AIVOT LÖYSÄLLÄ

Kävimme aamupäiväkylässä syöpäläiskaverilla, oli kiva saada kutsu kökköaamun pelastukseksi. Nyt alkaa moni muukin suunnitelma jälleen hyrräämään. Tosin aamulla minä olin vatupassin kanssa peiliä seinälle laittamassa. Kuinkas siinä kävikään, se tuli vatupassillakin vinoon, kun apuna oli laiseni tohelo. Jotenkin sain sormeni tungettua niin, että se kiilasi peilin kieroon. Hoo!

Aamupäivällä lähdimme ajamaan mutkaista tietä pitkin, jolloin päänsärkyni palautui jälleen. Reetta miettikin, onkohan aivoillani liikaa liikkumatilaa, kun ne kipeytyvät. Ovatko aivot löysällä? Ilmeisesti ovat. Tästähän voimme päätellä, että minulla on kohtuuttoman suuri nuppi, kohtuuttoman pienet aivot, liian pitkät kiinnityspiuhat tai sitten surkastuneet elimet. Reetta leikki ja nauroi ajatuksille pitkään, koko ajan niitä pidemmälle jalostaen... Tunsin siinä käkätyksessä olevani todella surkastuneilla aivoilla liikenteessä, sillä en jaksanut sille yhtä pitkään nauraa. Tylsä äiti. Todennäköisesti kuitenkin nämä kevätkirkkaat aiheuttavat kipua, aristavat silmiä ja kipu levittäytyy nuppiin saakka. Sillä eihän tämä nyt stressistä voisi johtua, sillä mitäpä minä stressaamaan valamiisa maailmasa... Mutta kun ihminen on kokonaisuus, moni asia seuraa toistaan. Kait olen myös rasittanut nuppiani monenlaisella ajatustyöllä, siis ajattelemalla. Kipeyttänyt koko pallon tekemällä liikaa ajattelua. Olen myös lukenut paljon, opiskellut romanttista hömppää ja vähän rankempiakin tekstejä. Minulle on sanottu, että kaikki lukeminen on hyväksi. Niin itsellä kuin noilla lapsillakin. Kuinka tärkeä nykylapsille on osata tarttua kirjaan ja keskittyä lukemiseen. Meidän tytöt lukevatkin itse asiassa melkoisen paljon. Saan olla siitä taipumuksesta ja keskittymiskyvystä ylpeä. Tosin enää ne kirjat eivät ole samoja kuin omassa lapsuudessa. En minä niille kirjastosta osaisi lainata mitään. Nykyään lapsille on tarjolla vaikka mitä jännäreitä ja kirjojen nimetkin jo puistattavat. Toista se oli silloin kun minä opiskelin Tiina-kirjoja. Jännittävin oli tietysti "Tiina saa suukon", sitä ei tahtonut uskaltaa lukea sitten niin millään. Varmaan salaa pimeässä ja peiton alla taskulampun valossa, ettei kukaan näe, että opiskelen jo silloin romantiikkaa. Taidan olla yhä samanlainen, tosin nyt uskallan lukea jo päivänvalolla. Kehitystäkö lie vai olenko jäänyt sille alkuperäiselle tasolle. Muistaakseni termi on regressio, eli taantuminen. Olenhan myös psykologiaa opiskellut (v. -85-86), en siis turhaan ole tunneilla istunut, kun moinen termi vielä mielestä vilahti. Tosin sekin meni ihan muistinvaraisesti, eihän sitä tiedä mitä se oikeasti tarkoittaa. Yleensä minulla menee autossa kartaaniakselit ja kampiakselit sekaisin. Voin selittää pitkät litaniat ja diagnosoida auton vikoja, kunnes huoltomies nauraa vääränä väärää termiäni. Sama on monessa muussakin minulle tuntemattomassa nippelitietoudessa, kunhan on jotain sinne päin. Eli tästä johtuen meillä välillä keitetään puudeleita ja nähdään lenkillä nuudeleita.

Eilen en vesijumpassa saanut juostessa peruutusvaihdetta päälle. Kannattaa koittaa, ei helppoa. Juosta ensin eteenpäin pitkillä loikilla ja sama takaperin. Värit vaihtelivat naamalla punaisesta sinisenkirjavaan, ähisin ja pysyin vain paikoillani vaikka kuinka yritin. Jumpatessa reunalla, käteeni osui irrallinen ruuvi. Nostin sen altaanreunalle, oiskohan tuo pitänyt ottaakin mukaan, jos se vaikka tippui minulta. Jokin vipu ihan oikeesti saattaa olla löysällä aivoissani. Ei kannata ajatella enempää, saattaa jälleen iskeä kipuaalto.

Nyt lähden toteuttamaan suunnitelmaa 38 mutkan kautta suoraan. Tuplat lähtevät tielle rullaluistelemaan, sillä lumet ovat sen verran sulanneet, jotta se onnistuu. Hei, heilumaan...!