi Muumilaakso Väki - näillä sanoilla on meillä likkaa opetettu (lue yritetty opettaa) "kiroamaan".. Antaa palaa ärräpäitä tai mitä vaan jos vähääkään paineita sillä saa purettua.. Täältä voimia ja sitä taistelutahtoa teille kaikille! Ensi viikolla ollaan osastolla mekin..

    VastaaPoista
  9. Kaikkea sitä... Olishan tuossa ollut aiemmissakin jo kyllin. Paljon halauksia täältä Savosta. Toivotaan sydämen pohjasopukoita myöten että kaikki kääntyy hyväksi ja lisähoidot tehoaa. Voimia ynnä taisteluntahtoa teille kaikille ja eritoten Reetalle!

    VastaaPoista
  10. Voi ei. Mutta nyt tosiaan sitä taistelutahtoa kehiin. Kyllä me näistä jutuista selvitään, pakko mikä pakko.

    VastaaPoista
  11. Tsemppihalit. Muutapa tässä ei oikein osaa sanoa. Jotenkin taas putkahti mieleen muistoja. Kyllä Reetta on vahva tyttö ja tytöllä vahvoja ihmisiä vierellä.

    VastaaPoista
  12. Tuli mitä tuli, niin siitä selvitään! Olette ajatuksissa ja rukouksissa! -Riina

    VastaaPoista